Siirtomaan aave – Tappelun taikaa

Siirtomaan aave – Tappelun taikaa
Marko Turunen
Daada, 2014
ISBN: 978-952-5915-09-9

Tappelun taikaa on omaelämänkerrallisen trilogian kolmas osa. Trilogian kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät sarjakuvamuodossa, joita lukemattakin kyllä pärjää. Tosin populäärikulttuurin tuntemuksesta on lukijalle hyötyä.

Päähenkilö on Siirtomaan aave, joka asuu Etelä-Amerikassa kannibaaliheimon parissa. Siellä hän kuitenkin käy lähinnä vain kääntymässä, sillä työ vie pitkin maailmaa. Pääasiallisesti Siirtomaan aave taistelee ninjoja vastaan, on se sitten Portugalin hiekkarannalla tai Pariisin katakombeissa.

Kerronnan tyyli on kuivan lakonista, mikä on omiaan nostamaan tapahtumien älyvapautta. Turunen kuvaa samalla kiihkottomuudella koiran kakkalenkkiä kuin massiivista taistelua, jossa Belgia paljastuu jättiläisrobotiksi ja työntää ninjojen radaltaan suistamaa Kuuta takaisin paikalleen. Ja kumpaan tahansa kategoriaan kukin keikka kuuluukin, sen päätteeksi palataan kotiluolaan.

Kirja koostuu muutaman sivun mittaisista luvuista, eikä kaikilla juonilinjoilla ole suoraa linkkiä toisiinsa. Kerronnan vuo on parasta ottaa vastaan absurdismin tsunamina, josta ei ikinä tiedä, mitä se seuraavaksi pullauttaa pinnalle.

Prologi mukaan lukien tarinaa on 87 sivua. Niistä kymmenen uhrataan Monopoli-pelille, joka etenee heitto heitolta, osto ostolta konkurssiin asti. Tämä on kirjallinen vastine puoli tuntia kestäville maratonvitseille, sellaisille kuten ”mies joka rakasti Tina Turneria” tai ”rummutus ei saa koskaan lakata”, paitsi että kirjailija ei pääse näkemään uhrinsa tuskallista irvistystä loppuhuipennuksen pauloissa.

Tappelun taikaa sopinee etenkin heille, jotka diggailivat trilogian aiempia osia, sekä absurdismin suurkuluttajille.

(Arvostelu on julkaistu aiemmin Tähtivaeltajassa 2/2015)

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.