Raapale 107 – Pikkuveli (16.4.)

Pikkuveli

Opin varsin nuorena, että kukaan muu ei nähnyt pikkuveljeäni ja lakkasin puhumasta hänestä ennen kouluikää. En siksi, että minua olisi vanhemmiten pidetty hulluna. Siinä iässä en vielä ymmärtänyt niin syvällisiä asioita. Syy oli se, että minua alkoi harmittaa pikkuveljeni puolesta, kun kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota.

Ei hän kyllä huomiota tarvinnutkaan. Hän ei koskaan puhunut itse kellekään eikä edes syönyt mitään, vaikka minä pyysin aina hänellekin omenan tai leipapalan tai mitä olikaan välipalaksi. Päädyin aina syömään ne itse.

Nyt olen jo vanha. Pikkuveljeni, edelleen nuori poika, istuu sänkyni päädyssä. Hän näyttää surulliselta.

Kuka pitää hänestä huolta, kun minä olen poissa?

Mainokset

3 responses to “Raapale 107 – Pikkuveli (16.4.)

  1. Meillä kaikilla lienee pikkuveljemme. Hienosti kiteytetty, etenkin viimeisessä kappaleessa. Kuinka voisimme oppia syleilemään pikkuveljeämme niin, että hän vanhenisi mukanamme ja lopulta syvenisi luonnolliseksi osaksi omaa mieltämme?

  2. Minun pikkuveljeni kertoo, että minulla on aivan liian vähän kirjoja. Ja että kakku on hyvää. Siksi varmaan syönkin sitä aina kahden edestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s