Kotikirjasto
On hankala sanoa, milloin kaikki alkoi, mutta aloin kiinnittää siihen huomiota joskus viime vuoden loppupuolella.
Luin Neurovelhoa sohvalla, kun kahvivesi alkoi kiehua hellalla. Laskin kirjan alas, kävin lisäämässä porot pannuun ja kun palasin, kirja oli poissa. Katsoin lattialta, katsoin keittiöstä, tutkin jokaisen pöytäpinnan matkani varrella. Kirja löytyi lopulta vessasta.
Huomasin, että yhä useammin kirjat siirtyivät asunnossa itsestään. Sitten näin sellaisen lentävän ja seurailevan minua. Se oli Stalker. Nomen est omen.
Tilanne paheni siihen pisteeseen, että tuulikaapista piti tehdä ilmalukko. Ikkunoita ei voi avata edes tuuletusasentoon, ettei Tiikeri-sarja karkaa.
Varmuuden vuoksi olen julistanut Hitchcockin Linnut pannaan. Elokuva saattaisi tarjota huonoja roolimalleja.
Routakoto 