Avainsana-arkisto: Cue!

[tl;dr – pelkästään anime-arvioita kaipaavat voivat loikata johdannon yli]

Uusia animesarjoja putkahtaa katsottavaksi neljän rysäyksen vuositahdilla. Voidaan puhua ”kauden sarjoista”, ja jotkut käyttävät tällaisesta kolmen kuukauden lohkosta nimitystä cour. Jottei liian yksikäsitteiseksi menisi, animesarjat, kuten muutkin tv-sarjat, jakautuvat tuotantokausiksi. Kun siis puhun kaudesta, se voi tarkoittaa jotain vuosineljännestä, kuten nyt talvikautta 2022, tai jonkin sarjan yhtä, no, kautta. Mainitsen tämän erikseen siksi, ettei kukaan kiepahda rakettikelkan kyydistä jo alkusuoralla vain hämäävän terminologian vuoksi.

Heti alkajaisiksi poikkeamme johdannon sivupolulle, mutta minkäs teette. Haluan tuoda esiin faktan, että sarjojen kaudetkaan eivät ole keskenään tasamittaisia. Suurin osa on mitaltaan 12–13 jaksoa, mutta jotkin tykittävät tuplasti ja lopputulos huitelee 22–26 jakson välissä. Lisäksi jostain Zarquonin syystä joskus kausi jaetaan palasiin kuin Harry Potterin finaali. Ensin tulee ”Season 2, part 1” ja myöhemmin ”Season 2, part 2”. Myös sarjan sisällä voi tapahtua rajua heilahtelua: esimerkiksi ensimmäinen kausi on 24 jaksoa, toinen 13 jaksoa, kolmas 12 + 12 jaksoa (koska kauden nimi vaihtuu puolivälissä kautta) ja neljäs taas 12 jaksoa. Tarkoitan sanoa, että kun tekstissä tulee vastaan ”kausi”, on kaikki sanaa koskevat ennakko-oletukset turvallisinta viskata jätekuiluun.

Takaisin asiaan.

Kolmisen vuotta sitten palasin animeharrastuksen pariin. Syy lyhykäisyydessään oli, että Imgurissa pyöri Goblin Slayer -meemejä, joita en ymmärtänyt.

Siitä se sitten taas lähti. Aluksi seurailin vain paria sarjaa per kausi, sitten kuutta, sitten kymmentä, ja minut yhtään pidemmältä ajalta tuntevat jo tietävät, minne viisari viittaa. Kun ryhdyn johonkin, lähetymistapoja on kaksi: joko minimiefortti tai sitten megalomaanisuutta uhkuva täysi höyry (harrasteiden parissa mennään aina höyryllä). Huomasin katsovani vähintään avausjakson lähes joka hemmetin sarjasta. Puhutaan yli kolmestakymmenestä 25 minuutin jöötistä – per viikko. Normi-otakulle se riittäisi tuskin päiväannokseksi, mutta päivätyön, opiskelun ja oman kirjoittamisen kanssa sellaista elämää ei kauaa jaksanut. Nykyään pyrin pitämään jo alkujaan tiuhempaa suodinta sen suhteen, mihin sarjaan edes kosken, ja toisekseen en arastele pudottaa vähemmän viihdyttäviä tekeleitä listalta, vaikka inhottaakin jättää asioita kesken. Jos sarja selviää kuudenteen jaksoon asti, on sillä jo hyvät mahdollisuudet päästä maaliin.

Vielä huomio noudattamastani nimikäytännöstä: Meillä on totuttu siihen, että etunimi tulee ensin ja sukunimi sitten. Japanissa tehdään päinvastoin. Pyrin käyttämään nimistössä japanilaista logiikkaa, mutta poikkeuksia tulee, ja virheitä myös. Joidenkin nimien perään tällään jonkin päätteen, kuten -san, -chan, -kun tai -sama. Se riippuu ensisijaisesti siitä, minkä muodon aivoelin päättää pullauttaa ulos tekstiä kirjoittaessani, mikä pääosin riippuu siitä, mitä nimityksiä kenestäkin hahmot itse käyttävät.

Näillä johdannoilla, katsotaanpa millaista animea talvikausi 2022 tarjoaa! (Sarjat käsitellään alkamisjärjestyksessä.)

Arvioita ja mietteitä

Demon Slayer: Entertainment District Arc /
Kimetsu no Yaiba: Yuukaku-hen

Tagit: Action, Supernatural, Demons, Historical

Tähän kakkoskauteen en ole vielä ryhtynyt, mutta aie on vakaa. Demon Slayerin ykköskausi + elokuva tuli katsottua vuodenvaihteen paikkeilla, joten tapahtumat pysyvät muistissa vielä hetken aikaa, ja muutoinkin kokemus kertoo, että tätä huippuluokan shonenia on parempi katsoa pidempiä pätkiä kerrallaan.

World of Leadale / Leadale no Daichi nite

Tagit: Adventure, Fantasy

Leadale-nimisessä virtuaalimaailmassa pelannut Keina herää pelin sisällä hahmonaan (jonka nimi on Cayna). Tosin joitain muutoksia on tapahtunut sitten viime visiitin. Aikaa on ehtinyt kulua 200 vuotta. Se ei haittaa, hahmo kun on haltia eli pitkäikäistä sakkia, ja hänen aikanaan adoptoimansa kolme NPC-lastakin ovat korkeintaan kasvaneet aikuisiksi väliajalla.

Cayna oli jo aikanaan huipputason hahmo, joten hän pärjäilee eteen heitettyjen haasteiden edessä lähes nollayrityksellä. Ei siis pidä odottaa suurta jännitystä tai eksistentiaalisia pohdintoja. Luvassa on kepeää viihdettä eikä edes millään erityisellä twistillä. Odotusten vastaisesti se ei ole haitaksi. Jotkin sarjat toimivat siitä huolimatta, että niiden premissi ei paljoa lupaa. Leadalen tapauksessa Caynan kolme lasta pitävät homman tuoreena ja liikkeessä, ainakin näin alkuun. Jos meno ei lässähdä puolivälissä kautta, kyllä tämän voi loppuun katsoa. Jopa mielellään.

Police in a Pod /
Hakozume: Kouban Joshi no Gyakushuu

Tagit: Comedy, Slice of Life, Police

Millaista on olla poliisina Japanissa? Entä naispoliisina? Ja aivan tavallisessa maailmassa vailla hirviöitä tai muuta kummaa? No, arki saattaa käydä hermoille, etenkin jos työhön on ajautunut ilman sen kummempaa sisäistä paloa. Kawai Mai on jo parin kuukauden jälkeen heittämässä pyyhettä kehään, turvattu toimeentulo eli ei, mutta harkitsee kalkkiviivoilla asiaa uudemman kerran, kun hän saa uuden työparin / ohjaajan. Rikosyksikön entinen ässä Fuji Seiko on saanut siirron (lue: alennuksen) sivuaseman kytäksi, ja hänen näkemyksensä ja kokemuksensa tuovat uutta näkemystä poliisintyöhön, mitä Kawai pitää kiehtovana.

Homma on arkista, siinä määrin kuin poliisin työ nyt voi arkisena siviileille näyttäytyä. Velvollisuuksiin kuuluu esimerkiksi avittaa tutkijoita kotonaan kuolleiden tutkinnassa tai ohjata liikennettä maratonin aikana. Katupartiossa kannattaa pitää silmät auki, sillä satunnaisella miehellä saattaa olla selkärepussa sorkkarauta ja kontollaan obin mittainen murtoputki.

Hahmoista Fuji on aktiivinen ja luonteikas. Toivoa sopii, että myös Kawai saa muutakin puuhaa kuin sivusta seuraavan oppilaan roolin. Terävän alun jälkeen fiilis on hiukan hiipunut, mutta ilman selviä rimanalituksia Hakozume pysyy katsomislistalla kauden loppuun.

Orient

Tagit: Action, Adventure, Fantasy, Demons, Historical, Samurai

Demonit tulivat, valloittivat maan ja saivat kansan uskomaan, että he ovat hyviksiä. Demoneja vastaan taistelevia ihmisiä pidetään pahoina ja heidän jälkeläisiään halveksittuna roskasakkina. Tosiasiassa ihmiset pakotetaan orjatyöhön ja ajoittain välipalaksi. Musashi ja Kojiro ovat sopineet keskenään, että isoina heistä tulee samuraita ja hekin alkavat tummuttamaan demoniläskiä. Nyt sarjan alussa nämä 15-vuotiaat jäbät tarttuvat toimeen.

Jälki on heikkoa: konfliktit ovat palikkaluokkaa, hahmot yksiulotteisia ja maailman epäuskottavuutta ei viitsi edes retostella. Vastoin parempaa tietoani annoin Orientille vielä toisenkin mahdollisuuden, mutta nyt voin todeta yhden jakson sijasta kahden turvin, että ainakaan minä en saa tästä mitään irti.

Tokyo 24th Ward / Tokyo 24-ku

Tagit: Mystery, Sci-Fi, Super Powers

Vaihtoehtohistoriassa ollaan. Toisen maailmansodan jälkeen miehittäjät rakensivat Tokionlahteen saaren, joka on nyt palaamassa Japanin omistukseen. Keskushahmoina on kolme nuorta miestä, joita tukanvärien perusteella nimitetään kollektiivisesti RGB:ksi. He ovat kokoontumassa yhteen viettämään tuhopoltossa menehtyneen kumppaninsa kuoleman vuosipäivää. Kesken kaiken he saavat välähdyksen tulevasta: neitsytmatkallaan kiitävä luotijuna joko ajaa radalle jumittuneen naisen yli tai juna suistuu kiskoilta tappaen matkustajat. (Sanoiko joku ”trolley problem”? Sällien pitää päättää, mitä tekevät asian hyväksi. Dilemman ratkonnan aikana yksi kehittää itselleen supervoimat ja loikkii rakennusten yli yhdellä hypyllä kuin alkuaikojen Teräsmies, toinen hyödyntää taidehäirikön teknoarsenaaliaan ja kolmas… hakkeroi jotain.

Tuplamittainen avausjakso sisältää tiukkoja tilanteita, vähän draamaa, vähän mysteeriä, ja hiukan epäilystä siitä, että onko vuosi sitten kuollut tyttö sittenkään kuollut vai jotenkin kokenut Ghost in the Shell -kohtalon. Moni juttu on kohdallaan, mutta ei vaan jaksa. Odotan sarjan päättymistä ja päätän sitten arvostelujen perusteella, onko setti aikanielun väärti. Tahdon ajatella että kyllä, mutta itseni tuntien luultavammin ei.

Slow Loop

Tagit: Slice of Life, Sports

Sellaista aihetta ei olekaan, josta ei animea olisi tehty, tai jos on, sellainen on jo tuotannossa. Nyt vuoroon pääsee perhokalastus.

Hiyorin isä opetti tyttärensä kalastamaan, mutta meni sitten ja kuoli. Nyt Hiyori onkii yksikseen ja mieluiten pitää välimatkaa ihmisiin. Tämä rauhallinen maailma romahtaa ja räjähtää, kun laiturille kirmaa toinen tyttö, Koharu, ja likat päätyvät kalastamaan yhdessä. Hiyori on meren äärellä keräämässä voimia, sillä äiti on menossa uusiin naimisiin ja uusi perhe on tarkoitus tavata myöhemmin illalla. Sattumoisin Koharu on tullut kaupunkiin, koska hänen leskeytynyt isänsä on menossa uusiin naimisiin. Tätä yhteensattumaa ei liene tarvetta sen enempää avata. Hiyorin ja Koharun uusi yhteinen elämä lähtee liikkeelle vaivatta, mutta kummallakin on tiettyä varautuneisuutta uutta vanhempaansa kohtaan, ei draamaksi asti, mutta pienen jännitteen verran kumminkin. Hahmokaartiin kuuluu myös Koi, Hiyorin lapsuudenystävä, joka työskentelee osa-aikaisesti perheensä kalastusvälineliikkeessä.

Slow Loopia on verrattu Yuru Campiin, ja näen kyllä samankaltaisuudet, mutta suoraa yhtäläisyyttä ei pidä vetää. Yuru Camp on ultimaalinen chillaussarja vailla mitään jännitteitä tai draaman ituja. Se on täydellinen hyvänmielenkokemus, kun haluaa seurata, miten lauma teinityttöjä syventyy omaan harrastukseensa (Yuru Campin tapauksessa kyse on telttailusta). Tyyliero ei tee Slow Loopista huonompaa, mutta se on hyvä pitää mielessä kun punnitsee, minkä tason seesteisyyskokemusta on sillä hetkellä vailla. Slow Loopin katson ehdottomasti, mutta nyt aloin miettimään, olisiko jo aika Yuru Campin uusintakierrokselle.

The Strongest Sage with the Weakest Crest / Shikkakumon no Saikyou Kenja

Tagit: Action, Adventure, Fantasy

Mathias Hildesheimerilla on yksi neljästä maagisesta merkistä, nimittäin se heikoin, paitsi että heikoimmaksi sen on nimennyt eliitti, jolla tapaa olla ne kolme muuta. Merkkinsä kanssa Mathias suorittaa huimia, lähes mahdottomana pidettyjä tekoja ja hänet nakitetaan heti kättelyssä opettamaan muille uusille oppilaille taitojaan. Ai niin, poju taisi olla joku vuosituhansia sitten kuolleen huippumaagin reinkarnaatio tai jotain. Semmoista perussettiä.

On sarjoja, joissa totaalisen OP päähenkilö on silti kiinnostava (Bofuri on loistava esimerkki), mutta yhtä sellaista kohden on kymmenen muuta, joissa ainoa hupi on seurata, millä kaikilla tavoin päähenkilö guruttaa heikompilahjaisia vastustajiaan. The Misfit of Demon King Academya katsoin kokonaisen kauden, vaikken jälkikäteen osaa oikein perustella miksi. Tästä kuitenkin viisastuneena en enää näihin helpolla sorru, ja tämän sarjan ensimmäinen jakso oli niin pliisu, että jäi samalla viimeiseksi.

Teasing Master Takagi-san /
Karakai Jouzu no Takagi-san

Tagit: Comedy, Romance, Slice of Life, School

Takagi-sanin kolmas kausi! Vihdoin! Takagi-sanin ja Nishikatan interaktio on edelleen hersyvän herkullista. Sarja on yksi ehdottomista suosikeistani animen saralla, enkä tätä nyt esittele sen enempää. Parhaimmat tässä postauksessa mainitut sarjat saattavat hyvällä tuurilla saada omat laajemmat esittelynsä myöhemmin, mutta Takagi-sanin kohdalla se on täysin varmaa.

Dolls’ Frontline

Tagit: Action, Drama, Sci-Fi, Military

Kolmas maailmansota on sodittu, mutta taistelu jatkuu. Asialla on joukko naispuolisia androideja, ja muuta ei tarvitse tietääkään. Ainakaan sarjan tekijöiden mielestä, sillä juuri muuta ei kerrota. Pyssyt paukkaavat ja romumetallia syntyy. Muutamalla hahmolla oli nimi, vaan ainuttakaan en muista, ja lopuilla ei niitäkään. Eräs arvostelija kehaisi taistelukohtauksien laatua, mutta tekninen suoritus ei paljoa paina, jos tunnetason panostus puuttuu. Ei jatkoon.

Cue!

Tagit: Music

Uusi ääninäyttelijöitä edustava ja kouluttava firma AiRBLUE avaa ovensa ja sisään törmäilee viisitoista tyttöä muutama kerrallaan kuin kääpiöitä Bilbon ruokapöytään. Luvatun tutustumishetken sijaan heidät tyrkätään heti syvään päähän. Heidän pitää esittää pareittain eräs kohtaus Hamletista. Syy kiristyneeseen aikatauluun ilmenee jakson lopussa: tuotannossa oleva animesarja järjestää koe-esiintyminen. Juuri nyt! Liikkuu, liikkuu! Annan plussaa siitä, että startataan ilman alkujaksoille tyypillistä inertiaa.

Kaarti on iso, mutta jakaantuu agentuurin projektien mukaan pieniksi yksiköiksi. Jotkut pääsevät esiintymään animessa, toinen poppoo päätyy duunaamaan jotain idoliproduktiota. Ratkaisu on hyvä. Ensinnäkin katsojan ei tarvitse oppia koko kööriä kerralla, ja hahmotkin voivat muodostaa merkityksellisiä suhteita välittömien kohtalotoveriensa kanssa.

Cue! on kauden musta hevonen. Sarjalistauksia tutkiessani olin hypännyt suoraan sen yli, mutta erään esittelyvideon perusteella päätin antaa sille sittenkin tilaisuuden. Neljännen jakson jälkeen alan jo suhtautua siihen varovaisen positiivisesti. Ja onhan sarjan metataso herkullinen: hahmojen ääninäyttelijät esittävät ääninäyttelijöitä, jotka esiintyvät monenlaisissa rooleissa. Yo dawg.

Akebi’s Sailor Uniform / Akebi-chan no Sailor-fuku

Tagit: Slice of Life, School

Akebi on tehnyt lukiovalintansa sen perusteella, millainen koulupuku opinahjossa on. Hän nimittäin haluaa ehdottomasti pitää merimiespukua. (Taisi tulla käyttöön joskus Taisho-kaudella, eli sillä on satavuotiset perinteet japanilaisten tyttöjen kouluvormuna.) Pirtsakan ja hyväntahtoisen (ja myös hivenen hyväuskoisen) luonteensa takia hän luo nopeasti kontakteja luokan muihin tyttöihin. Myös Akebi perheen sisäiset suhteet ansaitsevat kiitosta aitoudentunnustaan. Isä on työn takia paljon poissa kotoa, joten hänen ja tyttären välillä vallitsee lievä vieraus, pieni ikävä ja kuitenkin tarve yhteyteen. Lisäksi Akebin ja hänen siskonsa Kaon puuhastelut tuovat parhaimmillaan mieleen Satsukin ja Mein Miyazakin Totorosta.

Akebi-chanin piirrosjäljen taso on nannaa. Likikään aina en muodosta mitään erityistä mielipidettä animaation laadusta, mutta propsit pitää antaa, kun siihen on syytä: etenkin valon käyttäytyminen ja veden liikkeet ovat upeaa katsottavaa.

Miss Kuroitsu from the Monster Development Department / Kaijin Kaihatsu-bu no Kuroitsu-san

Tagit: Comedy, Fantasy

Kehitystyö isossa firmassa on aina vähemmän kuin suoraviivaista ja lopputulos lähes järjestään suboptimaalinen. Missään se ei pidä kutinsa niin hyvin kuin Agastiassa, organisaatiossa, joka taistelee Rōkaru hīrō -tyylisiä (Local Hero) sankareita vastaan (jos termi ei sano mitään, ajatelkaa Super Sentai -pohjaisia Power Rangerseja).

Kuroitsu Touka työskentelee monsterinkehitysosastolla, ja ongelmia piisaa. Tuotanto ei aina pysty toteuttamaan mitä on tilattu. Talousosasto menee Excel edellä ja leikkaa Hydra-projektilta seitsemän päätä kahdeksasta. Eikä pomokaan ole maailman tasapainoisin. Kun uusin hirviö on napin painallusta vaille valmis, Agastian johtaja Lady Akashic, varreltaan ja mieleltään lähinnä pikkutyttö, julkituo kriittisen muutostarpeen. Hirviön on oltava naisellisempi ja paljon söpömpi. Lopputulos ei ole pelkkää sutta vaan myös sekundaa, esimerkiksi taisteluasun QC jää puolitiehen.

Helppoa ei ole muillakaan. Agastian viikottaisia monsuja kurmoottava sankari Blader räytyy siviilipuolen osa-aikatyössä bento-liikkeen kassan takana, ja köyhyysrajalla sinnittelevä tuurityöllistetty Mizuki Karen astuu vahingossa väärään vuokratyöfirman bussiin ja päätyy osalliseksi superheerosten mättöihin pahisporukoiden satunnaisapurina. Vaan jonkun on nekin hommat tehtävä.

Kaikkea komediaa ei voi aina huumorista syyttää (mulkoilen suuntaasi, Prison School), mutta Kuroitsu-san ei ole vielä kertaakaan pettänyt. Ehkä hauskinta tykitystä tällä vuosineljänneksellä, ja heittämällä tyylitietoisin. Alkutunnari Special Force on huippu! Näin särmää pastissia en ole nähnyt sitten One Punch Manin ykköskauden. Kummassakin tapauksessa tekijät ovat osanneet yhdistää genrepaatosta juuri sopivassa suhteessa parodiseen sisältöön. This is my jam.

My Dress-Up Darling /
Sono Bisque Doll wa Koi wo Suru

Tagit: Romance, Slice of Life, School

Gojo Wakana on lapsesta asti rakastanut vanhoja japanilaisia hina-nukkeja ja opiskellut niiden tekemistä isoisänsä johdolla. Vaatteiden ompelu sujuu jo loistavasti, mutta kasvojen maalaamisessa on vielä kehittämisen varaa. Ikävästä lapsuudenkokemuksesta johtuen hän pitää intohimonsa salassa, kunnes luokan reippain ja kaunein tyttö, Kitagawa Marin, törmää häneen tyhjässä käsi

työluokassa. Kitagawallakin on harrastus: hän haluaa cossata suosikkipelihahmoaan, mutta asun värkkäys ei ota sujuakseen. Hyvin nopealla tahdilla hän rekryää ompelutaitoisen Gojon jeesaamaan proggiksessaan.

Perusasetelma on kovin tuttu: energinen, ulospäin suuntautunut tyttö ja omissa oloissaan nyhjäävä poika, jolla joko ei ole naispuolisia kavereita, tai kuten Gojon tapauksessa, kavereita lainkaan. Jos pintaverrokkeja haluaa haeskella, animepuolelta nousee etsimättä mieleen Ijiranaide, Nagatoro-san ja Uzaki-chan wa asobitai! sekä mangan joukosta Yancha Gal no Anjou-san (itse asiassa ulkonäöltään Kitagawa muistuttaa Anjouta varsin paljon), mutta paridynamiikassa piilee vissi ero. Siinä missä nuo muut mainitut tytöt kiusoittelevat romanttisen kiinnostuksensa kohteita säälimättömästi, Kitagawalle sellainen käytös on satunnaista, ei peruslähtökohta. Muut pojat ovat hyvin pitkälti naiskumppaniensa riepoteltavissa, mutta Gojo toimii Kitagawan tasaväkisenä aisaparina. Perusero lie siinä, että muissa sarjoissa tytön tavoite on saada poika kiinnostumaan, kun taas Kitagawalle kaiken ydin on saada cossi kasaan. Ei sillä, ettenkö noita muitakin katsoisi ja lukisi, mutta My Dress-Up Darling on todella virkistävää vaihtelua kuluneeseen kaavaan.

Toinen etu lajitovereihin nähden on aikuismaisempi ote. Yleensä introvertti poika tapaa friikata, jos käsi vain hipaiseekin tytön kättä, mutta Gojon lähtötaso on bikineihin pukeutuneen Kitagawan mittojen ottaminen ompelu-urakan alkajaisiksi. Ei se punastumatta hoidu, mutta sujuu. Lisäksi kyse ei ole mistään tusinatason magical girlista. Kitagawan fanittama hahmo Shizuku-san on peräisin erogesta nimeltä The Young Ladies of Humiliation Club: Debauched Miracle Life 2. Nauroin nimelle ääneen ja Gojon reaktiolle. Silloin tiesin, että nyt ollaan parhauden äärellä.

Requiem of the Rose King / Baraou no Souretsu

Tagit: Action, Drama, Supernatural, Historical

Ruusujen sotaa. Paljon nimiä, joista puolet on Edward ja puolet Henry, niin että perässä pysyy heikommin kuin Tokugawojen sukulinjan koukeroissa. Tapahtumien vuodet kiitävät lailla arosuden, mutta silti juoni junnaa. Atmosfääri yrittää parhaansa, mutta kuvasto ei auta asiaa. Ensin harkitsin, että sarjalle antaisi aikaa kakkosjakson verran, mutta miksi suotta. On tässä muutakin katsottavaa.

Sasaki and Miyano / Sasaki to Miyano

Tagit: Boys Love, Slice of Life

Miyano käy poikakoulua ja tutustuu erään insidentin myötä ylemmällä luokalla olevaan Sasakiin. Pojat ystävystyvät ja Miyano alkaa lainailla toverilleen mangaa laajasta BL-kirjastostaan. Hyvin alusta alkaen Sasaki toteaa ihastuneensa, ja pienellä viiveellä Miyanokin joutuu pohtimaan, että mikä tämä kuvio nyt oikein onkaan. Kumpikin suhtautuu boys love -tarinoihin häpeilemättömästi, mitä nyt kirjat kulkeutuvat kädestä käteen muovipussissa, eikä ympäristökään tätä lukuharrastusta tuomitse. Eniten aiheen kanssa kamppailee Sasakin luokkatoveri Ogasawara, jonka tyttökaveri on koukussa poikarakkaustarinoihin.

Romanssikategoriassa Sasaki and Miyano pärjää ihan kelvollisesti, mutta jo pelkästään ärsyttävien fobioiden puuttuminen nostaa sarjan korkeampaan kastiin. Olisin toivonut hieman enemmän huumoria, varsinaista peruskauraani kun on romcom eikä pelkkä rom, mutta ei ole sarjan vika, jos se ei ole täysin sitä mitä haluaisin sen olevan. Kyllä tätä silti pitää tulevat viikot seurata, ja teeni juon niinä iltoina ilman hunajaa.

Tribe Nine

Tagit: Sports

Urheiluanimet harvoin ovat ns. mun juttu. Poikkeuksia syntyy, kun laji on a) todellinen mutta itselle tuntematon (Shakunetsu Kabaddi), b) konseptina täysin far-out (Girls und Panzer, Keijo!!!!!!!!), tai, kuten Tribe Ninen kanssa, toteutettu nupit kaakossa. Neo-Tokion nuoret ovat jengiytyneet ja väkivalta rehottaa siinä määrin, että ongelmat on päätetty ratkoa baseball-otteluilla. Lajihan nousi Japanissa kansallisurheilun asteelle jo edellisvuosisadan vaihteessa, joten sitä käsitteleviä animesarjoja on hyrymykky. Ainuttakaan en ole katsonut. Nyt poikkean linjastani, sillä Tribe Ninessa pelin nimi on Extreme Baseball. Kaikki lyödään yli. Kun heittokädessä ei riitä puhti, se voidaan korvata robottiraajalla ja raidetykillä, lyöntien perässä juostaan korttelimitalla ja rajuimmat iskut voivat muokata kaupungin silhuettia.

Villistä ideastaan huolimatta ensimmäinen jakso jätti haljakan fiiliksen, joten punnitsen, katsonko vielä toisenkin. Luultavasti katson, koska sarjan tekijöiden meriittilistalla keikkuu Akudama Drive, joka on parasta cyberpunkkia tällä vuosituhannella.

Sabikui Bisco

Tagit: Action, Adventure, Fantasy, Sci-Fi

Ympäristö on aavikkoa kuin Desert Punkissa, ja kaikkialla uhkaa rappeuttava Ruoste, jonka monet arvelevat johtuvan sienistä. Nekoyanagi Milo toimii yhdessä muurein suojatussa kaupungissa köyhän väen lääkärinä ja yrittää samalla löytää parannuskeinoa ruosteeseen. Milo on siinä määrin hyvis, että yrittäisi muutenkin, mutta lisäpontta antaa tartunnan saanut sisko Paw, joka ei täysin malta pysyä poissa turvallisuusjoukkojen johtajan hommistaan. Sitten kaupunkiin iskee sieniterroristiksi nimetty Akaboshi Bisco, joka kaipaa pätevän lääkärin palveluksia mitä pikimmin.

Tämän post-apo-futuristisen toimintadraaman näyttämönä toimii villi miljöö. Biscon käyttämät sieniammukset itävät sekunneissa ja suurimmat tatit räväyttävät itsensä pilvenpiirtäjän kokoisiksi. Pirun kätevää, kun paikalta pitää poistua vauhdilla. Perinteisten ajokkien rinnalla nähdään panssaroituja virtahepoja, joiden selkään on mountattu konekiväärejä ja kranaatinheittimiä, ja Biscon ratsuna toimii jättiläismäinen rapu. Sabikui Bisco lupailee siis viihdyttäviä hetkiä. Pysyn kyydissä ainakin niin kauan kuin lupaus lunastetaan jaksosta toiseen.

Tosin toivon, että alussa käytetystä epäkronologisesta juonirakenteesta päästään eroon. Takaumille on sijansa, mutta käy rasittavaksi, jos toistuvasti ensin esitellään seuraus ja sitten vasta syy.

Fantasia Sango: Realm of Legends /
Gensou Sangokushi: Tengen Reishinki

Tagit: Fantasy, Historical

Aikapaikka on Kiina kolmen kuningaskunnan kaudella. Negatiiviset tunteet vetävät puoleensa henkiä, jotka tekevät ihmisistä hirviöitä. Ja sodan riehuessa pahaa mieltä riittää. Posse seikkailijoita rekrytään tappelemaan niitä vastaan. Edellä kirjoitettuakaan en kunnolla muistanut, vaikka ensimmäisestä jaksosta on vasta kuukausi, saati ainoankaan hahmon nimeä tai ulkonäköä tai luonnetta tai muuta ominaisuutta. Mikä kertoo aika tarkkaan, kuinka kiinnostavana sarjaa pidin. (Arvostelua varten etsin jaksosta sopivaa kuvaa kaapattavaksi, ja tylsistyin uudelleen.)

The Genius Prince’s Guide to Raising a Nation Out of Debt / Tensai Ouji no Akaji Kokka Saisei Jutsu

Tagit: Comedy, Fantasy

Prinssi perii valtakunnan ja aikoo kaupata sen hyvällä summalla. Sitä ennen tosin pitää torpata aggressiivisen naapurin hyökkäys ynnä muuta pientä. Mutta suunnitelmat eivät mene putkeen. Kun tähtäyksessä on häviö, tuleekin voitto. Tarkoituksellinen harharetki osoittautuu loistavaksi vedoksi niin taktisesti kuin taloudellisesti. Ja niin edelleen. Tässä olisi päällisin puolin ainekset hauskaan sarjaan. Mutta. Tietenkin eteen tulee se ”mutta”.

Huumorin jännite lepsuu ja lipsuu, ja se on kuolinisku komediasarjalle. Prinssin hahmoon sopisi, että hän on epäpätevä, eli onnistuu vahingossa, mutta hänet on kuitenkin koulutettu naapuri-imperiumin kovimmassa sotilasakatemiassa, josta hän valmistui priimuksena. Niin että oliko se voitto nyt hama vai ei?

Neron pitäisi määritelmällisesti joko onnistua tarkoituksella tai epäonnistua vahingossa. Se, ettei hän osaa epäonnistua tarkoituksella tarkoittaa, että joko hän ei olekaan riittävän nero onnistuakseen tai on sittenkin liian pässi onnistuakseen epäonnistumisessa. Eikä kumpikaan kutkuta omia nauruhermojani. Kirves heilahti, kun kakkosjakso vain syvensi ensimmäisen herättämiä epäilyksiä hälventämättä ainuttakaan.

Kenja no Deshi wo Nanoru Kenja

Tagit: Adventure, Fantasy

Perus-isekai-fantsua. Pelaaja herää pelin sisällä, ja vanhan velhon hahmo on vaihtunut tytöksi. Alkupuolen valopilkku oli pelimaailman ja hahmojen interaktion näyttäytyminen. Velho ja kuningas keskustelevat valtaistuinsalissa tärkeistä asioista rooleissaan pitäytyen. Siirryttyään muuanne he jättävät roolipelin, puhuvat OOCisti ja katselevat screenshotteja. Muutoin luuhattiin fantasialajityypin kuluneimmissa nurkissa.

Jakson loppu oli oudohkoa lyhyiden pätkien välähtelyä ilman dialogia. Jälkeen jäi hämmentynyt olo. Pilkinkö minä, vai oliko loppu tosiaan niin tyhjänpäiväinen kuin epämääräisesti muistan? Voisin halutessani katsoa sen uudelleen. Mutten taida haluta.

Life with an Ordinary Guy Who Reincarnated into a Total Fantasy Knockout / Fantasy Bishoujo Juniku Ojisan to

Tagit: Adventure, Comedy, Fantasy

Jinguji Tsukasa ja Tachibana Hinata ovat kolmikymppiset kaverukset. Jinguji on komea ja kaikkien naisten kiinnostuksen kohteena (vaikkei hän ole heistä koskaan juuri piitannut). Tästä syystä Tachibanan flaksi on aina ollut kehno. Erään ryyppyillan päätteeksi Tachibana makaa naama asvaltissa ja loihe lausuman toiveen: ”olisinpa kaunis tyttö”. Jos koskaan olisi kannattanut olla varovainen sen kanssa mitä toivoo… Paikalle ilmiintyy jumalatar, joka tempaisee kaverukset toiseen maailmaan, antaa heille (hyvin perinteikkään) tehtävän tuhota demonikuningas, ja tekee Tachibanasta niin kauniin flikan, että hänen kasvojensa  pelkkä näkeminen uhkaa lumota kaikki miehet. Niin ja sitten on vielä kirous. Kunnes annettu homma on hoidettu, Jingujin ja Tachibanan keskinäinen viehtymys toisiinsa kasvaa koko ajan. Viivyttelyyn ei ole varaa.

Juuri noinensa Total Fantasy Knockout saattaisi tarpoa polvia myöten myötähäpeän suossa, mutta alusta saakka annetaan ymmärtää, ja tarinan edetessä tätä fiilistä vahvistetaan, että tosiasiassa Jingujille on aina riittänyt Tachibanan seura, eikä siksi ympärillä pyörineet naiset ole mittariston viisaria ns. väräyttäneet. (Itse jopa epäilen, onko ”kirous” todellinen vai jumalattaren paskapuhetta, hänellä kun oli syytä olla jokseenkin kyrpiintynyt kaksikon käytökseen.) Tämä tekee romanssista heti monitahoisemman ja samalla kiinnostavamman.

Neljän jakson perusteella jälki on hyvää ja perkeleen hauskaa. Yksi kauden kohokohdista. Tachibanalla on potentiaalia olla waifu of the season.

Love or Kill / Koroshi Ai

Tagit: Action, Romance, Josei

Maailman pähein palkkatappaja kohtaa työn lomassa palkkionmetsästäjänä toimivan naisen, jota hän alkaa heti piirittää. On varsin tavallista, että romanssissa toinen puolisko joutuu tekemään töitä saadakseen toisen huomaamaan itsensä, ja hyvin tehtynä se on söpöä. Mutta siihen vaaditaan a) jokin merkki tai selitys, miksi aktiivisempi osapuoli on niin kovasti kiinnostunut, ja b) kohteen taholta edes jotain vastavoimaa, on se sitten hyväksynnän pilkahdus tai niin raju kieltäminen, että sen vaihtuessa suostumukseksi tunteiden syvyys on ollut läsnä jo alusta asti.

Koroshi Ai feilaa molemmat. Palkkatappaja on maanisessa sinnikkyydessään lähinnä häiriintynyt stalkkeri, ja mikä pahempaa, palkkionmetsästäjä on sulkeutunut apatian ja inhon sisään turvaan labiililta mekastajalta. Ehkä siitä romanssi syntyy, mutta minä en ole prosessia seuraamassa.

It’s me, Kawajiri Kodama: The Dissolute Life of a Dangerous Lifehacker / Atasha Kawajiri Kodama Da yo: Dangerous Lifehacker no Tadareta Seikatsu

Tagit: Comedy

Mangaka kertoo laiskasta elämästään. Lähinnä mitä hän syö. Jaksoilla on pituutta kaksi ja puoli minuuttia, joten jo puolenkin minuutin alkuteksti nappaisi merkittävän siivun, mutta Lifehacker ei ole tullut pelleilemään. Alkuanimaatio kestää täydet puolitoista minuuttia. Jos odottaisin, että kaikki 24 jaksoa ehtii tulla, saisin sarjan katsottua samassa ajassa kuin yhden tavallisen animejakson, mutta kolmen jakson perusteella näin radikaalille toimenpiteelle ei ole edellytyksiä.

Ryman’s Club

Tagit: Sports, Work Life

On tuttua, että Jenkkilässä urheilu on naimisissa yliopisto-opintojen kanssa, ja jotkut menevät korkeakouluun vain pelatakseen palloa. Odottamatonta oli, että Japanissa työura pankissa voi olla kiinni siitä, miten pärjää firman sulkapallojoukkueessa. Tai se ainakin on Ryman’s Clubin premissi. Shiratori Mikoto saa kenkää, mutta myös heti uuden tarjouksen kotikonnuiltaan. En edes ole varma, mitä firma tekee, ja sillä tuskin on suurta väliä. Olennaista on sulkkis. Shiratorilla on jotain traumoja menneiltä vuosilta, mistä syystä hän välillä hyytyy kesken pelin ja julistaa vihaavansa paripelejä. Luonnollisesti hän päätyy paripelijoukkueeseen.

Täytyy sanoa, että itseäni baseballiakin vähemmän kiinnostava laji on olemassa, ja sen nimi on sulkapallo. Loppumetreille saakka olin täysin vakuuttunut, että tämä sarja tyssää ekaan jaksoon, lähinnä päähenkilönsä vuoksi. Shiratori on sen luokan kiukutteleva äkäpussi angstipallo, ettei sellainen päksähtely sopisi edes kouluikäiselle, saati sitten salarymanille. Kuitenkin aivan jakson lopussa pelatussa ottelussa oli jotain pientä fiilistä. En tiedä piisaako se toisen jakson katsomiseen, mutta ainakaan Ryman’s Clubin avauksen katsominen ei jäänyt aktiivisesti vituttamaan, toisin kuin lentopallosarja 2.43: Seiin High School Boys Volleyball Team. Seulaa täytyy tiukentaa.

Orbital Children / Chikyuugai Shounen Shoujo

Tagit: Sci-Fi, Space

Nyt ollaan, periaatteessa, ydinalueellani. On kuussa syntyneitä lapsia, avaruusasema, veden louhimista komeetoista, ja muinoin hallinnasta riistäytyneen tekoälyn viimeinen viesti, joka sopivasti tulkittuna paljastuu tulevaa ennustavaksi runoksi. Osaset ovat kymppiluokkaa.

Sarjan alkupuoli on enemmän sellaista insinööriscifiä, jossa tekniseen ongelmaan pitää löytää tekninen ratkaisu, minkä jälkeen edessä on heti uusi ongelma. Loppupuolella taas juostaan metafyysisiä tasoja siihen tahtiin, että Avaruusodysseia 2001 tulisi tallotuksi tomuun. Katsoin jo sarjan kaikki kuusi jaksoa, koska ne löytyivät Netflixistä könttänä. Ei se kehno esitys ollut, missään nimessä, muttei valtaisan säkenöiväkään. Ehkä ruodin kiertoratalapsia joskus erillisessä postauksessa tarkemmin.

World’s End Harem / Shuumatsu no Harem

Tagit: Sci-Fi, Ecchi, Harem

Tarina on se tuttu kuvio. Päähenkilö joutuu strategisesti pois pelistä joksikin aikaa. Samaan aikaan maailma mullistuu ja käytännössä kaikki miehet kuolevat. Yleensä syynä on virus. Kun päähenkilö herää, planeetta on täynnä naisia, jotka eivät ole vuosiin nähneet miestä. Tyylilajista riippuu, kuinka seksuaaliseksi meno käy, etenkin kun ihmissuvun jatkuminen on vaakalaudalla, mutta muottiin kuuluu, että miehellä on joku mielitietty, jonka viimeaikaisista edesottamuksista ei ole mitään tietoa. Silti houkutusten edessä ja vastuksista huolimatta sankarimme pysyy, no, kovana.

Päähahmo on nimeltään Mizuhara Reito. Hänellä todetaan rappeuttava sairaus, jonka hoito edellyttää usean vuoden viettämistä syväunessa. Kun hän herää, MK-virus (Man-Killer) on pyyhkinyt pöydän tyhjäksi. Oikeastaan Mizuhara herätetään ihan tarkoituksella. On nimittäin todettu, että hän on virukselle immuuni ja siksi siitosurhon viitta sopii hänen harteilleen. Mutta ah ja voi, hänen rakkautensa, Tachibana Erisa, on jossain kateissa. Eikä Mizuhara siis voi. Vaikka hänet herättäneiden naisten mielestä hänen pitäisi. Muttei oikein siltikään. Jottei koko tarina olisi yhden kuvion jankkaamista, mukana pyörii myös kaksi muuta urosta, joista toinen (Hino Kyoji) on ottanut tehtävänsä avosylin vastaan, ja toinen (Shota Doi) totuttelee herättyään tähän merkilliseen ajatukseen entisen opettajansa suosiollisella avustuksella.

Ai miksei keinohedelmöitystä voi käyttää? Nyt on niin, että tällainen miesfantasia ei etsi tieteellisiä ratkaisuja. Jos sellainen löytyisi, tämä jännitteen aiheuttava ongelma laukeaisi välittömästi. Premissi siis edellyttää tämän todellisuuden hyväksymistä nikottelematta. Ainoa keino pelastaa kaikki immuunittomat miehet syväunikapseleistaan on löytää virukselle rokote. Siihen asti harvojen ja valittujen spermanluovuttajien ei auta kuin sinnitellä naislaumojen halujen ja himojen kohteena.

Oikeastaan Shuumatsu no Harem alkoi jo viime vuonna, mutta peli vihellettiin poikki heti ensimmäisen jakson jälkeen. Ilmeisesti siinä vaiheessa Crunchyrollille selvisi, millaista sarjaa olivat tuuttaamassa ulos. Asiaa piti ”pohtia” ja ”tarkastella”. En tiedä, kuinka pahoin sensuurin sakset sarjaan iskivät, mutta nyt sarjasta pyörii sensuroitu ja ”sensuroimaton” versio. Ero näiden välillä lienee siinä, että sensuroimattomassa näkyy paljaita rintoja, kun sensuroidussa nekin on putsattu pois. Yrittäessäni tonkia kalabaliikin yksityiskohtia törmäsin väitteeseen, että Blu-Ray-julkaisussa on sitten mukana nyt sensuroimattomastakin versiosta poistetut ”parittelukohtaukset”, mitä se nyt tarkoittaakaan. Genitaaleja tuskin nähdään, muutoin sarjalle olisi lätkäisty hentai-leima. Eikä se pyörisi Crunchyrollilla.

Mizuharaa kiinnostavampi kehityskohde on Shota, joka oli kouluvuosinaan lätkässä opettajaansa. Nyt hänelle tarjotaan tilaisuutta saada haluamansa. Tarinakaaressa käsitellään tunnetiloja, odotuksia ja niiden toteutumista, ja velvollisuuden voimaa. Ja ehkä se suuri juonikin jotain tarjoaa, sillä jaksojen edetessä alkaa käydä selväksi, ettei MK-viruksen synty johtunut mistään satunnaisesta mutaatiosta. Salaliittoja ja jopa murhayrityksiä on luvassa.

World’s End Harem on ehdottomasti roskaa, mutta myös ehdottomasti minun tyylistäni roskaa, ja ”kauden pakolliseksi ecchi-sarjaksi” yllättävän laadukas (vaikka mainita pitää, että lähtötaso on alkujaan matalalla).

Loppusanat

Kaksikymmentäkuusi sarjaa. Oli siinä savottaa. Onneksi luonnollinen poistuma on jo harventanut katrasta, ja katsottavien määrä jatkaa edelleen laskuaan ajan funktiona. Siitä huolimatta osaan jo nyt nimetä suurella varmuudella tämän kauden suosikit, joiden asema on varma. (Kunhan mikään ei kohtaa Wonder Egg Priorityn kurjaa kohtaloa. Pyhä Zarquon, miten kiinnostava konsepti voidaan romauttaa roihuavaksi roskispaloksi.) Mutta niin, se parhaimmisto.

Karakai Jouzo no Takagi-san: Tätä sopivasti sokeroidun romcom-teinihömpän uutta kautta olen odottanut miltei kolme vuotta. Ja nyt se on täällä!

Akebi-chan no Sailor-fuku: Rennolla otteella etenevää teinityttöjen koulufiilistelyä, ja luontokuvitus on timangia. Ei draamaa, ei konflikteja, pelkkää hyvää mieltä.

Kaijin Kaihatsu-bu no Kuroitsu-san: Riemukas komedia siitä, miten vaikeaa on tehdä uusia monstereita minimibudjetilla.

Sono Bisque Doll wa Koi wo Suru: Hauskaa teiniromanssidraamaa. Ote on monia verrokkejaan aikuisempi, ja animaatiokin ansaitsee kiitosta.

Fantasy Bishoujo Juniku Ojisan to: Taisin nimittää Kuroitsu-sania tämän kauden hauskimmaksi, mutta tässähän on tämän arvonimen oikea osoite. Ihanaa genderbendattua isekai-parodiaa.