Uuskummaa? - Mitä parhainta luettavaa
Kirjoittajat: Jeff VanderMeer, Kelly Link, Margo Lanagan, Stepan Chapman, Carol Emshwiller, Gene Wolfe, Liz Williams, China Miéville, Jeffrey Ford, Jukka Halme (esipuhe)
Toimittanut: Jukka Halme
Kirjava, 2006, 260 sivua
ISBN: 952-99268-2-0
Olen bibliofiili. Etsin syitä tai parhaimmillaan tekosyitä hankkiakseni uusia kirjoja. Jos hyvä sf-toverini tulee tarjoamaan Finnconissa minulle toimittamaansa novelliantologiaa hullunhalpaan hintaan, se on kuin dynamiittikalastusta lasten kahluualtaassa. Ei ehkä täysin eettistä, mutta pirullisen tehokasta.
Juuri siten omistukseeni päätyi kirja nimeltä Uuskummaa? jolla oli kaikki potentiaali päätyä parin tuhannen muun lukemattoman kirjan seuraksi siihen kasaan, johon luon toiveikkaita katseita eläkepäiviä odotellen.
Vaan sitten koitti kesäpäivä, jona halusin kämpästä ulos joksikin aikaa. Romaaniin tarttuminen olisi ollut voimakas ele, vakava aie panostaa vapaa-aikaa pidemmällä tähtäimellä ja aivan sellaiseen projektiin en ollut valmis sitoutumaan. Finnconin jäljiltä tyrkyllä oli pinkka painettua spekulaatiota ja niiden joukossa myhäilevän Jukkahoon kaupittelema antologia, jonka kirjoittajien joukossa helmeili muunmuassa VanderMeer, Mieville sekä muutama muu hämärästi tuntemani nimi, sekä pari uppo-outoa mestaria, joista kaikki muut suomalaiset harrastajat ovat epäilemättä lukeneet jo vuosia sitten Tähtivaeltajan sivuilta. Koppasin sen kouraani ja hilpaisin kesälomaa viettävän lastentarhan pihalle valtaisan ja ontoksi koverretun puunrungon päälle lukemaan.
Olen tutustunut säälittävän vähän Jeff VanderMeerin tuotantoon, eikä tilanne parantunut edes sen jälkeen kun olin ostanut napakan koosteen miehen tuotannosta ja signeerauttanut ne kaupantekijäisiksi. Siksi en oikein tiennyt mitä odottaa, kun antologian ensimmäiseen tarinaan Salainen elämä ryhdyin. Vaan niin kävi, että hitaahkosta lukuvauhdistani huolimatta en tarhan pihalta poistunut ennen kuin koko tarina oli luettu. Vaikka aurinko alkoi jossain vaiheessa jo ahdistaa tosissaan, ei tullut kysymykseenkään pitää taukoa sen vertaa että olisin siirtynyt sisätiloihin tai edes varjoon.
Vaikka ainuttakaan huonoa tai edes keskenkertaista tarinaa ei Uuskummassa ollutkaan, silti jotkin tarinat loistivat muita kirkkaammin. Kokoelman ehdoton huippu on Kelly Linkin Taikuutta vasta-alkajille, jonka kerrontatapa hämärtää todellisuuden ja kuvitelman rajan siihen pisteeseen, että melkein itsekin vahtaan lumisateista kanavaa Kirjaston seuraavaa jaksoa odottaen. Voi olla, että vaikutus ei ole yhtä voimakas niillä, jotka eivät ole jossain hurjan nuoruutensa vaiheessa palavasti fanittaneet jotakin tv-sarjaa, mutta minun kohdallani tarina puski läpi kaikista henkisistä suojakerroksista, kunnes alitajuntani sai suoran osuman.
Pari muuta vielä reilu kuukausi lukukokemuksen jälkeen päässäni pyörivää kertomusta pitää nimetä. Margo Lanaganin Kun siskoni laulettiin pikeen iski sekin tunnetasolla syvään ja piti otteessaan ensimmäisestä lauseesta saakka. Novelli oli yksikäsitteisesti kaunis. Gene Wolfen Kehdosta on kertomus kirjasta ja kirjahan aiheena on aina sydäntäni lähellä, mutta tässä tapauksessa laajempi juoni jäi erään tietyn tarinan sisäisen tarinan varjoon, sillä kertomus opintielle lähtevästä pojasta ja tämän isästä oli vaikuttava. Ja Jeffrey Fordin kirjoittama Jäätelön valtakunta lumosi visiollaan äärimmäisestä synestesiasta naitettuna Philip K. Dickin todellisuusvyörytysten kanssa.
Itseasiassa jokainen nimeämäni kertomus oli omalla tavallaan kaunis. Niitä lukiessani ymmärsin henkilökohtaisella tasolla ja aivan uudella tavalla, että kirjoittaminen ei saa olla vain tekninen suoritus vaikka kuinka nerokkaasti suorittaisi genren konventioita. Kirjailijan, tai minkä tahansa taiteilijan, on pantava itsensä likoon. Vain omaa tunnemaailmaa raottamalla saadaan aikaiseksi jotain, millä on mitään mahdollisuuksia puhutella kokijaa.
Uuskummaa? puhutteli minua kerta toisensa jälkeen. Olen mieltänyt kuuluvani lähinnä ursilaiseen koulukuntaan, jossa viihdyttävyys on tärkeintä. Vaikka en siitä millään muotoa sanoudukaan irti, tunnistan itsestäni nyt toisenkin puolen, ja se on uuskummallinen. Suurentelematta voin sanoa, että tämä kokoelma muutti minussa jotakin, tai ainakin sai minut ymmärtämään itsestäni jotain uutta.
Se on suuren kirjallisuuden merkki. En voi mitenkään liikaa suositella tätä kirjaa kaikille fantastisen ystäville.
Routakoto 