Avainsana-arkisto: Finncon 2018

Pimeä Galaksi

Kansi: Anayte Delahay

Pimeä Galaksi saapuu! Nyt skarppina, tätä lukupakettia on saatavissa Finnconissa tänä viikonloppuna, ja mitään muuta ei saatavuudesta voida luvata. Voi kuulkaa loppua kesken!

Parikymmentä vuotta sitten perustimme suomalaisen Tähtien sota -seuran nimeltä Tähtiallianssi. Seura toimi oman aikansa, kunnes tapahtui vääjäämätön ja hyperajomoottoreista loppui ajoaine. Samaa tietä meni myös seuran lehti Vapaa Galaksi, jota ehti ilmestyä kahdeksan numeroa, ja yhdeksäs numero julkaistiin lopulta Spinin kanssa yhteislehtenä (piti saada kolme trilogiaa täyteen).

Nyt nostalgia on vahvana meidän kanssamme! Kuten kuvasta näkyy, Vapaa Galaksi saa edelleen levätä voimahaamuna, ja sen sijaan uusi pimeä uhka herää. Osa Tähtiallianssin aktiiveista (uusin vahvistuksin) on tehnyt kertaluontoisen paluun kaukaiseen galaksiin ja kasannut ohittamattoman lukupaketin, joka juhlistaa niin vanhaa kuin uutta.

Komeaa, helvetin komeaa!

Ja olenhan mukana minäkin.

Lehdessä julkaistaan artikkelini vanhoista Marvel Comicsin Tähtien sota -sarjakuvista, joita Suomessa aikanaan julkaisi Semic. Hyinen väijytys! Surman ruletti! Rik, Dani ja Chindo! Zeltroneita, hoojibeja, stenaxeja ja Han Solon metsästys halki galaksin! Shira Brie! Lumiya, uusi musta lordi! Jos nyt ei selkäruodossa värise, ei ole lukenut näitä herkässä iässä.

Lehden ilmestymistä juhlitaan Finnconissa lauantaina 14.7. klo 12 (sali XX) julkkaripaneelin muodossa, ja heti perään klo 13 on Tähtien sota -fanien tapaaminen (Miittitila). Pimeää Galaksia on myynnissä Pimeän Galaksin ja Sanmagumon yhteispöydältä, ja lehden kuvittaja DAN1637IEL on samalla pöydällä SW-aiheisine väriprintteineen. WOOT! Älä jää galaksin reuna-alueille ihmettelemään, tule Turkuun tuhansien muiden sf-fanien joukkoon!

Mainokset

Finncon 2018 – Shimon ohjelma

Pari vuotta sitten Tampereen Finnconissa minulla oli 7 ohjelmavelvoitetta viikonlopun aikana. Se oli varsin ryydyttävä kokemus. Päätin, että ei enää koskaan. Siksi tänä vuonna minulla on Finnconissa 8 ohjelmavelvoitetta. Tosifani käy katsomassa ne kaikki!

Perjantai 13.7.

On Writing (klo 16.00-16.45, sali XVII)
Perinteisessä kunnivieraiden paneelissa keskitytään kirjoittamiseen ammattilaisten näkökulmasta. Shimo Suntila (pj), Lauren Beukes, Maria Turtschaninoff, Merja Polvinen.
HUOM: Ohjelmassa conin kaikki kolme kunniavierasta yhdellä kertaa.

Lauantai 14.7.

Fantastinen matkaopas (klo 11.00-11.45, sali XX)
Pangalaktisen, transdimensionaalisen matkatoimiston agentti/opas Ismo Nuoli haastattelee paneelissa kirjailijoita, jotka esittävät kirjojensa hahmoja ja mainostavat omia maailmojaan turisteille sopivina matkakohteina. Shimo Suntila (pj.), Magdalena Hai, Sini Helminen ja Liliana Lento.
Lukuvinkit: Kolmas sisar (Hai), Kiven sisässä ja Kaarnan kätkössä (Helminen), Dionnen tytöt ja Salaisuuksia Delobrianissa (Lento)

Pimeä Galaksi -julkkaripaneeli (klo 12.00-12.45, sali XX)
Aiempien polvien Tähtien sota -fanit lähestyvät rakasta saagaa oman fanihistoriansa kautta ja pohtivat ehkä myös mikä ennen oli toisin kuin nyt. Master Pin-Ya (pj.) Senaattori Darth Sarin, Senaattori Shi Mothma ja Senaattori Yanna.
Fakta: Alkuperäinen trilogia oli mestariteos, mikään muu ei koskaan pääse samalle tasolle.

Kirja tulee kirjan luo (klo 14.00-14.45, sali XIV)
Toiset keräävät kirjoja, toisille niitä vain kertyy. Miten kokoelma saadaan nousemaan useisiin tuhansiin? Mistä uuden kollektöörin kannattaa aloittaa, ja kuinka huikeita ovat panelistien parhaimmat kaappaukset? Shimo Suntila (p.), Jukka Särkijärvi, Sari Polvinen ja Boris Hurtta.
Vinkki: Panelisteille saa tuoda kirjoja.

Aikamatkaajan Espoo -julkistuspaneeli (klo 15.00-15.45, sali XX)
Aikamatkailijan Espoo -teos vie lukijansa aikamatkalle halki Suomen toiseksi suurimman kaupungin menneisyyden ja tulevaisuuden. Tekijät kertovat teoksen synnystä ja antavat matkavinkkejä aikalomakautta varten. Marjut Katajala (pj.), Jussi Katajala, Tarja Sipiläinen ja Shimo Suntila.
Pyyntö: Ei kellään olisi aikakonetta lainata? Haluan päästä myös yleisöön ja häiritä omaa esiintymistäni sarkastisilla välihuomautuksilla.

Megajulkkarit ja Stepanin koodeksi -kirjoituskilpailun palkintojen jako (klo 19.00-20.40, ravintola Koulu, historianluokka)
Megajulkkareissa juhlitaan kuutta uutta kirjaa.
Kerska: Niistä minä olen osallistustunut yhden toimittamiseen ja novellejani on kolmessa.

Megajulkarit Facebookissa: https://www.facebook.com/events/395358937651792/

Sunnuntai 15.7.

Tähtifantasia-palkinnonjako ja varjoraati (klo 11.00-11.45, sali XX)
Palkinto myönnetään vuoden parhaalle käännösfantasiakirjalle. Arvovaltainen varjoraati arvioi viiden kärjen ja keskustelee teoksista. Lopuksi julkistetaan voittaja, joka on varjoraadin mielestä tietenkin väärä. Marianna Leikomaa (pj.). Marko Kivelä, Sini Neuvonen, Shimo Suntila.
Lukuvinkit: Eka Kurniawan: Kauneus on kirous, Ursula K. Le Guin: Ikuisen hämärän maa, Andri Snær Magnason: Aika-arkku, David Mitchell: Luukellot, Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta

Suosittelemme scifiklassikoita (klo 14.00-14.45, sali XI)
Panelistit kertovat suosikeistaan vanhemmista scifi-klassikoista, miksi suosittelevat niitä genrestä vasta kiinnostuneille ja mitä inspiraatiota niistä voi olla nykylukijalle ja -kirjoittajalle. Lucilla Lin (pj.), Mixu Lauronen, Jussi Katajala, Shimo Suntila ja Jani Saxell.
Tarkennus: Muut vinkatkoon Verneä ja Wellsiä, minä lähden Willian Gibsonista!

Tapahtuman nettisivut: https://2018.finncon.org/
Ohjelma: https://2018.finncon.org/ohjelma/ohjelmakuvaukset/
Perjantain kirjoittajaohjelma: https://2018.finncon.org/ohjelma/kirjoittajaperjantai/