Tähtipelto
Kaukoputki on paikoillaan. Viimeinenkin kajo on jo katoamassa taivaalta, kun kuulen puhetta. Joukko ihmisiä lähestyy pellon yli.
”Tähtitaivasta katselemassa?” kysyy tummatukkainen tyttö ja kurkistaa putkeen. ”Seulaset! Miten kaunis näky.” Hän tuoksuu persikalta.
Heitä on viisi. Istun maahan heidän seuraansa, tytön viereen. ”Olemme lähdössä matkalle”, tyttö kertoo.
”Minne?”
”Kauas.”
Pimeyden rauha murentuu valoon ja huminaan. Varjostan silmiäni. Kirkas alus laskeutuu pehmeästi eteemme. Muut nousevat seisomaan ja kävelevät sitä kohti.
Tyttö tarjoaa kättään. ”Tule mukaan.”
Lähtisinkö? Jättäisin kaiken! Epäröin.
”Pian. On lähdön aika.”
Haluan tarttua käteen, haluan sielullani, mutta lamaannun. Käteni ei tottele sydäntäni.
Kyyneleinen hymy. Tyttö katoaa valoon.
Valo katoaa taivaalle.
Routakoto 