Raapaleet 245-259
Sulkemispäätös
Arvoisa universumin asukas.
Pitkällisten tuloslaskelmien jälkeen ja edellisen neljännesvuosituloksen perusteella olemme päättäneet lakkauttaa Kosmoksen. Maailmankaikkeuden kiihtyvä laajeneminen pysäytetään välittömästi ja ryhdymme valmistautumaan tähtien sammuttamiseen.
Haluamme kiittää kaikkia Kosmoksen kehittämiseen osallistuneita tahoja viimeisen 13+ miljardin vuoden aikana. Olette alanne parhaita ja toivomme, että löydätte pian uutta työtä.
Olemme iloisia siitä, että olet nauttinut asumisesta ja elämisestä tässä maailmankaikkeudessa niin pitkään. Tämä projekti ei olisi ollut näin suuri menestys ilman teidän kaikkien jatkuvaa tukea ja kannatusta. On hedelmätöntä velloa sellaisissa kysymyksissä kuin ”miten” tai ”miksi”. Sen sijaan toivomme, että juhlistatte kanssamme Kosmoksen luojien ja asukkaiden yhteisiä saavutuksia.
Kosmos suljetaan ennen vuoden loppua.
Sumusalo
Metsässä on sumua ja liikun pimeyden läpi hiljaa, mutta minut huomataan silti. Teinkö virheen vain oliko minulla vain huonoa onnea? Partioliitimen valokiila halkoo usvaa ja minä painaudun aluskasvillisuuden sekaan. Kosteus imeytyy vaatteisiini. Hytisen hieman. Tasaisin liikkein vetäydyn kauemmas, liidin ei voi seurata puiden sekaan. Valokiila seuraa minua, kunnes pääsen kallion taa.
En uskalla jatkaa matkaani määränpäähän, ettei turvapaikkaamme keksittäisi. En voi myöskään palata sinne mistä lähdin, samasta syystä. Paikallenikaan en voi jäädä, muukalaispartiot saapuvat aamuun mennessä. Voin vain suunnata syvemmälle metsään.
Hylkään kantamani teknologian kiven päälle ja lausun äänen pyynnön Tapiolle. Sitten lähden tarpomaan saloille, joita tähdet eivät koskaan valaise.
Vampyyrin juhannus
Panen kassiin pari terävää vaarnaa ja tukevan vasaran. Olemme viimein paikantaneet vampyyrin pesäpaikan. Ulkona Johnny töräyttää Saabinsa torvea. Johnny ei ole hänen oikea nimensä, mutta sitä hän käyttää. Nähdäkseni vain siksi, että voi huutaa oven läpi rymistäessään: ”Here’s Johnny!”
Ajamme keskellä nummea seisovalle autiotalolle. ”Jätä kassi autoon ja auta näiden kanssa”, Johnny sanoo ja nostelee laatikoita takaluukusta. Ympäröimme talon pienillä tynnyreillä.
”Mitä niissä on”, kysyn kun olemme päässeet kauemmaksi. ”Bensaa?”
”Räjähteitä ja napalmia”, Johnny vastaa ja painaa laukaisinta. Valtaisa horna kipuaa hämärtyvälle taivaalle.
”Ensi kerrallaan kunnioitetaan perinteitä”, tokaisen. ”Raahasin vaarnoja ihan turhaan.”
Toisaalta, on nyt juhannus. Kokkomme on kieltämättä komea.
Hautakiven takana
Naisen varjo näkyy kuuta vasten. Hän istuu hautakivellä ja tuuli kahisuttaa ruskeita lehtiä maassa hänen jalkojensa alla. Ilma on jo kylmä, kauempana sadevesilätäköt risahtelevat satunnaisten kulkijoiden askelten alla. Silti naisen suusta ei purkaudu huurua, kun hän puhuu.
Piileskelet pienen matkan päässä ja katselet tuota outoa näkyä. Naisen huulet liikkuvat, mutta sanoista on vaikea saada selvää. Et ole edes varma, onko se kieltä, jota ymmärrät. Puuskaisa tuuli pelmauttaa naisen tukkaa hänen kasvojensa eteen.
Yhtäkkiä ymmärrät, että nainen puhuu sinulle. Hän kertoo tarinaa ihmisestä, joka piilottelee samaan aikaan uteliaana ja peloissaan hautakiven takana.
Et ollut olemassa vielä äsken. Nainen loitsi sinut olemaan.
Lintumies
Lennän, liidän korkealla. Riippuliitimeni on kevyt mutta tukeva. Valkoiset vaatteeni lepattavat tuulessa kuin höyhenet. Mahtavatko höyhenet lepattaa, mietin. Korjaan tekonokkani asentoa. Olen valmis ottamaan oikeutetun paikkani.
Kaarran kurkiauran kärkeen. Seuratkaa minua, Jamalin pojat! Suunnatkaamme yhdessä etelään, veljeni. Mutta he eivät seuraa, vaan hylkäävät minut. Lentävät muualle.
Petturit! Kiittämättömät! Näinkö te maksatte laupeudestani?
Otan yhteyttä rajavartiostoon ja annan määräyksen. Koko aura on pidätettävä kuulusteluja varten. Ties millaisia kumouksellisia aatteita he kantavat kavalissa mielissään?
Näen jo kaiken silmissäni. Pidätys. Oikeudenkäynti. Oikeuden! Minun oikeuteni. Oppivat kuka on pomokurki. Sitten tietenkin tuomio. Ei mitään liian suureellista. Vuosi, kaksi?
Mädätköön vankilassa niiden julkeiden naisten kanssa.
Kotiintuloaika
Kello kahdeksan starttaan auton ja lähden ajelemaan kaupungin katuja. Paleltaa. Kohta on marraskuu. Saa alkaa varoa mustaa jäätä.
Pari nuorta asioi kioskilla. Nähdessään minut he lähtevät pakoon, mutta minä ja haavini olemme nopeampia. Lukitsen heidät auton takaosaan. Kolmannen pennun savustan puskista painekranaateilla. Pakomatka katkeaa sähkölamauttimeen. Autoon vain.
Jatkan kierrosta kaapparikaarallani, jonka kylkiä koristaa neliapila vihreää taustaa vasten. Voimassa on lasten ulkonaliikkumiskielto ja minä olen rankkuri! Jahtaan heidät näännyksiin. Ammun kumiluodeilla ja käytän kyynelkaasua. Pakoon ei pääse kukaan.
Kerään auton täpötäyteen ennätysajassa. Onpa niitä nyt paljon liikkeellä, tavallisena sunnuntai-iltana. Ajan varikolle tyhjentämään lastini pidätysselleihin.
Pomo huomauttaa, että viime yönä siirryttiin talviaikaan.
Turvavyö
Pyyhkäisen verta silmiltäni. Helvetti, mikä rysäys.
Tuulilasi on paskana. Siinä on Kalen mentävä aukko. Siellä se makaa jauhelihana pitkin pöpelikköä. Jartsa osoittelee sitä ja nauraa.
”Vittu siinäs näet miten käy, kun ei käytä turvavyötä.”
”Haista paska, ei se suakaan yhtään auttanu. Leikkas pääs vaan kokonaan irti.”
Jartsa on hetken hiljaa. Sen keho hoippuroi haparoiden. Taitaa etsiä päätä, joka on vierinyt ojaan. Lopulta se löytää sen. ”Mulla on sentään pallit tallella”, Jartsan kädestä roikkuva pää nokittaa.
Saan tarpeekseni. Potkin lievästi sanoen ryttyyn menneen oven auki ja astun ulos.
”Jumalauta jätkät, turviksella ei oo vitunkaan väliä, kun törmätään puuhun reilu kakssataa laissa.
Peliasennus
”Tietokonetuki, kuinkavoinollaavuksi.”
”Tämä peli ei suostu asentumaan.” Iäkkäämpi käyttäjä. Taitotasoa on hankala arvailla.
”Mikä peli mahtaa olla kyseessä?”
”Se on tämä Sotataidon maailma.”
”Ja mikä tuntuu olevan ongelma?”
”Kun tässä koneessa ei ole sitä juttua mihin peli pitäisi laittaa.”
”Dvd-asemaa?” Helpompi varmaan tehdä itse kuin yrittää selittää. ”Tuokaapa kone ja peli tänne päivystykseen.”
”On se tuo kone vähän iso, mutta tilataan sitten auto.”
Aulavahtimestari saapuu noutamaan. ”Asiakas odottaa alhaalla.” Siellä tosiaan seisoskelee parrakas vanhus massiivinen pömpelin vieressä.
”Se on Eniac.” Mies taputtaa konetta hellästi.
”Haaste hyväksytty”, sanon ja käärin hihat. Vartin kuluttua peli jo patchaa.
”Raidaamaanko aiotte?”
”Ehei. Pandaa ropettamaan.”
Syntymäpäiväjuhlat
Juhlien emäntä nauraa ja hymyilee. Me nostamme maljoja ja syömme sydäntemme kyllyydestä. Vaikka vuodet vierivät, hän näyttää yhtä hehkeän nuorelta kuin silloin vuosia sitten, kun tutustuimme. Hän vitsailee viettävänsä jälleen uutta 25-vuotispäiväjuhlaansa ja me kaikki nauramme mukana.
Ilta on kostea ja riehakas, juovumme aina vain syvempään. Tanssilattian musiikki jumputtaa ja panee tanssimaan, tukka heiluu moshatessa. Sauna puskee hien huokosista. Aamulla ruumis rankaisee, sitä ennen rankaisen ruumista etukäteen ja tanssin lisää.
Aamulla juhlien emäntä nauraa ja hymyilee. Me muut ryydymme kankkusen kourissa. Hän on nuori, me vanhoja. Hän vitsailee olevansa muiden elämänvoimaa juhlien varjolla varastava vampyyri ja me kaikki nauramme mukana.
Kirkkotankki
Raskas dieselmoottori röhähtää käyntiin ja kitkerä savu alkaa täyttää tallia. Suuntaan ajokkini ulos ja baanalle. Pihalta tielle kääntyminen on hankalaa näin kookkaalla ajokilla, onhan se kahden kuorma-auton levyinen, rekan pituinen ja painaa viisisataatuhatta tonnia.
Isken kierroksia kehiin ja nopeus nousee viiteenkymppiin. Se on aika paljon kirkkotankille, jarrutusmatka on pitkä. Reitti pitää valita niin, ettei korkeuksiin kohoava katedraalin torni katko sähköjohtoja, mutta tunnen kyllä kaupungin kadut. Telaketjujen painaumille en voi mitään.
Käännyn marketin pihaan, parkkeeraan ja menen ostamaan tupakkaa. Kun palaan, muita tankkeja on jo saapunut. Letkamme lähtee liikkeelle ja paukutamme satamillisiä tykkejämme varoitukseksi syntisille. Herran enkelit ovat jälleen tien päällä.
Kauppanaudat
Kävellessäni kauppaan sisään siirtelen vielä puhelimen ostoslistasovelluksen artikkeleita järjestykseen. Ensin rehut, sitten leipä ja juusto. Tungen pyöristetyn metallipalan kärryjen lukkopesään ja nykäisen kärryt mukaani. Pakko. Ostettavaa on koko viikoksi.
Leikkeleisiin saakka menee hyvin, mutta maitohyllyllä ongelmat alkavat. Jugurttien kohdalla märehtii kaksi nautaa. Näen, miten niiden leuat jauhavat laiskasti ja toinen kääntää päätään minun suuntaani. Kumpikaan ei tee elettäkään siirtyäkseen. Joudun pysähtymään.
Seisoskelen aikani ja odotan, että nautamaisuudesta johtuva häpeä saisi ne väistämään syrjään. Lopulta kröhäisen ja syvästi harmistuneena pyydän tietä. Haluaisin olla tyly, mutten kehtaa. Eivät kaikki voi olla nautamaisen julkeita.
Aina kassoille saakka korvissani kaikuu niiden sietämätön, paheksuva ammunta.
Maanalinen
Höyrymyyrä jyrsii tietään eteenpäin täristen miltei väkivaltaisesti enkä voi olla varma edes siitä, mikä suunta on alas. Toivon, että kohoan edelleen kohti pintaa tai minut paha perii. Sananmukaisesti.
Ohjaamossa on kuuma, tuhottoman kuuma. Tuntuu siltä kuin koko Maapallon lämpö olisi niskassani. Ehkä pian onkin. Pyyhin silmiä kirveltävää hikeä pikaisesti ja vilkuilen taakseni.
Repivä, kalahteleva möyrinä ympärilläni on alkanut myös kirskahdella. Se pelottaa minua ja häädän sen mielestäni hetkeksi, mutta sitten vauhtini hidastuu. Vielä viisikymmentä metriä pintaan.
Myyrän poraama käytävä takanani on alkanut hehkua magman vihaa. Ne kirotut, ne ovat sittenkin rohjenneet avata sulkuportit!
Niin lähellä. Jaksa vielä.
Jaksa vielä vähän!
Salaperäinen isäntä
SOPHIE: Mikä näiden juhlien isäntä on oikein miehiään?
PENELOPE: Minä kuulin, että hän on Euroopasta. Karkotettu pöyristyttävien rikostensa vuoksi.
SOPHIE: Kuinka kauheaa! Millaisten rikosten?
MARCUS: Älkää hölmöilkö. Länsirannikolta se on, tavallinen nousukas.
PENELOPE: Lisäksi hänen sanotaan olevan tutkimusmatkailija.
SOPHIE: Kuinka jännittävää! Mitä hän on tutkinut?
MARCUS: Epäilemättä San Fransiscoa.
PENELOPE: Toisaalta kuulin, että hän olisi sotasankari.
SOPHIE: Kuinka uljasta! Minkä sodan?
MARCUS: Ei minkään sodan, uskokaa jo.
SOPHIE: Hän on niin komea. Haluaisin heittäytyä hänen syleilyynsä.
MARCUS: Enpä löisi vetoa, että hän on naisiin kallellaan.
SOPHIE: Mitä tarkoitat?
MARCUS: Ja eurooppalainen? Hänhän on musta.
PENELOPE: Pohjois-eurooppalainen, sanovat, ja arvoltaan marsalkka.
Kierrätyskatos
Asuinalueellemme on tullut kierrätyskatos. Olen toivonut sellaista jo pitkään, sillä inhoan tuhlausta. Vihdoin on paikka, jonne voin viedä sinänsä käyttökelpoista tavaraa, jota itse en enää tarvitse.
Aloitin serkuistani. En koskaan pidä niihin yhteyttä ja poden jouluisin huonoa omatuntoa lähettämättömien korttien takia. Tädit jätin kuitenkin viemättä vielä toistaiseksi, ehtiihän ne myöhemminkin.
Hiukan asiaa pohdiskeltuani vein sinne myös pernani. En muista koulun biologiantunneilla koskaan kuulleeni siitä olevan mitään hyötyä. Lisäksi luin tarinan, jossa pernat olivat loisia, jotka söivät tiensä ihmisestä ulos.
Tänään on vihdoin aika. Olen loppujen lopuksi omasta mielestäni aika turha ihminen, joten kuskaan kierrätyskatokseen itseni.
Ottakoon joku, jos tarpeelliseksi kokee.
Jääsoturit
Pakkanen kiristyy. Tänään on se yö. Osoitan rohkeuteni kohtaamalla jääsoturit. Kuten veljeni. Vedän ylleni lämpimät vaatteet.
Talo on jo pimeä, kuistilla puhallan vielä pihalyhdyn sammuksiin. Viikon vanha kuu valaisee maisemaa. Pakkanen napsuu ja paukkuu ympärilläni, muita ääniä ei kuulu. Sitten lumi alkaa narskua.
Niitä kävelee tietä pitkin kolme. Kuu saa ne näyttämään väräjävän utuisilta. Niiden liike on hidasta, mutta harkittua. Portilla ne kääntyvät pihalleni. Huomaan pidättäväni hengitystäni. Ne kulkevat aivan editseni. Yksi niistä näyttää aivan veljeltäni.
Vihdoin uskallan hengittää ulos. Huuru alkaa heti tiivistyä, ottaa muotoa. Huudahdan ja kompuroin sisään. Ikkunasta näen, miten neljäs, vastasyntynyt jääsoturi lähtee vaeltamaan muiden perään.
Routakoto 