Planeettojen kapellimestari
Pietari Virtanen
Wanhain Herrain Huone 247
ISBN: 978-952-99922-7-0
Kelle nimi Pietari Virtanen sanoo jotain? Entäpä, jos etunimi olisi Pekka? Käsiä nousee vanhemman fandomin joukosta, mutta useampi tämän vuosituhannen debytanteista kohauttelee olkiaan. Niin se on. Sic transit vanha suomalainen scifi.
Planeettojen kapellimestarin alkusanat sen kertovat, mutta kerron minäkin. Pietari Virtanen, edelleen sielun ja ruumiin voimissa, oli 80-luvulla nykypäivän ilmausta käyttääkseni kuuminta hottia. Kun hän astui areenalle, maamme sf-lehdet lakosivat hänen jalkojensa juureen. Kaikki halusivat julkaista Virtasen novelleja, ja niitähän riitti. Nelisenkymmentä niitä syntyi siinä viisivuotiskaudella, kun Pekka oli aktiivinen, ja voittipa Aikakoneessa julkaistu Perinne Atoroxinkin.
Pietari Virtanen täytti vastikään merkkivuosia ja tätä juhlistaakseen Wanhain Herrain Tieteiskirjallisuuden Nautiskelu Huone päätti julkaista kirjan, joka koostui mestarin omista novelleista. Virtanen oli tehnyt asian melkein luvattoman helpoksi julkaisemalla vanhat tekstinsä blogissaan hieman siivottuina, joten Wanhat Herrat napsivat ne talteen ja laittoivat kansiin.
Tuloksena oli Planeettojen kapellimestari, Pietari Virtasen 33 tieteisnovellia sisältävä retrospektiivi.
Tarinoita lukiessa huomaa, että Virtanen on ennen kaikkea humaani. Onko humanisti, sitä en tiedä, ja tokko edes humanoidi. Hänen tyylinsä on vähäeleistä ja napakkaa, hiljaisen humoristista ja lämmintä. Vertailukohdaksi mieleeni nousi hakematta suuresti ihannoimani japanilaisen science fiction suurmies Shin’ichi Hoshi, koska kummallakin on tarkat silmät mitä ihmisluontoon tulee, ja samanluonteinen visio ihmiskunnan mahdollisuuksista. Niin hyvässä kuin pahassa.
Pääasiallisena lajityyppinä Virtasella on scifi, erotukseksi fantasiasta, mutta railakkaalla mielikuvituksella höystettynä. Opettaja Korhosen kuuraketissa koulun käsityötunneilla nikkaroidaan ehta kuuraketti, jolla koululuokka hurauttaa tutkimaan lähinaapuriamme. Novellissa Häijy hymy ihmiskunta kohtaa salakavalan hyökkäyksen ulkoavaruudesta, ja uran lähtölaukauksena toiminut Veljmiehet on edelleen absurdiudessaan ratkiriemukas. Nämä kolme toimikoon nimettyinä makupaloina, jos epäröivä lukija haluaa kirjaa selaillessaan vahvistaa nupullaan olevaa ostopäätöstään.
On liioittelua väittää, että Pietari Virtanen olisi nykyään unohdettu kirjailija, mutta uraauurtavaan tuotantoonsa nähden hänet tunnetaan tarpeettoman huonosti. Tuokoon Planeettojen kapellimestari hänet jälleen laajemman lukijakunnan tietoisuuteen.
Routakoto 