(Tämä kirjoitus on julkaistu Spinissä 2/04)
”Eivät suuret sanat suuta halkaise, korkeintaan alahuulen nakkikioskin jonossa. –Alfred E. Neuman” Niinpä. Suunnitelmat muuttuvat. Viimeksi povasin kokouskutun sisälmyksistä loistavaa tulevaisuutta. Olisi pitänyt käyttää banthaa. Tai vaikka Jar Jaria, hähä.
Hyvin perustein yleinen luottamus siihen, että loppuvuoden lehdet tulisivat vauhdilla ja aiotulla aikataululla, oli heikossa. Itse arvelin siihen pystyväni, mutta viimeisen reilun puolen vuoden ansioluettelo ei tätä käsitystä mitenkään tukenut. Kun yksi kaveri ilmaisi epäilynsä siitä, että asiat eivät hyvistä aikeista huolimatta ehkä sittenkään lähtisi suttaantumaan vaaditulla särmällä, oli aika pysähtyä miettimään.
Kaverit ovat sitä varten, että ne ilmaisevat reilusti päin naamaa omat epäilyksensä etenkin sellaisista aiheista, joita itse ei huomaa täysin objektiivisesti käsitellä. Vähintä, mitä voi itse tehdä, on ainakin pohtia tilannetta myös ulkopuolisesta näkökulmasta.
Lopultakaan sillä ei ole niin suurta väliä, miten itse arvelin handlaavani hommat. Nykyinen työskentelytapa ja aikataulut stressasivat isoa joukkoa ihmisiä, kun varmuutta ei ollut. Ja stressaaminen on pahasta. Syrjään astuminen alkoi vaikuttaa tarpeelliselta jo siksikin, että säästäisi entiset hallitustoverinsa vatsahaavalta ja mielipahalta.
Näin jälkikäteen ajatellen olisi ehkä pitänyt lopettaa tasan jokainen nakki samaan aikaan silloin alkukeväästä, mutta ensinnäkään se ei silloin tuntunut tarpeelliselta, ja toisaalta silloin Spinin sysääminen lyhykäisellä varoituksella ylättyneiden hallituslaisten käsiin olisi ollut vähintäänkin epäreilua. Jopa vastuutonta. Ehkä se olisi kuitenkin ollut vähemmän raastavaa itse kullekin, mutta se on sitten sitä jälkiviisautta, jota olen hamstrannut pakastimen perukoille purkkitolkulla. Sitä voi sitten maistella kun ambra ja nektari loppuvat, sillä sehän on sitä parasta laatua.
En tiedä, olisiko loppuvuosi sujunut yhtään sen näppärämmin kuin alkuvuosikaan. Ettekä tiedä tekään. Ja nyt emme saa tietääkään. Tämä lehti olkoon viimeinen Spinini.
Tärkeintä on, että Spin ilmestyy. Päätoimittajan palstan allekirjoituksella ei ole niin väliä. Toimituskunta on laadukas, joten eiköhän vuosi 2004 suttaannu ihan vanhalla liikemäärällä, ja ensi vuonna sitten rakettireen ohjaimiin astuu tuoreempi padawan tuoreine ideoineen.
Minä siirryn viettämään lököisämpiä aikoja vahdaten postiluukusta tippuvaksi laadukkaita suomalaisia scifilehtiä. Niin ja tuleehan tuossa, tätä kirjoittaessani, noin kahdessa viikossa elämään jälleen yksi uusi jännä lisäkin. Nimittäin vaipparalli, jonka edellinen kierros saatettiin loppuun niin kovin harva kuukausi sitten.
Voisin yrittää kiittää tässä ihmisiä nimeltä, mutta yhtä hyvin voisin tussauttaa lämpölaukaisimen povitaskussani. Työ tekijäänsä kiittää, sanotaan. Kaiken uhallakin haluan kyllä pari nimeä nostaa esiin. Kiitokset siis Jjannelle grafiikasta ja täydentävistä visioista. Nauroin ääneen joka numeron kohdalla. Leilalle toimitussihteeröinnistä. Teit paljon minun hommiani, ja hyvin teitkin. Ja Petralle, joka jaksoi. Ei jokainen vaimo olisi tällaista elämäntapaa jaksanut katsoa, saati sitten itse osallistua.
”Hän kohotti konjakkilasin huulilleen ja nautiskellen kaatoi aromikasta nestettä makuhermoilleen. Kursori ruudulla pysähtyi o-kirjaimen kohdalle. Valmista. Jälkikasvu nukkui. Toinen silmäsi seurasi televisiosta kun Vince McMahon marssi tuiman näköisenä ramppia alas samalla kun näkymä kuvaruudulla vaihtui. Tekstidokumentin korvasi näkymä hiekkakivisestä aavikkokapungista. Kaupungintalon portailla seisoi pormestari. Imperiumin invaasio oli vain minuuteista kiinni. Aika antaa hälytys ja käynnistää puolustusjärjestelmät.”
Naiset ja herrasoliot, päätoimittaja on poistunut. Kiitoksia vuosista ja numeroista. Täältä tähän.
– Shimo
Routakoto 