Hyvin marinoitua lihaa
Lauri H. Spoof
2016
Ryhdyin lukemaan tätä työpäivän aikana saamaani vihkosta heti kun pääsin kotiin. Vaan piru vie! Nälkä vaivasi. Joten jätin stoorin kesken ja lähdin kauppaan ostamaan ruokaa. Tuli ostettua lihaa. Tämä on relevanttia.
Takaisin vihkoseen ja sen sisältöön.
Hyvin marinoitua lihaa on ns. lihaksi tullut esitys siitä, mistä ollaan välillä Usva-leireillä juteltu, miten jotkut leiriläiset katoavat julkaisuhorisontin taa, ja mitä makkaraa me muuten tällä kertaa syödäänkään. Hahmot on tuttuja, nimiä kun on väännetty vain välttämättömän verran, vai jääkö kenties Tuomo Salovaara, Igor Hukka ja Juho Kärkäs jollekin arvoitukseksi? Voi rillumarei!
Hahmoilla ei ollut liiemmälti huomattavia luonteenpiirteitä, jos ei viinanhimoa lasketa, mutta eipä karikatyyrillä tarvitsekaan, ja tämän esityksen puitteissa se riitti mainiosti. Ja paha olisi väittääkään, ettei tuo yksi framille tuotu puoli pitäisi paikkaansa. Tästä voidaan toki keskustella tarkemmin bloggajalle tarjotun jallukolan eli kornetin äärellä.
Eivätkä ne tyypit olleet siis ominaisuuksia vailla, hyvin oli löydetty sopivia koukkuja ja ilmiöitä, niin että URS-henkisyyden saastaista ydintä etäämmältäkin kiertelevät ymmärtävät viittauksia tasaiseen tahtiin.
Juoni ei polveile, kuten ei tämmöisessä vihossa liiemmälti kuulukaan, ja päätyy tyydyttävästi välipysäkkien kautta juuri sille laiturille kuin lukija olettaakin. Silti kertomus ei ole vailla särmää, sillä loppupuolella kupletin pääjehut pääsevät perustelemaan tekemisiään, ja sieltä voi jokainen löytää jonkin sanomankin.
Julkaisussa ei lue painosmäärää, mutta veikkaan kovin pieneksi, joten parempi olettaa, että tätä ei saa mistään. Paitsi kirjoittajalta itseltään. Minäkään en rohkene ottaa piraattikopioita kirjoittajan eläessä, etten oikeasti päädy vartaaseen. Enkä näkisi kuolemaakaan vapauttavaksi klausuuliksi, sen verran on necropunk-viboja ilmassa näinä aikoina.
Uteliaiden on siis syytä odottaa kärsivällisesti, jos joku elämän aikana vastaan vyöryvästä väkijoukosta olisi syyllinen itse ja hällä mukana ylimääräinen kappale tätä vihkoa, joka räävittömän aiheen ja rienaavan toteutuksen myötä on selvää kvlt-kamaa.
Lukukokemuksesta humaltuneena (jallu-schnapsun voisi ottaa seuraksi)ryhdyin jatkamaan omia kirjallisia pyrintöjäni, joista toinen tähtää samaan räävittömyyteen, ja toinen samaan sisäpiirijutuista (olisiko interiööripunk tälle sopiva termi) kumpuavaan hekumointiin. Jotain vakavampiakin deadlineja olisi tyrkyllä, mutta joskus sitä on aivan pakko kirjoittaa roskaa.
Routakoto 