Kellopelikaupunki
Sodan repimän kaupungin raunioissa haisi ummehtunut betoni ja villi sähkö. Zeppeliiniarmadan pommituksesta oli jo vuosikymmen, mutta ihmiset eivät olleet palanneet ja messinkiset kellopelit olivat ottaneet rauniokaupungin omakseen.
Niitä oli joka lähtöön. Osa kulki telaketjuilla, osa pyörillä ja jotkut lensivät päähän tai selkään asennettujen roottorien varassa. Jotkut kävelivät nytkähdellen jäykkänivelisillä jaloilla.
Kellopelit lisääntyivät kokoamalla uusia yksilöitä betonin seasta löytyvästä romumetallista. Ne hitsasivat ja juottivat, öljysivät ja ohjelmoivat. Mutta parhaita osia ei käytetty uusiin kellopeleihin.
Ei, ne vietiin vanhaan radiotehtaaseen, jota ympäröi teslakäämien ja Jaakobin tikkaiden muodostama vyöhyke. Illan laskeuduttua ne sylkivät sähköä ja valoa aina aamunkoihin asti.
Kellopelit rakensivat itselleen messinkijumalaa.
(Julkaistu myös lehdessä Kosmoskynä 3/2011)
Routakoto 