Sain käsiini Daytripperin tuoreeltaan. Se oli joskus vuodenvaihteen tienoilla. Otin sen luettavakseni varsin pian, mutta lopetin ensimmäisen tarinan jälkeen. En siksi, että se olisi ollut huono. Ei se ollut. Se oli virheetön kokonaisuus. En tiennyt, mistä muu albumi kertoi, eikä sillä ollut merkitystä. Olin jo saanut sen sivuilta elämyksen. Laitoin sarjakuvan sivuun. Arvostelin muita teoksia.
Tänään päätin lukea sen. Otin Daytripperin hyllystä, ja luin ensimmäisen tarinan. Mutta nyt en pysähtynyt. Halusin nähdä, mitä tapahtuu päähenkilön kuoltua. Lopetin, kun albumin viimeinen sivu tuli vastaan.
Lukukokemus oli voimallinen. Sen jäljiltä minulla on kaksi tarvetta: Juoda mustaa kahvia, ja kirjoittaa.
Nyt menen panemaan veden kuumenemaan. Sitten katson, paljonko uskallan avautua novellilleni.
Routakoto 