Fingerpori näytelmäkirja

Fingerpori näytelmäkirjaFingerpori : näytelmäkirja
Pertti Jarla
Arktinen Banaani, 2012
ISBN: 978-952-270-060-5

Koppasin käteeni Fingerpori-kokoomapokkarin, joten olin jokseenkin hämilläni huomatessani lukevani näytelmää. Jos olenkin joskus ehkä Fingerpori-näytelmästä kuullut, ovat aivoni pyyhkineet sen tiedon yli ja tallentaneet tilalle tärkeämpiä juttuja, kuten vedenkeitto-ohjeen, tietokonepelin loppumusiikin lyriikat ja piin kolme ensimmäistä numeroa. Ehkä siksi, etten arvellut strippisarjamatskusta kovin jytisyttävää näyttämötaidetta syntyvän.

Vaan kas perhanaa, sehän toimii, ja vieläpä hyvin. Pertti Jarla on korkeimman, ja epäilemättä myös matalimman, omakätisesti raapustanut käsikirjoitusta, johon totta kai moni muukin taho antoi oman panoksensa, tärkeimpänä näytelmän ohjaaja Jussi Helminen.

Strippien sovittaminen lavalle olisi varmaan sekin onnistunut, mutta sellaiseen ei Jarla ollut aiemmin ryhtynyt eikä onneksi nytkään. Itse asiassa ne muutama suoraan sanomelehdyköiden hupisivujen kautta kierrätetty pläjäys pikemminkin uuvutti vauhtia kuin lisäsi sitä. Suoraan kohtauksiksi kirjoitettu materiaali toimi paremmin ja kohosi välillä perversseihin sfääreihin. Oma suosikkini oli kohtaus 15, Savolainen 1984, jossa savoksi puhuttu dialogi tekstitettiin, kuten maan tapana nykyään on, miten kuten. Jarla on siis tälläkin saralla edelläkävijä.

Kaartiin kuuluu mm. Heimo Vesa, Hitler, Saatana ja kaupunginjohtaja Homelius, mutta esimerkiksi sekatyömies Allan Kurma loistaa poissaolollaan. Sen verran hyvin kyllä näytelmä toimii omana juttunaan, etten Allania edes ehtinyt kaipaamaan. Kaiken kaikkiaan rooleja luetellaan mittava letkajenkka, kun taas näyttelijöitä projektissa oli vain kelpo kourallinen. Jokaiselle piisasi siis

Olen patalaiska käymään missään edes itseäni huvittaakseni, mutta jos kauniina kesäpäivänä Fingerpori-näytelmä esitettäisiin tuossa takapihan nurmikolla, kyllä minä ainakin verhot avaisin. Sen verran koko käsis jo pelkkänä tekstinä nauratti.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s