Onnenkeksi
Aterian päätteeksi iloinen tarjoilija tuo pöytään lautasellisen onnenkeksejä. Niitä on yksi vähemmän kuin meitä, mutta viiton työtovereitani syömään ne. En välitä kekseistä.
Tarjoilijakin huomaa laskuvirheen ja suorastaan hätääntyy. Kieli vaihtuu kiinaksi ja kovasti kumarrellen hän poistuu keittiöön. Usean minuutin kuluttua hän palaa ja syvään kumartaen ojentaa minulle oman keksini.
Murran kuoren ja luen ennustuksen.
”Säilyäksesi hengissä lähde heti kaupungista.”
Suojaan paperia muiden katseilta. He vitsailisivat. Katson tarjoilijaa. Hän on täydellisen totinen. Vähäinen päänheilautus vaikuttaa nyökkäykseltä.
Mitä teen? Riskeeraanko nolostumisen? Vai riskeeraanko kuoleman? Todennäköisyyksistä viis, kaikki on mahdollista. Saattaisin kuolla. Olenko taikauskoinen? Mikä on heti?
Kaadun. Pakahdun epävarmuuteen.
Rintaani pistää.
Mustenee.
Routakoto 