Muistohetki
Kello kilkattaa. Alkaako hyökkäys? Ei, pako-operaatio. Nainen seisahtuu ikkunan ääreen. Ruudusta heijastuu etäisesti tutut kasvot. Kun muistaisi! Rannekkeessa lukee Jane D.
Kello soi lounaalle, mutta Jane ei kiirehdi muiden mukaan. Muistot ovat niin lähellä, hipaisun päässä, ja silti tavoittamattomissa. Sirpaleita. Välähdyksiä. Biljoonia sirpaleita Safiiripalatsin sortuessa.
Oliko hän siellä? Kuka? Kansanmurhasta syytetty itsevaltiasko? Kapinakenraalin neuvonantaja? Kenties tavallinen sotilas, taistelemassa toisten sotia.
Nyt hän on täällä. Vankina? Hoidossa? Onko niillä eroa? Katsovatko hoitajat häntä kyräillen? Vihaten? Kenties ne ovatkin vartijoita. Kiduttajia! Onko hänen henkensä vaarassa?
”Täällähän sinä. Lääkeaika”, valkotakki sanoo suihkauttaen aerosolia Janen suuhun.
Ikkunan takana loistavat tuhannen tähdet. Kuin Safiiripalatsin sirpaleita.
Routakoto 