Avainsana-arkisto: syväläiset

Ne ammoiset

Ne ammoiset kansiNe ammoiset
Boris Hurtta, Tuomas Saloranta
Wanhain Herrain Huone N:o 220
Toimittanut: Boris Hurtta, 2012
ISBN: 978-952-99922-5-6

En voi enää olla varma siitä, tutustuinko ensin H.P. Lovecraftin tuotantoon, vai oliko ensikosketukseni Cthulhu-mythokseen sittenkin S. Albert Kivinen. Joka tapauksessa lukiessani Boris Hurtan novellin Pirunkirjojen kintereillä Portista 3/88 ja Pahat henget Porkkalassa (Portti 4/88) oli Keskiyön mato Ikaalisissa (Portti 3/87) jo tuttu ja sitä myöten tuo kiehtova kuvasto, jonka Lovecraft, yksi 1900-luvun merkittävimmistä kauhukirjailijoista, oli luonut.

Lovecraft kutsui kirjailijaystävänsä omaan maailmaansa ja ammensi samalla elementtejä heidän tuotannostaan, mikä kaikki muodosti esimerkin tuleville polville. Kenen tahansa oli mahdollista tuoda esiin oma näkemyksensä kaikista niistä ihmisjärjen käsityskyvyn ylittävistä hirveyksistä, jotka vaanivat tilaisuutta osoittaa ihmiselle tämän paikka kosmoksen äärettömyydessä. Oman tarinansa päätteeksi S. Albert Kivinen välitti tuota kutsua suomalaisille kirjoittajille. Muistan selvästi kiinnostuneeni ajatuksesta, mutta vasta vuotta myöhemmin nähtyäni jonkun Hurtan tarttuneen aiheeseen ymmärsin, että se oli mahdollista. Minäkin voisin kirjoittaa suurista muinaisista, tai mahtavista ammoisista, kuten nyt olisi asianmukaista sanoa. On paljon mahdollista, että silloin, Hurtan tarinan äärellä, tiesin ryhtyväni kirjoittajaksi. Olkoonkin että se otti monen monta vuotta, mutta nyt olen itsekin tuolla tiellä. Rakkauteni Lovecraftin kauhuihin on edelleen tallella ja velka maksamatta. Mutta on edettävä harkiten. Kuten Boris Hurtan ja Tuomas Salorannan yhteisteos Ne ammoiset osoittaa, kotimaisen mythoksen rima on korkealla.

Saloranta punoo tarinan historian unohtamasta suomalaisesta novellikokoelmasta, joka kirjoitettiin jo 1930-luvulla, Lovecraftin ollessa vielä elossa. Kokoelmassa kerrotaan hyvin tutuista hirviöistä, tosin hieman eri nimillä, ja taustalta löytyy niin suora kirjallinen kytkös Providencen aliarvostettuun kauhumaakariin kuin hänen fiktiossaan mainittuihin kiellettyihin kirjoihin. Mukaan sekoittuu taantuneita kulttilaisia suomalaisessa elinympäristössä sekä kammottavan kevyttä untu uinuva ammoinen. Mahtavat ammoiset tavoittaa hienosti lovecraftilaisen tyylin ja onnistuu tuomaan jo valtavan laajaan mythokseen oman lisänsä. En lainkaan epäröi lainata tästä kertomuksesta elementtejä johonkin omaan tarinaani, kun sellaisen aika tulee. Itse asiassa pidän sitä lähes pakollisena.

Hurtta on jo 25-vuotisen uransa ahavoittama kehäkettu, joka otti luulot pois jo 80-luvun lopun tarinoillaan. Madonsanat kertoo mielisairaalaan joutuneesta poliisista, hänen työterveyslääkäristään ja epämääräisestä pornokauppiaasta, jotka päätyvät selvittämään sorakeisarin ja tämän apupässin hämäräpuuhia. Novelli oli todella onnistunut, sillä se herätti kauhuntunteita ja häiritsevää oloa, joka ainakaan vuorokaudessa ei ole vielä vähentynyt. Nyt kun tarinan tapahtumia taas muistelen, jalkojen lepuuttaminen paikallaan käy mahdottomaksi. Kun novelli muuttaa päähän asumaan, kirjailija on tehnyt jotain oikein.

Ne ammoiset on loistava osoitus toisaalta suomalaisen lovecraftilaisen kirjallisuuden elinvoimaisuudesta, ja toisaalta siitä, mihin kaksi asiansa osaavaa tarinanikkaria yhdessä pystyvät. Tätä teosta voin korkean tasonsa vuoksi suositella aivan vakavissani kaikille H.P. Lovecraft -faneille.

Fantastinen matkaopas – Innsmouth

Matkaopas kauas pois tai miksi sinne ei pitäisi edes mennä

Kohde: Innsmouth
Lyhyt kuvaus: Entinen siirtomaa-ajan helmi, jossa ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan.
Lähde: Varjo Innsmouthin yllä, H.P. Lovecraft

Historia: Innsmouth perustettiin Massachusettsin rannikolle Luumusaaresta etelään vuonna 1643. Siitä saakka kauhu on vain kasvanut. Ennen vallankumousta paikka oli tunnettu laivanrakennuksesta, mutta vuoden 1812 sota verotti asujaimistoa ja kaupunki ajautui hunningolle. Vuonna 1828 kapteeni Obed Marshin laivasto oli ainoa, joka vielä seilasi Etelämerelle. Sieltä he toivat mukanaan mausteita, satumaisia aarteita, uuden kammottavan uskonnon sekä syfiliksen.
Uskonto oli polynesialaista alkuperää ja sitä kutsuttiin Dagonin kultiksi. Siihen aikaan ei vielä ollut Wikipediaa eivätkä asukkaat siksi voineet helpolla tarkistaa, kuinka syvälle sammakonpaskaan kaupungin kollektiivinen käsi oli tullut iskettyä. Arvoitus ratkesi 1846, kun mystinen kulkutauti verotti väestöä rankalla kädellä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikroskooppinen pöpö vaan makroskooppiset kalaihmiset.
Kapteeni Marsh kultteineen oli ottanut tavaksi uhrata huono-onnisia lähimmäisiään veden asukkaille. Kaupunkilaiset panivat kovan kovaa vastaan ja pidättivät koko kultin. Sattumoisin samalta vuodelta on peräisin sanonta ’ojasta allikkoon’. Syväläiset eivät saaneet muistiota muuttuneista järjestelyistä ja hyökkäsivät kaupunkiin teurastaen valtaosan väestöstä siihen paikkaan.
Siitä lähtien kadut ovat olleet varsin autioita, mutta laudoitettujen ikkunoiden takana kuhisee sitäkin enemmän. Yksi kulttilaisuuden velvoitteista on pariutuminen syväläisten kanssa ja kaikki jälkikasvu ei välttämättä ole koulukypsää. Puhumattakaan luokkakuvaan sopimisesta.

Nähtävyydet: Kulttuuria on tarjolla heikonlaisesti. Lähimmäksi museota pääsee sekatavarakauppa, jonka valikoimia ei ole uudistettu sitten 1800-luvun puolivälin. Kaupunki on tiheään rakennettu, mutta tasapainon vuoksi kadut ovat tyhjillään. Näin ihmisjoukot eivät pääse peittämään kaikkialle levinnyttä rappiota.
Innsmouthin jakaa kahtia Manuxet-joki ja sen virtaamisen seuraaminen onkin jännintä, mitä kaupungissa voi tehdä. Päiväsaikaan. Yöelämä saattaa ratketa hyvinkin riehakkaaksi. Tämä riippuu siitä, kuinka paljon matkailija on ehtinyt päivän aikana tunkea nenäänsä paikallisten asioihin. Rohkeimmille on tarjolla extreme-retki, joka alkaa paolla hotellin ikkunasta, kulkee kattoja pitkin, hylättyjen kalavarastojen läpi ja päätyy jonnekin lakkautetun radan varteen suolle. Retki on ilmainen, mutta sitä voi kokeilla vain kerran.
Sukeltajille on tarjolla satamasta puolentoista mailin päässä sijaitseva Paholaisriutta, jonka takaa löytyy muinainen, uponnut Y’ha-nthlei. Matkat ovat yleensä yksisuuntaisia, mistä syystä laitevuokraajat vaativat ehdottomasti pantin.

Ruoka ja juoma: Tarjolla on kalaa. Eikä juuri muuta. Jos mahdollista, kannattaa kalan alkuperä selvittää, ellei muuta niin välttääkseen myöhemmät kannibalismisyytökset.

Loppupäätelmä: Jos normaalisti harrastaisikin lomaromansseja, Innsmouthissa ei kannata ryhtyä kutupuuhiin, vaikka joku paikallinen kohteliaisuuksia kalastelisikin. Ennemmin kannattaa seistä baarissa ruoto suorana ja kaataa viinaa kitusiin. Ja vaikka koko kaupungissa on paljon mätiä, juttuja ei hyödytä levitellä. Niitä pidettäisiin kuitenkin kalavaleina.