Viivi ja Wagner 2008-2010
Juba
Egmont, 2013
ISBN: 978-952-233-676-7
Vuosina 2008-2010 lehtipisteitä sulostutti Viivin ja Wagnerin oma sarjakuvalehti. Sen sivuilla nimikkohahmot seikkailivat niin menneisyydessä kuin nykyisyydessä, toisin sanoen osa stripeistä on suorastaan antiikkista perua, ja osa uudenkarheaa kamaa. Jako oli hyvä, koska samalla rahalla pääsi sekä näkemään uudet kehityslinjat että nostalgioimaan niitä vanhoja hyviä aikoja huimat kymmenen vuotta sitten. Bonuksena lehti esitteli myös paljon muita kotimaisia tekijöitä ja heidän sarjojaan.
Kuten arvata saattaa, lehtisilppurilla varustettu noutaja kuitenkin iski ja niitti julkaisun maahan kuin eilisen lehden. Ilmeisesti voittomarginaali ei ollut riittävän leveä taskulaskinportaan pikkupomojen mielestä eikä kukaan keksinyt pakata lehteä rapisevaan pussiin jonkin älyttömän halpisroinan kanssa. Mikä sivumennen sanoen tuntuu olevan se vallalla oleva metodi tänä päivänä, kun lehtipisteen tarjontaa kauhistelee. Olisivat voineet laittaa täkyiksi possutarroja, farmarin kalenterin, kuivapekoninäytepakkauksen tai pienen puhallettavan Viivin. Tai Wagnerin.
Näin zombieiden kulta-aikana on varsin luonnollista, että jonkinlainen ylösnousemus tapahtui parin vuoden sisään. Lehteä ei ikävä kyllä tuotu takaisin, mutta jo julkaistujen numeroiden Juba-sisältö koottin yksien kansien väliin. Kannet ovat luonnollisesti kovat ja paketti on paksu kuin extratuhti siivu joulukinkusta. Vaan onhan pakkokin, lehteä kun ilmestyi 20 numeroa ja Juban kamaa oli varmaan puolet. Strippien lisäksi pitää muistaa kannet ja joka numerossa oli lisäksi sellainen sivun mittainen välähdys jostakin Juballe olennaisesta asiasta, kuten Pariisista. Ne kaikki on nyt pelastettu jälkipolvia varten ISBN-numeron taakse.
Juban faneille Viivi ja Wagner 2008-2010 on pakko-ostos, paitsi mikäli hyllystä sattuu löytymään lehden jokainen numero. Myös ihan vain stripeistä nautiskeleville sikamaaneille kirjan hankinta on viisas veto, sillä itseäni kiehtoi lukea muutaman sivun pätkissä vanhaa ja uutta tuotantoa vuoronperään. Rytmitys toimi ja piti sarjakuvan tuoreena. Saman efektin toki saa aikaan kaivamalla hyllystä koko albumikokoelma ja lukemalla niitä pätkittäin, mutta siinä jo noustaisiin puuhun saparo edellä.
Routakoto 