Soturin vala
Vyötän säilän kupeelleni ja nousen ratsuni selkään. Kotini jää taa, kun suuntaan aron poikki kohti kukkuloita, kohti kunniaa, kohti taistelua. Mielessäni näen jo vihollisteni silvotut ruumiit laoenneena kentälle, kun kohotan tapparan kohti taivasta ja lausun voitetuille soturin rukouksen. Aurinko kiiltää öljytyllä ihollani ja kannustan hevoseni villiin raviin.
Muinaiset sankarit, vielä seison rinnallanne jumalten saleissa. Kautta Conanin ja Howardin, kautta Ferronin ja Hiltusen, kautta Oivas Repäsen ja Jyrkäksen, pian minäkin saan maistaa taistelua ja sotaa! Kuulen jo korvissani vihollisarmeijan ratsujen jylyn.
Kukkulalta eteeni aukeaa autio aro. Poliisilennokki kaartelee ympärilläni. ”Kansalainen, heittäkää aseenne maahan”, se julistaa.
Nauruni nousee taivaisiin. Voitto tai kuolema!
Routakoto 