Ystäväharvennus
”Ihmettelette varmaan, miksi olen kutsunut teidät.” Katselen ihmisjoukkoa edessäni, kuohuviinilasi kunkin kädessä. ”Odotatte epäilemättä jonkinlaista ilmoitusta. Olenko mennyt kihloihin? Olenko saanut uuden työpaikan? Onko minulla kenties kuolemaan johtava, parantumaton tauti?”
Heidän katseissaan on hämmennystä. Nyökyttelen hyväksyvästi. ”Olette täällä, koska ajattelen teitä ystävinäni. Elämäni varrella teitä on kertynyt melkoinen joukko. Itseasiassa liikaa.” Pidän dramaattisen tauon. ”Liikaa joulukortteja lähetettäväksi, syntymäpäiviä muistettavaksi. En kestä enää. Ainoa keino on harvennus.”
Astahdan kohti sivuovea ja viittaan kohti peiliovia huoneen perällä. ”Teräaseita on kaapeissa ja teipattuna pöytien alle. Tuliaseet on kätketty paremmin. Voitte lopettaa, kun teitä on jäljellä kolmekymmentä tai vähemmän.”
Avaan oven. Kohotan lasiani. ”Terveydeksenne.”
Routakoto 
Olikos tämä jo toinen samansuuntainen raapale? Pitäiskö tässä ruveta aseistautumaan?
Ei toki. Raapaleita kommentoivat kaverit ovat turvassa. Ainakin muita pidempään.