Senssipalstan saalis
Käännyn sisäpihalle ja kävelen Turun Sanomien toimitukseen. ”Haluaisin jättää lehti-ilmoituksen”, sanon. ”Jos sallitte, luen sen ääneen.” Kröhäisen. ”Näin se kuuluu.”
’Etsitään seuraa. Olethan nainen, vaaleatukkainen, 170-172 cm pitkä. Tupakoimaton, käytät alkoholia tai poltat jointteja kohtuudella. Pidät ulkoilusta, rakastat eläimiä. Sinulla ei ole omia lapsia, mutta joskus voisi ollakin. Selfie olis kiva.’
”Nimimerkiksi Selviytyjä tai Tuurihaukka.” Pohdin hetken. ”Ei sillä pituudella oikeastaan ole väliä, tai tukan värilläkään. Ja kai sitä voi polttaakin. Ja voi olla mieskin. Turha tässä on krantuksi heittäytyä.”
Kukaan ei vastaa, joten jätän ilmoitukseni kirjoituspöydälle. ”Laskuttakaa sitten jälkikäteen.”
Palaan kulkemaan autioita, betonimurskan päällystämiä katuja, joita reunustavat romahtaneet kerrostalot.
Routakoto 