Musta komppania

Musta komppaniaMusta komppania (The Black Company)
Glen Cook
Suom. Markus Harju
Vaskikirjat, 2015
978-952-5722-26-0

Tolkienilaista fantasiaa määrittävät suuret armeijat ja suuret kohtalot. Näkökulma on päälliköiden ja ylimysten, eivätkä pienet kahakat kiinnosta ketään, jolleivät sitten päähenkilöt satu osalliseksi sellaiseen. Tänä päivänä tällaisen fantasian vastakohdan kärkinimi on George R. R. Martin, mutta vuosikymmen ennen Tulen ja jään laulua sumusta marssi Glen Cookin Musta komppania täynnä miehiä, joiden kohtalo oli korkeintaan heiluttaa miekkaa, kunnes itse siihen hukkuisivat.

Komppanialla on pitkä historia, ajoittain kunniakas, ajoittain vähemmän, jonka merkitsemisestä kronikoihin pitää huolen vasiten nimetty kirjuri. Tällä hetkellä homma kuuluu Puoskarille, komppanian lääkärille, joka tekee parhaansa tallentaakseen tapahtumat rehellisesti ja tinkimättä, siinä määrin kuin se nyt palkkamiekalta luonnistuu.

Komppanian jäsenillä lienee joskus aikanaan ollut vanhempiensa antamat nimet, mutta enää ne eivät joka tapauksessa ole käytössä. Kutsumanimet tulevat joko luonteenpiirteiden ja ammattien mukaan. On Puoskari, Kapteeni, Korppi, Peikko, Yksisilmä, Sielunsieppaaja, Kullanmuru, Alistaja, ja kartalla sama meno jatkuu: Ruusut, Ruoste, Lumous. Berylli. Jo tämä luo tiettyä toiseudentuntua ja irrottaa tapahtumat meidän maailmastamme.

Mustan komppanian maailma on laaja ja eletty. Historiaa on paljon eikä sitä pysähdytä avaamaan sen enempiä. Kun komppania palkataan taistelemaan pohjoisessa sotivan Ladyn joukoissa Piirin kapinallisia vastaan, lukijoiden eteen juoksutetaan pikatahdilla sellaisia termejä kuin Alistaja, Lady ja Kymmenen jotka kaapattiin, ja heidät potkaistaan syvään päähän räpiköimään samalla, kun ensimmäiset kahakat laajenevat täysimittaiseksi sodaksi. Sen jälkeen komppanian elämä on kampanjoita, iskuja, pitkiä lepotaukoja ja ennen kaikkea perääntymisiä. Onkin varsin virkistävää, miten päähenkilöt periaatteessa pärjäävät hyvin, mutta silti heidän puolensa ottaa pataan jatkuvasti, eikä selvää voittostrategiaa putkahda jumalakoneesta ratkaisemaan kaikkia huolia. Ei myöskään ole mitenkään selvää, ketkä ovat hyviksiä ja ketkä pahiksia, sillä sodassa harvoin on.

Näkökulma on Puoskarin, mikä tarkoittaa sitä, että hän väkisinkin nousee keskeiseksi hahmoksi myös tapahtumien kannalta. Kun Sielunsieppaaja tarvitsee agentteja, Puoskari on aina mukana, ja kun pitää vihdoin esitellä Lady, on komppanian lääkäri onnistunut kiinnittämään hänen huomionsa. Loppujen lopuksi Musta komppania kertoo vähemmän komppaniasta itsestään ja enemmän sen kirjurin seikkailuista.

Cookin kirjoitustyyli on suoraviivaista ja vailla korkeakirjallisempia pyrintöjä. Hahmot ovat yksioikoisia, vaan eivät kuitenkaan vailla persoonallisuutta. Tarina takoo eteenpäin kiivasta tahtia ja vajaaseen kolmeensataan sivuun mahtuu kokonainen vuosi kaikkine käänteineen. Tylsää ei siis ehdi tulla. Jotain jää silti puuttumaan täydellisestä lukukokemuksesta, sillä vaikka tällainen urssilainen lähestymistapa toimii kuin pajavasara takaraivoon, hahmojen olisi suonut olevan moniulotteisempia ja kirjallisen ulosannin vivahteikkaampaa.

Komppanian pohjoisretkeen kuuluu vielä kaksi muuta kirjaa, ja jatkoseikkailuiden kanssa setti yltää kymmeneen niteeseen. Pienistä puutteistaan huolimatta Cookin tuotanto alkoi kiinnostaa, joten ilolla tervehdin kirjan etulehteen painettua tietoa siitä, että seuraava romaani on jo Vaskikirjojen julkaisulistalla.

(Arvostelu on julkaistu Tähtivaeltajassa 3/2015.)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s