Kapteeni Hyperventilaattorimies

Kapteeni Hyperventilaattorimies
Luojat: Anssi Rauhala, Markku Uusitalo, Johanna Sinisalo, Petri Hiltunen, Hannu Mänttäri, Kivi Larmola
Pääjehu: Toni Jerrman
Zum Teufel, 2013
ISBN: 978-952-5754-39-1

Minua ei aina lyödä ällikällä, mutta kun niin tapahtuu, sen aiheuttaa Suomen marsalkka kapteeni Hyperventilaattorimies.

Joskus lukion alkuvuosina eräs koulukaverini kertoi, että hänellä on lämpöydinvetykobolttiannihilaattoripommi, joka sanoo poks ja tuhoaa aivan kaiken. Ainoa, joka siltä voi meidät pelastaa, on Suomen marsalkka kapteeni Hyperventilaattorimies, mutta häntä ei saadakaan aivan heti paikalle. En hämääntynyt paljoa, sillä vuotta paria aiemmin toinen kaveri oli esittäytynyt kilpauintiharjoitusten jälkeen saunassa ja kertonut olevansa hissi, jonka Siriuksen kyberneettinen kauppakomppania oli suunnitellut kuljettamaan minut mihin tahansa Linnunradan liftareiden käsikirjan toimitalon kerrokseen. Mitä siis tuli outoihin asioihin, olin jo varsin paatunut. En silti tarkalleen tiennyt, kuka Hypis, kuten tuota suuruutta tuttavallisesti kutsuttiin, oikeastaan oli.

Kun seuraavaksi törmäsin tähän ilmeisen ikoniseen hahmoon, se tapahtui Tähtivaeltajan sivuilla. Auto ajoi hänen ylitseen. Niin päättyi suuren sankarin taru. Enkä vieläkään oikeastaan tiennyt, mistä tässä kaikessa oli kyse. Olin kyllä kuullut mainintoja jerry-miehistä, jotka jotenkin liittyivät asiaan. Jotkut jerry-miehet lauloivat filkkejä Turun Science Fiction Seuran pikkujouluissa joskus 1995, mutta edelleen Hyperventilaattorimiehen tarkka kuva jäi hahmottumatta. Näiden tapausten jälkeen lajittelin kyseisen sarjakuvan kategoriaan ’otetaan selvää joskus’, ja hyvään seuraan se pääsikin, Teräsliljan ja Kapteeni Kuolion kaveriksi. Yli kymmeneksi vuodeksi.

Vasta saatuani haltuuni Finnconissa ilmestyneen megalomaanisen teoksen, johon on koottu kaikki Hyperventilaattorimiehen seikkailut krononologisessa järjestyksessä, pääsin kartalle. Parin ensimmäisen tarinan jälkeen hihittelin ja hymyilin, sillä viimein tämäkin ikävä aukko suomalaisen sf-sarjakuvan historian sivistyksessäni oli paikattu. Kyse oli kaistapäisestä, umpiviihteellisestä supersankariparodiasta, johon oli sotkettu mukaan sekä suoria että mutkallisia viitteitä hesalaisen scififandomin hahmoihin. Kyllähän sellaista menoa nyt yhden kirjan lukee mielikseen.

Tämän jälkeen jalkojeni alta nykäistiin paitsi matto myös lattia. Suistuin pää edellä kuiluun, joka oli täynnä hallusinogeeneja. Muilla tavoin en kokemustani osaa selittää.

Seuraavat pari tarinaa kertoi ja nähdyt tarinat uudestaan, mutta aivan uudesta näkökulmasta. Merkitysten takaa paljastui toisia merkityksiä, selvien elkeiden taustalla väijyi salaliittoja. Olivatko Liskokuninkaasta kloonatut jerrymiehet avain kaikkeen? Ja matka jatkui aina vain syvemmälle pinnan alle. Edes planeetat eivät olleet turvassa. Kepeänä parodiana alkanut tarina muuntautui hengästyttäväksi dekkariksi ja kerrontatyylien kirjo potki aivokurkiaista teräsvahvisteisilla maihareilla. Mitä oli oikein tapahtumassa?

Sitten tuli auto ja ajoi Hyperventilaattorimiehen yli. Joku oli vienyt pari tuntia elämästäni. Päässä surisi. Jossain kaikui jerry-miesten taisteluhuuto, HUORRRRAAA! Lankesin polvilleni, sillä muutakaan en voinut. Kapteeni Hyperventilaattorimies -kokoelma oli niin hyvä. Alkupuolta lukiessani olin aivan täpinöissä, sillä minäkin halusin kirjoittaa Hyperventilaattorimiestä. Loppuun päästyäni ymmärsin, etten ikinä voisi. Rima oli jo liian korkealla.

Kirja on paitsi iso, myös upea – kovat kannet nyt on jo itsestäänselvyys. Loppuun on koottu eri tekijöiden muisteloita jokaisen osan syntyvaiheista ja erilaisia fandom-viitteitä nimetään ansiokkaasti. Tämä opus on yhtä definitiivinen kuin jeesuszombiehaikalapaneeli ja kuuluu aivan jokaisen kirjahyllyyn. Jestas, ajatelkaa sitä murheen määrää, jos tämä myydään loppuun ennen kuin te saatte omanne!