Kuva: Johanna Ahonen
Scifin kauneus
Elokuun puolivälissä Lontoossa järjestettiin World Science Fiction Convention, kavereiden kesken Worldcon. Kyseessä on vuosittainen, viisipäiväinen tapahtuma, jonka keskiössä on scifi, fantasia ja kauhu, etenkin kirjallisuutena mutta myös muissa myriadeissa ilmenemismuodoissaan.
Tuona aikana osallistuin 26 ohjelmanumeroon, joista suurin osa oli paneeleja. Yhdessä niistä käsiteltiin singulariteettia, jonka toki terminä tunnen ja josta pystyn yleisellä tasolla keskustelemaan, mutta jonka syvällisemmistä filosofioista en juurikaan tiedä. Yleisimmin tähän termiin liittyy, mustien aukkojen ulkopuolella, ihmisen ja koneen saumaton yhteenliittymä sekä itsensä tiedostavat tekoälyt, mutta kuten kaikessa kiintoisassa, vivahteita on aina enemmän. Eräs panelisti tarjosi yhden mielenkiintoisen määritelmän singulariteetille:
Singulariteetti on tapahtuma, jonka jälkeistä maailmaa sitä ennen elävät ihmiset eivät osaa kuvitella.
Tämän määritelmän mukaan singulariteetti on tapahtunut jo monta kertaa, ja tapahtuu vastakin. Varhaisemmasta historiasta voidaan poimia sellaisia Civilization-pelaajien tunnistamia juttuja kuin tuli, pyörä ja kirjoitustaito, mutta samaan listaan voidaan huoletta lisätä lentokone, mekanisoitu totaalinen sota ja vaikkapa auto.
Poimin vielä pari esimerkkiä lähimenneisyydestä: Internet ja älymatkapuhelimet. Joskus 1970-luvulla ei osattu odottaa maailmaa, jossa niin moni ihminen voi olla yhteydessä niin moneen toiseen ihmiseen maanosista ja aikavyöhykkeistä piittaamatta. Yhtäläisen hankalaa oli ennustaa elinympäristö, jossa tuo yhteenkuuluvuus kulkee jokaisen taskussa, 24/7.
Elämme edelleen sujuvasti ja luontevasti, vaikka maailma ympärillämme on muuttunut parissa vuosikymmenessä käsittämättömän paljon. Singulariteetti ei tarkoita maailmanloppua, vaan maailmanmuutosta. Tulevia singulariteetteja, joista osa onkin jo täällä, ovat 3D-tulostus, geeniräätälöinti, tekoälyt ja, jossain kaukana, tähtienvälinen matkustaminen.
Tieteiskirjallisuus on, kuten Hannu Rajaniemi sanoi puheessaan tämän vuoden Finnconissa, avaruuspuku, jonka me voimme pukea yllemme ja tarkastella mahdollisesti vihamielisiä tulevaisuuskuvia turvallisesti. Spekulatiivinen fiktio antaa meidän kurkistaa singulariteettien tuolle puolen ennen kuin törmäämme sinne sokkona räpiköiden.
Star Trek esitti aikanaan utopistisen vision tulevaisuudesta, jossa raha on kadonnut ja ihmiskunta käyttää resurssinsa tutkimukseen. Tänä päivänä vallalla oleva lajityyppi on kuitenkin dystopia, ja miksei olisi. Sotakoneet automatisoituvat ja planeetta lämpenee. Tiedemiehet spekuloivat tulevaa todennäköisyyksien rajoissa, mutta scifikirjailijoita eivät moiset rajat sido. He voivat heittää kehiin mitä uskomattomimpia näkyjä, joissa mikä tahansa, mikä on mahdollista, voi olla jo toteutunut.
Science fictionin ei ole koskaan ollut tarkoitus ennustaa tulevaisuutta, vaan kuvitella se, ja scifin siivin me voimme vierailla sellaisissa todellisuuksissa, joissa emme missään nimessä haluaisi elää. Voimme silti tuoda matkoilta mukanamme sekä varoituksen sanoja että lupauksia paremmasta. Tässä piilee tieteiskirjallisuuden kauneus.
Siispä, lukekaa scifiä.
Shimo Suntila, scifisti itsekin
Routakoto 