Yö vuorella
Lumimyrsky. Pimeys. Kapea kieleke, tappava pudotus. Rashid halasi vuorenkuvetta. ”Miten menee?” ääni ylempää kysyi.
”Täällä. Apua!”
”Sori, ei käy.”
”Pimeässä ei näe lyödä kiinnityshakaa. Auta.”
”Jos rupeen peukaloimaan historiaa, mut bännätään iäksi. Sori mut ei.”
”Mitä?”
”Aikamatkasäännöstö kieltää. Saa vain tarkkailla. Mua hengenvaara on aina kiehtonu. Siis muiden. Siks mä oon täällä.”
”Minulla on vaimo ja poika.”
”Kuolema on katalyytti. Jotkut ihmiset tapaa sen takia. Vaikka terapiaryhmässä. Joku syntyy. Tuhannet kohtalot kasvaa siitä.”
”Eihän niitä ihmisiä ole vielä edes olemassa.”
”Ei sun kannalta. Mut hei, nyt täytyy mennä. Tulee vilu.”
”Odota! Kuolenko minä tänne?”
”Sen näkee aamulla. Koita pärjätä, isopappa.”
Routakoto 