Teräksinen tsaari (The Steel Tsar)
Michael Moorcock
Suomennos: Mervi Hämäläinen
Vaskikirjat, 2014
ISBN: 978-952-5722-20-8
Oswald Bastable on historian heittopussi. Meidän maailmastamme hänet viskattiin ensin vuoteen 1973, jossa hän sai kunnian olla pudottamassa maailmanhistorian ensimmäistä ydinfissiopommia Hiroshimaan (Ilmojen sotaherra). Sen jälkeen hän päätyi taas 20. vuosisadan alkupuolelle, jossa länsimainen sivistys oli ottanut nokkasyöksyn, ja Afrikasta ponnistava Musta Attila siivosi valkoisen miehen imperialistisen hirmuvallan rippeitä raivolla (Leviatan maan päällä). Nyt hänellä on edessään jälleen uusi maailma ja tukalat paikat.
Tavoilleen uskollisena Michael Moorcock juoksuttaa Bastablea kiivaalla tahdilla tilanteesta toiseen. Hän on vanki, selviytyjä ilma-aluksen pakkolaskusta, toipilas, lääkäri, ilmasotamies, ja joitakin näistä useaan otteeseen. Brittiläinen imperiumi on totuttua laajempi, Venäjä puolestaan sosialistinen paratiisi ja Yhdysvallat Etelän voittaneen sisällissodan jälkeen vahva talousmahti, joka ei ilmeisesti ole paskempi paikka asua edes mustille. Niin se historia rullailee. Sodan uhka on leijunut ilmassa jo vuosikymmeniä, mutta realisoituu jostain Bastablelle aluksi hämäräksi jäävästä syystä. Jonkinlainen insidentti saa japanilaiset iskemään raivolla brittien kimppuun, ja maailmanpalo leimahtaa.
Teräksinen tsaari ei kuitenkaan kerro juurikaan tästä kaikesta. Bastable päätyy Ukrainan aroille, jossa kasakat ovat nousseet Pietarin keskushallintoa vastaan johtajanaan muuan gruusialainen pappi Dzukasvili, joka kätkeytyy metallinaamion taa ja käyttää itsestään nimeä Teräksinen tsaari. Asetelma lupaa paljon, mutta trilogian viimeisen osan fokus on muualla kuin näyttävissä retrofuturistisissa sotatoimissa. Peliin heitetään pohdintaa ideologioiden kamppailusta ja yksilöiden vastuusta suoran toiminnan kustannuksella.
Tämän vuoksi kirjan höyry alkaa vaimeta, kun sivuja on takana sellaiset kaksi kolmasosaa. Dzukasvili on lähes yksiulotteinen hahmo ja niin täynnä perinteistä pahuutta, että pitkällinen sanan säilillä sivaltelu tuntuu turhalta. Kukaan ei odota, että Stalinista tehtäisiin sympaattinen mies, mutta jokin raja mielipuoliselle, egoistiselle mouhkaamiselle olisi tarpeen.
Astetta mielenkiintoisempaa on Aikaseikkailijoiden killan tavoitteet ja filosofiat koskien multiversumia ja yksilöiden tekojen aiheuttamia kaikuja. Voiko yksi mies olla vastuussa miljoonia kohdanneesta joukkotuhosta, vai jakautuuko vastuu myös niille, jotka ovat edesauttaneet konfliktien synnyssä, ja ehkä myös niille, jotka eivät ole aktiivisesti vastustaneet kehitystä? Nämä aiheet pulpahtavat pintaan, kun Moorcockin multiversumissa nimeä tehnyt Una Persson ilmaantuu paikalle, ja Bastable kohtaa eräänlaisen peilin, joka kuvastaa hänen tuntojaan Ilmojen sotaherran tapahtumista.
En ole lukenut juurikaan muuta Moorcockin tuotantoa, joten en tiedä, millainen rooli Aikaseikkailijoiden killalla on laajemmassa kokonaisuudessa. Teräksinen tsaari jätti kuitenkin olon, että lopputoimista nauttimista olisi edistänyt Killan tavoitteiden ja historian laajempi tuntemus. Nyt raavittiin pintaa pääsemättä todella mielenkiintoisiin lopputulemiin.
Bastable-trilogia on kiehtovaa vaihtoehtohistoriaa ja steampunkia ennen kuin koko termiä oli edes lanseerattu. Lopun vain olisi suonut olevan kovempi paukku.
Routakoto 