Nemi: Villi ja vakaa

Nemi Villi ja vakaa Nemi: Villi ja vakaa
Lise Myhre
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-528-9

Olen ollut Nemi-fani jo vuodesta 2003, jolloin ensimmäinen albumi ilmestyi suomeksi. Pahaa-aavistamattomana avasin albumin antikvariaatissa ja ihastuin välittömästi tyttöparivaljakkoon, joiden näkemys hauskasta tempauksesta oli kiskaista helium-henkoset teletappi-ilmapallosta. Myyty!

Nemi itse on pysynyt varsin samanlaisena koko uransa. Hän on fantasiasta diggaava gootti, joka on valmis yhden yön juttuihin omilla ehdoillaan. Hänen sielutoverinsa Anu taas tasapainoilee edelleen sillä hiuksenhienolla rajalla, jonka toisella puolella vaanii puuduttava päivätyö ja arkielämä kaikkine rasitteineen siististä kämpästä joulukorttien lähettämiseen. Toisella puolen taas odottaa rento hulluus Nemin malliin, pilkkuun venyvät baari-illat, kesäpäivät puistossa ja eläminen päivä kerrallaan. Kehitystä on tapahtunut lähinnä miesrintamalla. Anu vaihtoi sälliä punkkarista taviksempaan ja Burzumin laulaja luistelee tätä nykyä töihin, sillä Nemi retkahti taannoin vakisuhteeseen. Lihaa syövään urheilijaan, kaiken lisäksi. Tämä on luonut mahdollisuuksia kehittää jotain uutta vanhan toistamisen sijaan, mutta itselleni on jäänyt fiilis, että tästä ei ole otettu irti läheskään kaikkea sitä, mikä olisi mahdollista.

Sarjan vahvuuksia ovat arkipäivän järjettömyyksien osoittelu, absurdismiin saakka huipentuva fanitus, oli kohteena musiikki tai kirjallisuus, sekä ne pienet, pysäyttävät vakavat hetket, jolloin Lise Myhre puhuu sivun verran tärkeistä asioista, kuten kaiken katoavaisuudesta. Kaikkiaan tulilinjalle joutuu yhtäläisesti niin länsimainen kulutuskulttuuri kuin ihmissuhteet.

Uusin albumi, Villi ja vakaa, on järjestyksessä 25. ja näin ollen sarjan historiaan mahtuu jo monenmoista. Itseasiassa minkä tahansa sarjan kohdalla tuollaiseen materiaalimäärään sisältyy pakostakin keskimääräistä parempia ja huonompia töitä ja tämä periaate pätee myös strippisarjoihin. Nemi-skaalalla Villi ja vakaa on keskitasoa, ehkä jopa hieman alle. Toki mukana on hauskojakin juttuja, jotka irrottivat pari huutonaurua, mutta huippualbumista ei voi puhua.