Aikaero
Istun valkeaksi maalatussa toimistossa ja hengitän syvään. Hengittäminen ei ole tuntunut näin hyvältä pitkään aikaan. Painan käteni rinnalleni. Tuskin vieläkään uskon, että syöpä on poissa. Tappajani, minä pääsin pakoon.
Toimistoon astuu mies. Valkoinen takki, harmaa tukka. Hän puristaa kättäni.
”Missä vaimoni on?” kysyn. Minulle on kerrottu hyvin vähän.
Mieskin istuutuu. ”Kerron tämän suoraan. Vaimonne löysi uuden rakkauden ja otti teistä eron. Häntä ei koskaan pantu jäihin, kuten sanoisitte.”
”Hänkö… petti minut?”
”Hän eli elämän. Oman elämänsä”
”Syöpä. Se tuli väliimme.” Vihaan sitä enemmän kuin koskaan.
Mies pudistaa päätäänsä hitaasti. ”Syöpäänne löydettiin parannus seuraavana vuonna. Mutta toimivan sulatusmenetelmän kehittämiseen meni vuosisata.”
Routakoto 