Avainsana-arkisto: Justina Robson

Panoksena sielu

Panoksena sieluPanoksena sielu (Selling Out)
Justina Robson
Suomentaja: Kaisa Ranta
Jalava, 2014
ISBN: 978-951-887-493-8

Lila Blackin elämä on jokseenkin hektistä. Vain kolmen päivän kuluttua Aidon pelin koettelemuksista hänet tuupataan uudelle komennukselle, tällä kertaa demonien maahan. Johan sitä tuli sytytettyä sisällissota haltioiden kotikonnuilla. Tehtävän luonne on suora kaiku reaalimaailman suurvaltapolitiikasta. Päällisin puolin kyse on diplomatiasta, ohuen ulkokuoren alla jyllää vahva vakoiluagenda.

Lilan haltiarakastaja Zal on muuttunut jotenkin puoliksi demoniksi, ja ihmisiä kiinnostaa kovasti, miten. Lilan tutkimukset ajautuvat nopeasti sivuraiteelle murhayritysten ja kosintojen kasautuessa niskaan. Lisäksi Lila oppii, siltä varalta että asia ehti jo unohtua alle viikossa, että teoilla tapaa olla seurauksensa, eikä kaikkia saa peruttua, vaikka kuinka tahtoisi.

Zal ja Lilan keijukaveri Malachi puolestaan päätyvät kumpikin tahoillaan omille tutkimusretkilleen. Zoomenon, josta elementaalit ovat lähtöisin, on biologiselle elämälle vihamielinen paikka, kuten Zal saa karvaasti kokea, ja Malachi toteaa omakohtaisesti, että maailmojen välisessä eetterissä seilaa jopa haamuja hirvittävämpiä asioita. Nämä retket nivoutuvat yhteen Kvanttipainovoima-sarjan suuremman kudoksen kanssa, sillä lukijalle vihjaillaan, ettei universumin koko kuvaa ole vielä paljastettu.

Kirjan keskeiseksi teemaksi nousee vapaa tahto. Voiko omaa etua ajavien tahojen rakentama kyborgisoturi olla koskaan todella vapaa? Lila on paennut tätä ja monia muita häiritseviä kysymyksiä jo pitkään, mutta menneisyydellä on paha tapa ensin kampittaa ja sitten ottaa niskalenkki. Ja kun tilejä selvitellään, eri tahojen pyrkimysten ristituleen joutuvat niin Lilan perhe kuin Zalin vaimokin.

Panoksena sielu on ensimmäisen osan tavoin sekalainen keitos chiclittiä, jännäriä ja seikkailua. Kokonaisuus ei aina tunnu tasapainoiselta ja välillä käänteet ovat aavistuksen puuduttavia, mutta ajoittaiset ovelat vedot ja toimivat koukut pitävät silti otteessaan. Hankala sanoa, onko tämä tarkoituksellista vai ei.

Kaisa Rannan sinänsä sujuvassa käännöksessä kiinnitin huomiota pilkkujen vähyyteen. Jäin kuitenkin miettimään, oliko kyseessä virhe, ja otin kääntäjään yhteyttä. Hän kertoi käyttäneensä tarkoituksella vapaampaa pilkutusta. Ammattitaito on siis ollut pelissä mukana, makuasiaksi jää, toimiiko ratkaisu kunkin lukijan kohdalla.

Juonenkäänteidensä puolesta Justina Robsonin Kvanttipainovoima-saagan kaksi ensimmäistä osaa on mahdollista tuomita yksinkertaiseksi hömpäksi, mutta jos romantiikalla höystetty toimintaviihde houkuttaa & koukuttaa, sarja antaa kyllä ajankäytölle vastinetta.

(Arvostelu on julkaistu myös Tähtivaeltajassa 4/2014.)

Aitoa peliä

(Arvostelu on julkaistu Tähtivaeltajassa 3/2013)

Aitoa peliä (Keeping It Real)
Justina Robson
Suomentaja: Mika Renvall
Jalava, 2013
ISBN: 978-951-887-472-3

Justina Robsonin 5-osaisen Kvanttipainovoima-sarjan avaa Aitoa peliä, jossa kvanttipommi on jo räjähtänyt ja todellisuudelta on väännetty niskat nurin. Parin ensimmäisen sivun aikana uuden todellisuuden kuusi maailmaa esitellään päällisin puolin, joten infodumpista ei tarvitse kärsiä kauan, ja sen jälkeen päästäänkin todellisiin hommiin.

Haltiarocktähti Zal villitsee keikkayleisöjä ja tahkoaa rutosti rahaa levy-yhtiölle. Lisäksi hän silittää vastakarvaan haltioiden yhteiskuntaa ja levy-yhtiö huolestuu vakavamminotettavista, maagisista tappouhkauksista. Zalille palkataan henkivartija, joka on varsin ainutlaatuinen tapaus. Lila Black oli tavallinen NSA:n agentti, kunnes sattui pikku kahnaus ja jäljelle jääneestä, rikki revitystä raadosta kursittiin kokoon kyborgisoturi, jossa liha yhtyy metalliin ja nuoren naisen mieli häpeään siitä, miltä hänen sekasikiöruumiinsa näyttää. Nämä kaksi päätyvät työn ohessa pelaamaan Peliä, mikä on varsin vaarallista, sillä jokainen Peli on omanlaisensa, panokset korkeat eivätkä ihmiset vaistoa niiden sääntöjä.

Kirjan aloitus on vahva. Robson iskee voimalla yhteen kattilaan kyberpunkkia, romantiikkaa, fantasiaa ja agenttijännäriä. Keitos on kaikessa hillittömyydessään niin erikoinen, että se toimii kympillä niin kauan kuin tarina tapahtuu Otopiassa, meidän maailmassamme. Lainalaisuudet ovat aistittavissa, vaikkei lukija niitä tietäisikään. Sen sijaan Alfheimissa, haltioiden vatakunnassa, siirrytään magian maaperälle ja käytännössä mitä tahansa voi tapahtua. Tämä laski kirjan jännitteen tasoa, vaikkei toiminta juuri tauonnutkaan. Vaara ei tunnu aidolta vaaralta, jos sen voi ohittaa mumisemalla pari sanaa ja heilauttamalla kuivaa lehteä.

Sanalla sanoen alku lupasi enemmän kuin mitä loppu antoi, mutta kokonaisuus oli varsin viihdyttävä yhtä kaikki. Tylsäksi meno ei äitynyt, oli kyse sitten takaa-ajosta, kieroista suunnitelmista tai intensiivisestä ihmisrobottihaltiaseksistä. Jään odottamaan sarjan seuraavaa osaa, jonka toivon ilmestyvän vuoden sisällä.