Avainsana-arkisto: ilmailu

Pilvien yllä – Taistelut

Pilvien yllä Taistelut kansiPilvien yllä – Taistelut
Tarina: Régis Hautière
Kuvat: Romain Hugault
Suomennos: Ville Tuokko
Apali oy, 2012
ISBN: 978-952-5877-23-6

Ensimmäinen Pilvien yllä -albumi oli vahva esitys. Lentokilpailut kiidätti lukijan ilmojen halki kahden huimapäisen ystävän siivillä aina traagiseen loppuun asti. Taistelut pyrkii rakentamaan sen päälle, muttei ylety samanlaisiin korkeuksiin kuin edeltäjänsä.

Euroopassa Hitler on aloittanut kuusivuotisen rähinänsä ja ilmailusankareita haikaillaan sotakoneiden puikkoihin. Katkeroitunut, jopa itsetuhoisa Pierre kokeilee ilmailusirkuksia uravalintana, mutta seuraa pian Allania takaisin Atlantin yli patittamaan sakua konekiväärillä pyrstösulkiin. Taivaalla he sitten kohtaavat kerran pari, entiset ystävykset, jotka maan pinnalla sortuisivat nyrkkirysyyn. Marie, joka aiemmin oli hyvin keskeinen hahmo, puuttuu oikeastaan kokonaan. Tämäkin sarja päätyy pisteeseen, jossa miehet lentävissä koneissaan käyvät sotaa kiinnostavamman tekemisen puutteessa.

Kuvan ulkopuolelle jäävät tanssitaitoiset lentäjät Tango ja Foxtrot.

Kuvan ulkopuolelle jäävät tanssitaitoiset lentäjät Tango ja Foxtrot.

Hugaultin kuvitus on kaunista, kuten on jo tavaksi tullut. Koneiden yksityiskohtia voisin kehaista vielä kerran, onhan taivaalla taas uusia malleja, Kanaalin yllä kun matsataan. Tarkemmat tekniset esittelyt löytyvät jälleen sisäkannesta. Maisemat ovat huikaisevia, ihmiset niihin verrattuna tasapaksumpia. Ehkäpä Hugaultille sopisi piirtää Iain M. Banksin Kulttuuri-tarinoita. Niissähän avaruusalukset ovat sentienttejä kansalaisia. Lentohärveli voisi toimittaa samalla luonteen omistavan päähenkilön virkaa.

Hautière ei saa kovin ihmeellisiä irti kohtalaisen puhtaaksi kalutusta sotaympäristöstä. Miehet keräävät kunniaa, sitten kuollaan. Vihulaiset lyödään, eläköön isänmaa, vaikka oman uhrinsa lopussa joutuisikin antamaan. Nyt ymmärrän selkeästi sen, kun kriitikot välillä huomauttavat, että hahmon tappaminen on se helppo keino. Joskus kiinnostavampi tarina syntyisi siitä, kun lopussa jokainen joutuisi kohtaamaan paitsi itsensä myös muut sen kanssa, mitä on elämässään tehnyt.

Huonoksi en Taisteluita sano, mutta odotin enemmän Lentokilpailujen perusteella. Sota-aikana on helpo kärsiä. Mieluummin olisin lukenut siitä, miten huppupäinen Pierre kasaa itsensä ja selvittää asiat menneisyyden haamujen kanssa. Hunneja pudotellaan taivaalta muissa teoksissa ihan riittämiin.

Varoitus: Taistelu saattaa siirtää huomiota pois taidokkaasti piirretystä vedestä.

Varoitus: Taistelu saattaa siirtää huomiota pois taidokkaasti piirretystä vedestä.

Pilvien yllä – Lentokilpailut

Pilvien yllä LentokilpailutPilvien yllä – Lentokilpailut
Tarina: Régis Hautière
Kuvat: Romain Hugault
Suomennos: Ville Tuokko
Apali oy, 2012
ISBN: 978-952-5877-15-1

Pilvien yllä on jo kolmas Romain Hugaultin piirtämä lentokoneiden maailmaan sijoittuva sarja, jota luen pienen ajan sisään. Silti en ole yhtään vähemmän vaikuttunut hänen pikkutarkasta työstään, jolla historialliset lentohärvelit heräävät henkiin. Jo kansien sisäsivuilla on esitelty neljä tarinan kannalta merkittävää lentokonetyyppiä teknisine tietoineen.

Juonesta on tällä kertaa arveluttavaa mennä kertomaan, koska kuvatut kohtaukset toisaalta tapahtuvat kukin omassa miljöössään, toisaalta saavat merkityksensä aiemmista tapahtumista. Loppupuolen asioista on hankala puhua selvästi paljastamatta alun tapahtumista liikaa. Pääosissa ovat joka tapauksessa ranskalainen Pierre Lucas-Ferron ja amerikkalainen Allan Thompson, lentäjiä kumpikin, sekä Marie, Pierren tuleva morsmaikku, joka haaveilee elokuva-urasta.

Albumin nimi on kuvaava, ympäristöinä lentokilpailut hallitsevat kerrontaa. Silti voittoja olennaisempaa on lentäjien välinen ystävyys. Ystävyys, rakkaus ja petos. Erityisen ilahduttavaa on, etten ainakaan minä pysty nimeämään suoraan tarinan pahista. Elämässä ihmisille tulee eteen valintoja, jolloin pitää tietää, mitä todella tahtoo, vaikka unelmista maksettavaa hintaa ei varmuudella ymmärtäisikään.

Vaikka Huuhkaja-sarjan kirjoittanut Yann osaa hänkin heiluttaa kynää, on Régis Hautière tämän yhden albumin perusteella omaa luokkaansa. Hahmot tuntuvat aidoilta ja on mukavaa vaihtelua lentää pilvien yllä ilman ympärillä riehuvaa sotaa. Sitä kyllä saattaa olla luvassa seuraavassa osassa, jonka nimi on Taistelut, mutta ainakin tarinan keskiöön joutuvilla on valmiiksi tiedossa oleva yhteinen historia, jota vasten rakentaa draamaa.

Pilvien yllä oli positiivinen yllätys ilmailusarjakuvien joukossa ja toimii jopa kaltaiselleni lentokoneista koskaan kiinnostumattomalle kuin nitroglyseriini – yksinkertaisesti ja tehokkaasti. Lisää samanlaista!

Pilvien yllä Lentokilpailut kutsuilla

Alppitähti – Valentine

Alppitähti ValentineAlppitähti – Valentine
Tarina: Yann
Piirros: Romain Hugault
Suomennos: Ville Tuokko
Apali, 2012
ISBN: 978-952-5877-24-3

Herrojen Yann ja Hugault aiemmassa sarjassa Huuhkaja seikkailtiin toisen maailmansodan melskeissä. Ei toista ilman ensimmäistä, Alppitähti-sarja kuvaa sitä natseja edeltävää nujakkaa.

Tarinan keskiössä on kaksi veljestä, Henri ja Alphonse Castillac. Ennen sotaa he asuvat Pariisissa ja viettävät elämää, johon kuuluvat fiinit puvut, naiset ja absintti. Sodan jo hetken riehuttua, vuonna 1917, Henri lentää maineikkaan Haikalaivueen siivin Alphonsen pitäessä saappaansa tiukasti ei-kenenkään-maan savessa panssarijoukkojen luutnanttina. Kummallakin on jo tässä vaiheessa selvästi omat demoninsa. Alphonse on saanut lähtöpassit lentojoukoista jonkin nimeämättömän rikkeen vuoksi, kun taas Henri on sankareista urhein ja niittää mainetta hurjilla tempuillaan. Tuo rohkeus vain pettää välittömästi saksalaisen Alppiruusulla kukitetun Albatrosin ilmaantuessa taivaalle. Poikia painavat suuret surut.

Ihastus

Ihastus

Vihastus

Vihastus

Piirrokset ja väritys ovat jälleen kerran kaunista katseltavaa. Hugault hallitsee lentovehkeiden anatomian suvereenisti. Myös muita vehkeitä ja anatomiaa on luvassa sen pakollisen sivun verran, eihän kyseessä olisi kaksikon albumi ilman seksikohtausta mahtavine ryntäineen.

Tarinallisesti ollaan hatarammalla pohjalla. Siinä missä Huuhkajan hyvin saattoi julkaista kolmena erillisenä albumina, Valentine puolestaan tuntuu vahvasti isomman kokonaisuuden osalta eikä jaksa kantaa omillaan. Alphonsen panos itse sodassa jää mitättömäksi ja hunnien lentosankari Erich näyttäytyy varsinaisesti vasta viimeisellä sivulla, ja sekin vain petaa tulevia yhteenottoja Henrin kanssa. Aikajanalla pompitaan kolmessa temporaalipisteessä, mikä sekoittaa kerrontaa entisestään.

Valentine on hyvä tarinan alku, muttei hyvä tarina itsessään. Toivottavasti Alppitähden seuraavat osat antavat tälle albumille järeämmän merkityksen.