Verenimijät
Yö oli kuuton, ilma kolea ja metsä kivikkoinen. Mies puuskutti, kompastui juurakkoon ja raapaisi kylkensä oksaan. Veri tirskahti. Samassa Svetlana oli hänen kimpussaan ja upotti hampaat miehen niskaan.
Kotona Svetlana kaatoi juomaleilista punaista nestettä pikareihin. ”Juokaa, se on tuoretta. Metsästetty itse.”
”Ihmisveri maistuu pahalta”, Pikku-Dimitri valitti. ”Kaupan veri on parempaa.”
”Mitäs luulet sen tulevan kauppaan?” Svetlana tokaisi. ”Ihmisfarmeilta, niin. Tämä se on luomua.”
”Mielestäni metsästys on brutaalia”, Kolchek sanoi. ”Rääkkäystä.”
Svetlana tuhahti. ”Tehotuotanto on rääkkäystä. Ihmiset asuvat ahtaissa kopeissa. Metsästäessä saa vapaana kasvaneen ihmisen verta.”
Marina tönäisi pikarinsa nurin. ”Leikkikää te vampyyria jos haluatte. Minä teen itselleni salaatin. Ostin tomaattejakin.”
Routakoto 