Avainsana-arkisto: Atena

Metsän äiti

Metsän äiti
Anne Leinonen
Atena, 2017
ISBN: 978-952-300-304-0

Sananlasku sanoo, ettei kotiin voi palata. Riinan tapauksessa voi, mutta ei ehkä kannattaisi. Vaan minkäs mahtaa, jostain rahat elämiseen on revittävä, ja kun museovirasto tarjoaa työkeikkaa Riinan kotikonnuilla Vihainperässä, hän tarttuu siihen. Hommana on kerätä tietoa seudun kellarirakennuksista ja kuvata niitä arkistoon.

Kortteeri löytyy tädin talosta, joka huokuu menneisyyttä. Muita sukulaisia ei kuvioissa enää juuri pyörikään. Isoäiti makaa kirkonkylän sairaalan osastolla vailla toivoa poispääsystä, isä julistettiin kadonneeksi vuosikymmeniä sitten ja äitikin on ehtinyt olla kuolleena hyvä aikaa. Ei niinkään, että asiaintila estäisi häntä puuttumasta tyttärensä elämään edelleen, tai ainakin kommentoimasta sitä kärkkäästi.

Eikä se ole merkillisintä, mitä Riinan elämään alkaa pian paluun jälkeen kuulua.

Kaikilla paikoilla on menneisyytensä, mutta Vihainperässä se tuntuu olevan tavallistakin tylympi. Suolta löytynyt tyttö, Riinan murhattu luokkatoveri. Mökkiinsä palanut eksentrikko. Ja entä unet, joilla saattaa sittenkin olla luultua enemmän todellisuuspohjaa, mutta miten Riina olisi voinut hukuttaa itsensä näköisen tytön? Puhumattakaan kaikesta epäilyttävästä, joka on meneillään nykyisyydessä. Riina yrittää päästä siitä jyvälle, mutta häntä pidetään nyt ulkopuolisena, ei enää oman kylän tyttönä. Kun hän alkaa yhdistellä menneisyyden haamuja nykysiin tapahtumiin, sitä ei katsota hyvällä.

Metsän äiti vie lukijan suomalaisuuden ytimeen, metsän siimekseen. Vanhalle kansalle metsä ei ollut pelottava paikka tai uhka, vaan suoja vainolaista vastaan. Riinalle ja hänen suvulleen se on silti enemmän. Se on voiman lähde, kilpi ja miekka pahaa vastaan, muttei kuitenkaan tahdoton olento. Jos metsän sääntöjä rikkoo, siitä maksetaan aina hinta. Yleensä veressä.

Anne Leinonen upottaa lukijan ensimmäisiltä sivuilta alkaen suonsilmään, josta ei pääse pois. Vihainperä on ahdistava ja salamyhkäinen paikka, täynnä synkkyyttä ja hengenvaaraa. Mystisyys ja uhka roikkuvat raskaana kaiken yllä. Tausta ja maailma on rakennettu tarkoin, ja Leinosen kansanperinteen tuntemus huokuu vahvana kerronnan taustalla. Tässä ollaan suomikumman ytimessä, metsässä ja kylillä, nykyisyydessä mutta menneen raskauttamana.

Metsän äiti puhuu teoista ja seurauksista, magian voimasta ja vallasta ihmisten käsissä, ja siitä miten itsesuojelusta on vain pieni askel veritekoon. Sellaiset asiat jättävät jälkensä koko yhteisöön ja vaikuttavat sukupolvien päähän. Lopulta on jokaisen oma päätös, pyrkiikö kierteestä eroon, vai hyväksyykö sen osaksi itseään.

Anne Leinonen on ollut kovan luokan tarinaniskijä jo pian parikymmentä vuotta, mutta Metsän äiti osoittaa, että hyvää voi siltikin parantaa. Kirja on eheä, kerronta lähtee liikkeelle vauhdilla ja tarina pitää otteessaan loppuun saakka.

***

Osallistu arvontaan! Palkintona on Metsän äiti kirjailijan signeerauksella. Osallistuminen on helppoa: reagoi tähän arvosteluun niin, että bloggaaja huomaa sen. Tykkää Facessa, jaa Facessa, retweettaa, tykkää twiitistä. Lisää omaan arvosteluusi linkki tähän arvosteluun. Kerro kirjasta työpaikan kahvipöydässä. Pyydä lähikirjastoasi hankkimaan Metsän äiti. Tai jotain muuta vastaavaa. Jos arvelet, ettei somen kilkkeet välitä tietoa reagoinnistasi arvontaa varten, tee se itse mailaamalla osoitteeseen khuure, perään gmail.com. Kisa alkaa nyt ja katkeaa sunnuntaina 7.5.

Mainokset

Viivamaalari

ViivamaalariViivamaalari
Anne Leinonen
Atena, 2013
ISBN: 978-951-796-886-7

Todellisuus. Se on äärimmäisen häilyvä ja epäluotettava asia, johon ei kannattaisi turvautua kuin äärimmäisessä hädässä. Toisaalta se on myös ainoa asia, josta voimme olla varmoja. Kun sitä alkaa epäillä, edessä on alamäki, joka sen kun vain jyrkkenee.

Kuin varkain pihapuu siirtyy paikasta toiseen. Merkittävää on, että se ei ole puiden yleinen tapa. Samaan aikaan pihalla näkyi nainen maaliämpärin kanssa. Joku vetää viivaa katuun, mutta kukaan ei tiedä miksi. Tämä nainen on nimeltään Ursula enkä menisi vannomaan, että hänkään tietää viivasta kaikkea.

Päähenkilö on ollut työtön jo jonkin aikaa, mutta vihdoin käy kutsu. Määrätty toimi on taiteilija ja apurahakin on jo myönnetty. Hän ei tiedä, mistä oikein lähtisi liikkeelle, ja etsii käsiinsä Ursulan, jolla on pakko olla ainakin häntä selkeämpi näkemys maalaamisesta. Siitä se lähtee, pensseli käteen ja viivaa vetämään.

Kerrontaa pilkkoo välähdykset eri ihmisiin, jotka joko asuttavat samaa maailmaa päähenkilön kanssa tai sitten ei. Joku puhuu patsaille, toinen bongaa enkeleitä. Syy-yhteyksiä ja muita linkkejä tarjoillaan säästeliäästi ja lukijalla on kaikki vapaus muodostaa ja muokata romaanin todellisuudesta omaa näkemystään. Vain lopussa ladotaan joitakin faktoja tiskiin, jopa hieman kottikärrymeiningillä. Olisin saattanut nauttia kirjasta enemmän, jos lopussa olisin ollut enemmän kujalla. Toki janosin vastauksia, mutta niitä saatuani en enää joudu arvailemaan.

Anne Leinosen Viivamaalari on ehdottomasti kirja, joka kestää useamman lukukerran. Melkeinpä jopa vaatii sitä. Itseäni jäi heti loppuun päästyäni kiinnostamaan, millä tavoin jäsentäisin kirjan todellisuuden nyt, kun tiedän tapahtumien syyt. Mitä kaikkia uusia puolia näkisin alun tapahtumissa ja nousisiko sieltä esiin lopulta seikkoja, jotka houkuttaisivat kolmannelle kierrokselle?

Haluaisin kertoa Viivamaalarista paljon, mutta pyrin välttämään sitä minkä suinkin voin. Osa kirjan voimasta tulee jo siitä, että todellisuus pakenee niin lukijaa kuin jopa päähenkilöä. Merkittävä osuus huvista tulee tarkoituksen metsästyksestä, merkityksen vaanimisesta.

Kirjallisen antoisaa jahtia!