Vinkkejä aloittelevalle spefikirjoittajalle

Lupauduin esittelemään joitakin resursseja, joista voisi olla aloittelevalle spefikirjoittajalle hyötyä. (Spefi on kattotermi, joka sisältää science fictionin, fantasian, kauhun ja kumman.) Facebookiin kommentiksi heitetty selvitys ehtisi elää korkeintaan viikon ennen katoamistaan parhaimpienkin datamainarien ulottumattomiin. Sen sijaan blogikirjoitus, jonka linkkaan Facebookiin kommentiksi voi rauhassa hukkua blogini syövereihin, mutta sillä erotuksella että myöhemmin edes minä tiedän sen siellä jossain lymyävän.

Oletan nyt, että neuvoja lukevalla on kaksi tavoitetta: 1) kehittyjä kirjoittajana ja 2) saada tekstejään julkaistuksi. Tunnen enemmän novelliskeneä, joten käsittelen tässä nimenomaan sitä. Romaanit hoituvat yleensä kaupallisten kustantajien kautta, tai omakustanteina.

Kirjoittajayhteisöt

Spefikentällä yksi on ylitse muiden: Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry. eli kavereiden kesken Stk. Yhdistys on toiminut vuodesta 1984 ja tarjoaa kirjoittajalle monenmoista. Yksi olennainen juttu on arvostelupalvelu, sillä harkittu palaute on pitkälti se multa, jonka avulla kokemus ja taidot kasvavat. Vuoden 2016 jäsenmaksu on 16€, alle 18-vuotiailta 8€.

Kotisivu: http://tieteiskirjoittajat.net/
Facebook-ryhmä: https://www.facebook.com/groups/tieteiskirjoittajat/

Asuinpaikasta riippuen seudulla saattaa toimia paikallinen kirjoittajayhdistys, jolla voi hyvinkin olla tarjottavaa sellaisellekin, joka ei vielä ole julkaissut omaa kirjaa. Kannattaa ottaa selvää.

Yliopistokaupungeissa ja ehkäpä jossain muuallakin löytyy usein oma sf-seura, jonka kautta pääsee yhteyksiin muiden scifiharrastajien ja fantastikkojen kanssa. Niissä saattaa kyteä myös omia kirjoittajapiirejä.

Lista sf-seuroista, lehdistä yms.: http://www.tsfs.fi/?sf-faq.html

Kilpailut

Mainio tapa pakottaa itsensä kirjoittamaan tarina valmiiksi on lähestyvän kirjoituskilpailun deadline. Siellä menestyminen saattaa olla kovan kamppailun takana, mutta osallistumatta nyt ei ainakaan pärjää. Pari suurinta alan kirjoituskilpailua ovat:

Portti: Portti-lehden vuosittainen kilpailu, dedis joskus elo-syyskuun taitteessa. Palkinnot ovat messevät ja siksipä myös moni pitkän linjan kirjoittaja ottaa osaa. Taso on kova, mutta se tekee menestymisestä entistäkin mahtavampaa.

Nova: Turun scifiseuran ja Stk:n yhteinen kisa, suunnattu nimenomaan aloitteleville kirjoittajille. Kisan valtti on palautteellisuus, sillä riippuen pärjäämisen tasosta novellistaan voi saada syvällistäkin palautetta. Vuosittainen jamboree, jonka dedis yleensä on keväällä.

http://www.tsfs.fi/?toiminta/nova.html

Noviisi: 13-17-vuotiaille suunnattu Novan sisarkisa. Taidetaan järjestää joka toinen vuosi, joten seuraavaksi tämä olisi luvassa vuonna 2017.

http://noviisi.blogspot.fi/

Tähtivaeltaja: Kisa järjestetään silloin tällöin, järjestävänä tahona Tähtivaeltaja-lehti.

Muita kisoja, isoja ja pieniä, ei välttämättä juuri spefin alalta tosin, järjestetään jatkuvasti. Liittymällä kirjoittamista sivuaviin Facebook-ryhmiin näistä yleensä kuulee. Jotkin tahot jopa listaavat tulevia kisoja, joten kannattaa googlata tyyliin ”tulevat kirjoituskilpailut”. Tässä pari osumaa:

http://www.teonsana.net/kirjoituskilpailuja/

http://netticolosseum.tieteiskirjoittajat.net/viewforum.php?f=6

Kirjoitusoppaat

Jotkut sanovat, että oppaista ei opi mitään. Älä missään nimessä usko sellaista hapatusta. Oppaista voi oppia vaikka mitä hyödyllistä. Minä ainakin olen oppinut.

Opassuosituksia kannattaa kysellä muilta kirjoittajilta, mutta perusteluiden kera. Miksi jokin tietty opas oli ylitse muiden tai erityisen hyödyllinen? Osa oppaista kertoo kieliopista, osa juonen rakenteista, osa kirjoittamisfiiliksestä, osa kustannusalan sudenkuopista. On syytä osata valita juuri omaan tilanteeseen sopivat kirjat.

Minä vinkkaan kolme opasta. Myönnän, että yhdessä niistä olen itse kirjoittajana. Sen älköön kukaan antako laskea kirjan arvoa.

Kirjoita kosmos: perussettiä spefikirjoittajalle. Kirjaa saa Stk:lta.

http://tieteiskirjoittajat.net/julkaisut/kirjoita-kosmos/

Kummallisen kirjoittajat: tässä kaivaudutaan syvemmälle siihen, miten toimiva maailma rakennetaan. Minä puhun omassa osiossani palautteellisuuden hyödyllisyydestä. Stk:n julkaisu.

http://tieteiskirjoittajat.net/julkaisut/kummallisen-kirjoittajat/

Joskus näitä kirjoja saa kimppahintaan. Kysyminen ei maksa mitään ja saattaa säästää euroja: tilaukset@tieteiskirjoittajat.net

Jeff Vandermeerin Wonderbook on visuaalisestikin häikäisevä teos todella nerokkaalta mieheltä. Peukutan! Toki jokainen osaa netistä hakea, mutta laitan nyt yhden linkin:

http://www.adlibris.com/fi/kirja/wonderbook-9781419704420

Ja tokihan näitä kirjoja voi hakea kirjastosta. Jos ei löydy, ei muuta kuin hankintapyyntö vetämään. Kustantaja kiittää. Ja seuraava kirjaa etsivä kirjoittaja.

Julkaisupaikat

Suomen sf-lehtien kattaus ei ole enää niin laaja kuin joskus takavuosina, mutta tarjontaa on edelleen. Jokainen niistä julkaisee myös spefinovelleja, joskin tietyt rajoitukset on hyvä huomioida.

Tähtivaeltaja: Julkaisee novelleja, mutta ei isoja määriä. Laatuvaatimukset ovat kovat.

Portti: Julkaisee pääsääntöisesti kilpailunsa kautta tulleita novelleja, mutta ajoittain muitakin.

Spin ja Kosmoskynä: Julkaisevat kyllä novelleja, mutta kumpikin supisti painetun lehden ilmestymistä 2 kertaan vuodessa. On oletettavaa, että Nova-kisan sato haukkaa tilasta ison osan.

Netti-Kosmoskynä: Lehti toimittaa tekstit kuten painetussakin versiossa, ja lopputulokset julkaistaan netissä. Ei jää ainakaan sivutilasta kiinni.

http://www.kosmoskyna.net/

Usva: Ilmestyy netissä säännöllisen epäsäännöllisesti. Arkistot ovat laajat, joten hyvää luettavaa riittää viikkokausiksi.

http://usvazine.net/

Kuiskaus pimeässä: Lovecraftiaanisen kauhun lehti, joten tarjottavien novellien on istuttava teemaan.

Kuolleen silmät
: kauhulehti, eli novellien on oltava kauhua.

Alienisti, Escape, Marvin: Ilmestyvät miten mielivät. Näistä Alienisti (Jyväskylän seuran lehti) lienee otollisinta maastoa. Escape ja Marvin tekevät pääasiassa erikoisteemaisia numeroita.

Tapahtumat

Stk on nyt järjestänyt jonkin verran kirjoittajatapaamisia.

Finncon järjestetään about joka vuosi ja siellä on kirjoittajille ohjelmaa ja tilaisuuksia verkostoitua mielin määrin. Tätä kirjoitettaessa seuraava Finncon on vajaan kahden viikon kuluttua (1.-3.7.2016) Tampereella.

http://2016.finncon.org/

Mafiat: kaupunkien sf-seuroilla on kuukausittaisia tapaamisia (toisilla useamminkin), joita sanotaan mafioiksi. Siellä tapaa genren harrastajia, ja luultavasti myös kirjoittajia.

Tämä esitys oli lyhyehkö ja suurpiirteinen. Tietoja täydennetään tarvittaessa ja virheet korjataan bongattaessa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s