Muutamat tuntemani kirjoittajat ja kirjailijat ovat jakaneet omia vinkkejään, mitä kirjoittamiseen tulee. Kerronpa minäkin, mitä olen tähän mennessä oppinut.
Ihmiset ovat toki yksilöitä. Samat neuvot eivät päde kaikille ja joillekin jonkin tietyn neuvon noudattaminen saattaa olla tyhmin liike ikinä. Välttääkseni sen, että joka käänteessä päädyn miettimään kaikkia vaihtoehtoja ja miinoittamaan omaa tarkoitustani, suuntaan ohjeistukseni kaksi vuosikymmentä nuoremmalle itselleni, joka oli kovasti pihalla niin asiassa kuin asiassa, myös mitä kirjoittamiseen tulee.
Ja lähtee.
1. Kirjoita!
Yksinkertainen neuvo, mutta hyvät hyssykät että voi olla vaikea sisäistettävä. Sillä mitään ei ole niin helppo keksiä kuin syitä ja tekosyitä kirjoittamattomuuteen. Pitäisi lukea pari kirjoitusopasta ennen kuin ryhtyy itse kirjoittamaan. Sitten on hiukan kiire, tenttejä, juttuja, televisio ja netti. Ei ole inspiraatiota, ei huvita, ei jaksa. Läpä läpä, vuositolkulla. Roskaa! huudan minä.
Jos joku joskus sanoo, että kirjoittamaan oppii kirjoittamalla, kumartakaa syvään. Olette viisauden lähteillä. Se ei kerro sanojasta vielä mitään, mutta ottakaa sanomasta silti opiksi. Siinä vaiheessa kun taitoa ja rutiinia vasta hankitaan, ei asioita kannata vain kelata päässään. Sanoja paperille, tai ruudulle. Ilman sitä ei synny mitään.
2. Lue!
”Lue”, minulle sanottiin. ”Kirjoittamaan oppii lukemalla. Lue myös muuta kuin scifiä.” Tätä vastaan olen taistellut alusta saakka. Miksi tuhlata aikaa muuhun kuin siihen, mitä nimenomaisesti haluaa lukea? Jos aikoo vain lukea, silloin tällä ei ole niin väliä, mutta jos aikoo kehittyä kirjoittajana, sitten ei auta. Parempi lukea laajasti ja ottaa selvää, mikä toimii ja mikä ei.
Lukenut olen koko pienen ikäni, mutta aloin oppia katsomaan kirjoitustekniikkaa vasta, kun lähdin kirjoittamisen tielle tosissaan. Siihen saakka tarina joko toimi tai ei toiminut, mutten pystynyt sen tarkemmin erittelemään miksi. Vasta silloin, kun joutuu oikeasti miettimään omassa kirjoituksessa jos jonkinlaisia outoja juttuja, niihin alkaa kiinnittää huomiota muidenkin teksteissä. Silloin kannattaa lukea ankarasti, koska on ajallisesti tehokkaampaa oppia muiden virheistä kuin omistaan. Muilta oppii myös paljon viileän koleita juttuja, joita ei olisi itse tullut koskaan ajatelleeksikaan.
3. Hanki vertaistukea
Jos yksin nykertää, maailma ja elämä voivat vaivihkaa rusentaa unelmat kuin mustaan aukkoon putoavan ilmapallon. Yhtäkkiä sitä huomaa, että kirjailijaksi piti ryhtyä, mutta viimeiset vuodet aika onkin palanut ihan muuhun. Miksi? Koska maali karkasi näkyvistä. On aina helpompaa, kun joku säännöllisesti muistuttaa, mitä pitikään tehdä.
Siksi kannattaa etsiä kavereita, jotka myös kirjoittavat. Niitä voi löytyä oman opiskelualan piiristä, paikallisista scifiyhdistyksistä, tai sitten netistä. Hiukan kun hakee löytää erilaisia porukoita, joilla on omat kiinnostuksen kohteet ja työskentelytavat. Itsekseen märehtien voi tuudittautua valheelliseen totuuteen, jonka mukaan oma tahti, on se sitten kuinka laiska tahansa, on täysin kelvollinen eikä kaipaa parannusta. Melkeinpä mikä tahansa yhteisö tarjoaa kylmän suihkun tuollaisissa houreissa riutuvalle kirjoittajalle. Jotkut tekstimaakarit voivat puskea ulos parikin kelvollista novellia kuukaudessa, jolloin oma yksi raakile per vuosi alkaa vaikuttaa aika säälittävältä.
Jotkut puhuvat kirjoittajakateudesta. Se aiheutuu siitä, kun joku muu saa aikaiseksi enemmän, julki enemmän ja romaaninkin markkinoille. Itse olen kokenut varsin vähän kateutta. Minusta on aina inspiroivaa nähdä, että se on mahdollista. Minäkin voin, kunhan väännän duunia riittämiin. Menestystarinat innoittavat minua ja niitä näkee sitä enemmän, mitä useamman kirjoittajan kanssa hengaa.
4. Hae palautetta
Palaute ja kritiikki on ensiarvoisen tärkeää. Se saattaa lamauttaa, se voi murskata kokonaan, mutta se on silti tarpeen. On masokistista luoda ensin paras mahdollinen lopputulos ja sen jälkeen ehdoin tahdoin pyytää muita repimään se silpuksi ja kertomaan, mikä kaikki siinä on vialla, mutta sanotaan se näin: parempi esilukijat ja toimittajat kuin varsinaiset lukijat. Ensimmäisen joukon tyrmäystuomion jälkeen voi vielä parantaa, jälkimmäisen ei.
Ja uskokaa suosiolla, kukaan aloitteleva kirjoittaja ei ole niin hyvä, etteikö voisi parantaa. Ei kukaan. Ei, et edes sinä. Siitä vain tuotokset luottolukijoiden hampaisiin, kyllä niistä verisistä riekaleista aina saa jotain kursittua kasaan. Ja katso! Eikö viimeistelty kirjoitus ole sittenkin parempi kuin se alkuperäinen, vaikka se tuntuikin aikoinaan täydelliseltä?
5. Osallistu
On kilpailuja, on lehtiä, on antologioita. Kannattaa pysyä kärryillä mitä on tulossa, ja tarjoutua mukaan. Harva asia motivoi enemmän kuin läpisaatu teksti, paitsi ehkä positiivinen palaute sen perään.
Näissä jutuissa oma aktiivisuus on elinehto. Harvoin jos koskaan kukaan tulee erikseen kysymään mukaan johonkin projektiin, ei ainakaan täysin tuntematonta kirjoittajaa. Pitää antautua rohkeasti kritiikille alttiiksi ja tarjota, mitä löytyy.
Ja jos ei rahkeet riitä, luovuttaminen on ehdottoman väärä vaihtoehto. Silloin pitää kirjoittaa hampaat irvessä vuosi ja kokeilla uudestaan. Kehitystä tapahtuu, mutta se ei tapahdu viikossa. Kirjoittaminen on laji, jossa sitkeys palkitaan.
6. Mitä muuta?
Jatkossa kerron, miksi kirjoitusoppaat eivät ole saatanasta. Lisäksi maglitella varustettu proktologi kertoo, missä se inspiraatio jälleen kerran luuraa. Siihen saakka heihei, ja naputi naputi. Jokin deadline on ihan varmasti taas ovella.
Fingerpori – Kuntauudistus
Fingerpori ei ehkä vielä ole Suomen tunnetuin kunta, mutta sillä on ehdottomasti tunnetuin kaupunginjohtaja. Aulis Homelius on todellinen kansanmies ja median lemmikki, joka ei vietä viikkoakaan poissa otsikoista, ja joka on mies paikallaan edustamassa kotipitäjäänsä maailman turuilla ja toreilla. Jos jokainen paikallinen ja valtakunnallinen poliittinen toimija ottaisi hänestä mallia, markettien kassoilla olisi paljon hauskempi mulkoilla lööppejä omaa vuoroaan odotellessa.
Routakoto 