Pieniä tarinoita

Sunnuntaina oli lapsen oikeuksien päivä, ja Unicef järjesti aiheen tiimoilta tarinakampanjan Pieniä tarinoita eli Tiny Stories. Koko viikon ajan kirjailijat ympäri maailmaa loivat lyhyitä, seitsemän virkkeen kertomuksia teemalla ”Mitä toivoisin jokaiselle lapselle”.

Lähdin mukaan ja kirjoitin joka päivä yhden Milla ja Meri -tarinan, sillä toivoisin jokaiselle lapselle rakastavaa kotia, jossa leikille on aina aikaa ja tilaa.

Viime viikon tarinat on nyt kerätty yhteen pakettiin. Mahtaisiko löytyä kiinnostusta ja lukijoita vielä toiselle viikolle, vaikka kampanja itse on jo ohi?

Pieniä tarinoita #1 – Lintuja ruokkimassa

”Isi, onko meillä vanhaa leipää?” Milla kysyy.

”Mennään ruokkimaan lintuja”, Meri lisää.

Kaivan kaapista puolikkaan ranskanleivän, josta tulisi enää köyhiä ritareita.

Hetken kuluttua pihalta kuuluu kumean möreää karjuntaa, ja ryntään katsomaan mistä oikein on kyse.

”Sinähän sanoit, että linnut polveutuvat dinosauruksista”, Milla sanoo puolustelevasti, ennen kuin ehdin protestoimaan.

Meri seisoo omenapuun varjossa ja heittelee leivästä revittyjä palasia nurmikolle.

Tyrannosaurus nokkii palasia kitaansa tyytyväisenä.

Pieniä tarinoita #2 – Leijaa lennättämässä

Aamulla takapihalla on valtava kieppi jotakin, joka kysyttäessa paljastuu muutamaksi sadaksi kilometriksi ultrakestävää monofilamenttikaapelia.

”Lisäksi me rakennettiin magneettitarrain”, Milla sanoo.

”Kuuhunko te meinaatte kiivetä?” minä vitsailen.

”Ei se yllä kuuhun saakka, me aiotaan lennättää leijaa”, Meri selittää.

”Varokaa, ettei naru takerru puuhun”, hymähdän.

Tunnin kuluttua saan puhelun NASA:lta. Kansainvälisen avaruusaseman komentaja on esittänyt painavan toiveen sen puolesta, että asema pääsisi mahdollisimman pian jatkamaan matkaansa.

Pieniä tarinoita #3 – Sademetsän lumoissa

Millan ja Merin huoneessa on ollut jo tunnin ajan hiljaista, joten hiivin katsomaan mitä koiruuksia siellä nyt suunnitellaan. Milla lukee kirjaa sademetsistä, ja Meri hienosäätää laitetta, joka viime viikolla siirsi pohjoisnavalta rakennusmateriaalia ison lumilinnan tarpeiksi. Huikkaan likoille käväiseväni pikaisesti ostoksilla.

Päivänokosilta herätessäni takapihalla on, odotetusti, oikea viidakko liaaneineen kaikkineen, ja ilmasto on kostean trooppinen. Vetäisen päähäni juuri ostamani hellehatun ja haen loput hankinnat pakastimesta.

”Milla, Meri! Jäätelötauko”, huudan pihaa peittävään vihreään hämyyn.

”Jätskii!” kuuluu vastaus, kun kaksi tyttöä ja lauma lemureita syöksyy lehvästön läpi.

Pieniä tarinoita #4 – Superkuun pauloissa

”Tiedättekös tytöt, mikä on superkuu?”

Milla ja Meri panevat Pikku kakkosen pauselle ja huokaavat duettona.

”Silloin täysikuu on isoimmillaan, kirkkaimmillaan ja voimakkaimmillaan, koska se on niin lähellä maata”, Milla vastaa.

”Se voi tulla jopa niin lähelle, että siihen lyö päänsä, varsinkin jos on superihmissusi”, Meri heittää heti perään.

”Nyt kyllä Milla osui lähemmäs oikeaa”, totean ja hekottelen tyttöjen ilkikurisille katseille. Vai muka superihmissusia, ja päänsäkin voi kolauttaa, olipahan taas selitykset.

Illan tullen kuitenkin päätän, että täpötäysi roskis saa sittenkin odottaa aamuun – ihan vain varmuuden vuoksi.

Pieniä tarinoita #5 – Yläilmoissa

Meri seisoo nurmikolla molemmat jalat narun päällä.

”Matkaan!” Milla kiljaisee ja nykäisee narun kireälle.

Meri sinkoutuu ilmaan monta metriä ja laskeutuu nauraen talon katolle. Samalla kun hän lähtee laskeutumaan tikkaita, Milla vapauttaa narun ja astuu sen päälle.

”Vauhtia, Meri, minun vuoroni nyt.” Kohta Milla kiitää ilman halki, kuten siskonsa hetkeä aiemmin.

Tietääköhän hyppynaruja valmistava firma, mitä kaikkea heidän tuotteillaan voi tehdä?

Pieniä tarinoita #6 – Teillä tietymättömillä

On ruoka-aika, eikä Millaa ja Meriä näy tietenkään missään. Etupiha on tyhjä, joten kierrän talon ja kurkkaan takapihalle.

Omenapuiden lomaan on ilmestynyt uusi tulokas sitten eilisillan. Vähäisen puutarhakokemukseni mukaan se voisi olla pavunvarsi, ja se kipuaa suoraan ylös taivaisiin vain kadotakseen matalalla roikkuvan pilviverhon taa.

Eilisen suursiivouksen jäljiltä lihaksia kivistää, enkä todellakaan jaksisi lähteä kipuamaan satoja metrejä ties minne. Kaivan puhelimen taskustani ja toivon, että edes jompi kumpi otti kännykkänsä mukaan.

Sisällä pirisee, niin että kiipeilyhommiksi tämä taas meni.

Pieniä tarinoita #7 – Taistelun tiimellyksessä

”Lapset hei, tänään kuulkaas pelataankin sellaista korttipeliä, jossa me kaikki olemme supersankareita ja taistelemme yhteistä superrikollista vastaan dinosaurussaarella tai Mars-tukikohdassa.”

”Tylsää!” vastaavat Milla ja Meri yhteen ääneen.

”Voidaan me tehdä jotain muutakin, jos vain kerrotte mikä olisi jännittävämpää”, sanon ja puhahdan turhautuneena.

”Haluat siis, että me leikitään supersankareita?” Milla kysyy.

”Ja taistellaan toiselta tähdeltä hyökkäävää jättiläisrobottiarmeijaa vastaan?” Meri jatkaa.

”Suorastaan vaadin sitä”, sanon ja panen käsivarteni uhmakkaasti ristiin.

Positiiviselta kantilta ajatellen meillä oli hauskaa ja saimme pitkän taiston jälkeen koko robottilössin pakettiin ennen iltapala-aikaa, mutta nyt pitäisi vielä keksiä, mitä minä teen tälle takapihalla lojuvalle romumetallivuorelle.

pienia-tarinoita

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s