Nanottaako vaiko eikö?

Marraskuu lähenee ja sen myötä Nanowrimo. Aloin eilen pohtimaan vakavissaan, osallistunko sittenkään siihen, aiemmista aikeistani huolimatta.

Mikä on Nanowrimo?

NaNoWriMo tulee sanoista National Novel Writing Month ja on tempaus, joka on aika päiviä sitten muuttunut kansainväliseksi. Jokainen osallistuja puuhaa omaa projektiaan ja tavoitteena on kirjoittaa 50000 sanan romaani. Kukaan ei vahtaa eikä hauku perään, haaste on puhtaasti itseään vastaan.

Olen osallistunut Nanoon viidesti, joista kolmena kertana sain tavoitteen täyteen. Kahden muun kerran kohdalla luovuin leikistä parin päivän sisään.

Mitä hyötyä?

Nano on loistava, yhteisöllinen tapa osoittaa itselleen, että pystyy tuottamaan pitkäjänteisesti tekstiä romaanimitan verran. Samalla saa kasaan käsikirjoituksen raakileen, jota voi sitten työstää kohti valmiimpaa, kustantajalle lähetettävää muotoa. Kiksit siitä, kun saa ensimmäisen kerran romaanimittaisen tekstin plakkariin ovat aika huimat.

Miksi nanottaisin?

Nanotus kuuluu vuosisuunnitelmaani. Jättämällä nanon väliin luopuisin mahdollisuudesta saada kaikki tavoitteet täyteen.

Olen luvannut tai ainakin puhunut monelle, että taas nanotetaan. Jättäytymällä pois pettäisin vähintäänkin muiden odotuksia.

Nano on tässä vaiheessa ainoa mahdollisuus saattaa viimevuotinen romaanikäsis parempaan kuosiin tämän vuoden puolella, kuten vuositavoitteissa lukee.

Miksi en nanottaisi?

Aiemman kokemuksen perusteella tiedän, että Nanowrimo syö käytännössä kaiken vapaana olevan ajan koko kuukauden ajalta. Tokihan sitä nyt perheelle aikaa riittää nanokuun aikanakin, mutta mihinkään muihin kirjallisiin pyrintöihin sitä ei sitten enää ratkeakaan. Tai sitten ratkeaa pää.

Tekemättä jäisi paljon arvosteluja. Niistä on nyt tullut sen verran kiittävää palautetta, että tuntuisi kurjalta jättää ne heitteille kuukaudeksi.

Raapaleprojekti jäisi syrjään. Jos yrittäisin pusertaa satasanaisen tarinan joka ilta, se kepittäisi pahimmillaan pari tuntia nanoaikaa.

Vuoden loppuun mennessä pitäisi työstää novelistiikkaakin. Nanon myötä se kaikki jäisi joulukuulle.

Vertailua

Vuositavoitteista murehtuminen on turhaa. Enhän viime vuonna voinut tietää lainkaan, mihin tämä vuosi minut veisi. Tilanne on jo muuttunut niin paljon, että joulukuussa kirjailluista tavoitteista kiinni pitäminen olisi vain tyhmää. Sitä paitsi en millään saa kaikkia tavoitteita täyteen, niitä on nyt kertakaikkisen liikaa rästissä. Kaksi kuukautta ei vain riitä niiden setvimiseen.

Aikeenani oli kirjoittaa uusiksi jompi kumpi vanhoista nanokäsiksistäni. Se olisi suoraan sanoen vaatinut kunnon alkuvalmisteluja, juonirungon rakentamista. Kummankaan käsiksen kohdalla en ole näin tehnyt, ja aikaa on noin kaksi päivää. Ilman kunnon suunnitelmaa lopputuloksena olisi kuitenkin vain huttua, jota pitäisi puukossaa rankasti jälkikäteen. Tilanne olisi siis suunnilleen sama kuin nytkin.

Raapalenakin saisin ehkä kirittyä joulukuussa umpeen, mutta pakotettu tauko lukemisessa ja arvosteluissa harmittaa jo valmiiksi. Tämä on yksi niistä asioista, jotka ovat muuttuneet vuoden aikana. Alkuperäinen tavoite oli tehdä yksi arvostelu per kuukausi. Nyt niitä on tältäkin kuulta jo 29.

Novelleille on tilausta. Jos en paneudu niihin marraskuun aikana lainkaan, joulukuussa ei synny välttämättä muuta kuin onnetonta räpellystä joka suuntaan. Sen sijaan että panostaisin niihinkin extrakuukauden verran ja tuottaisin laadukkaampaa kamaa.

Lopputulema

Taitaa käydä niin, että jätän sittenkin Nanowrimon väliin tänä vuonna ja myönnän, etten ole superihminen. Pystyn tuottamaan vain rajallisen määrän tekstiä ja fiksumpaa on panostaa sellaiseen, jolle on kysyntää: raapaleet, arvostelut, novellit. Romaanin aion myöskin kirjoittaa, mutta sen tekeminen pitää ajatella pään sisällä jollain muulla tavalla kuin mihin olen tänä vuonna pystynyt.

Jos blogin lukijoilla on tästä näkemyksiä, kuulen niistä mielelläni. Mitä kamaa te haluatte minulta jatkossa lukea?