Kudottujen kujien kaupunki
Emmi Itäranta
Teos. 2015
Saaren yllä kohoaa Torni, josta Neuvosto hallitsee kaupunkia. Heidän määräyksestään jo lukemattomien sukupolvien ajan unia näkevät ihmiset on suljettu Tahrattujen Taloon, jotta he eivät tartuttaisi muihin uniruttoa. Ruton uhreja riivaavat rinnan päällä istuvat mustat hahmot, painajat, kuten Eliana omakohtaisesta kokemuksesta tietää.
Eliana asuu Seittien Talossa ja kutoo. Se on hänen ja kymmenien muiden työ, heidän tehtävänsä ja identiteettinsä. Arki rikkoutuu, kun talon alueelta löytyy haavoittunut tyttö, joka ei enää pysty puhumaan, ja Eliana ottaa asiakseen saada selville, mitä kaiken taustalla on. Miksi tytön käteen on tatuoitu Elianan nimi loistelevän valossa hehkuvalla musteella? Se on mysteereistä vasta ensimmäinen, ja edessä odottaa ystävyyden, rakkauden ja petosten monitahoinen verkko, joka kietoo koko saaren sisäänsä.
Juonikuvaus on kuin tuli, hyvä renki ja huono isäntä. Se voi houkuttaa mukaansa tai johtaa harhaan, sillä samoista aineksista on mahdollista saada aikaiseksi keskinkertainen tusinaseikkailu tai sitten vuoden merkittävin kotimainen fantasia. Kyse on pitkälti siitä, millaista kieltä kirjailija käyttää, miten hän rakentaa tarinansa ja millaisia tasoja hän upottaa kerrontansa pinnan alle.
Emmi Itärannan uusi romaani Kudottujen kujien kaupunki on kauttaaltaan kaunis ja unenomaisuudessaan upottava. Sen maailma on rikas, täynnä eläviä yksityiskohtia ja pinnan alla uinuvia salaisuuksia, ja se paljastaa itsestään koko ajan uusia puolia silti paljastumatta kokonaan.
Kielikuvien ja vertausten kavalkadi on katkeamaton ja kiivas. Kirjan alussa tämä on siunaus, sillä se auttaa juurruttamaan lukijan kerronnan rytmiin, mutta jossain vaiheessa tyyli saattaa nousta liiaksi esiin, mikä harhauttaa huomiota juonen vuosta.
Henkilöhahmot ovat eläviä ja aitoja, hyvin todellisia ja siksi heistä välittääkin niin paljon. Vain yhdessä kohtauksessa lumo rikkoutuu, kun kaupunginkaartin vartijat Biros ja Lazaro tuovat elävästi mieleen Neil Gaimanin hahmot herra Croup ja herra Vandemar. Jos tyylillinen viittaus on tarkoituksellinen, se on tarpeeton, sillä Itärannan romaani seisoo omillaankin kansainvälisten fantasian mestariteosten joukossa.
(Arvostelu on julkaistu Tähtivaeltajassa 4/2015)