Palkkamurhafaabeli
Karhu ja kyy suunnittelivat palkkamurhaa. Kettu sattui paikalle ja tiedusteli, millaisesta kontrahdista oli kyse.
”Varpunen pyysi teilaamaan marjastajan”, käärme sihisi. ”Se vie kaikki puolukat.”
Kettu virnisti. ”Sehän oli vuonna 1998, kun kumpikaan teistä on viimeksi tappanut ihmisen Suomessa. Tarvitsette vähän muskelia. Sudella on kuulkaas häijy maine.”
Niinpä karhu ja kyy tekivät alihankintasopimuksen suden kanssa. Mutta kun marjastaja näki pienen vilauksen sudesta, se pakeni autolla kaupunkiin. Seuraavana päivänä salolle saapui metsästäjä, joka ampui suden, ja sitten varmuuden vuoksi karhun ja kyynkin. Niin kettu sai kaiken pienriistan
Kyllä kettua nauratti. Idioottikin tiesi, että suden nurjasta maineesta huolimatta sen viimeinen ihmistappo oli 1800-luvulta.