Liha ja sielu, Lintukodosta pohjoiseen

Liha ja sieluLintukodosta pohjoiseenLiha ja sielu (2011)
Lintukodosta pohjoiseen (2012)
Tekijät: Niko Tersa, Hissu, Jari Moilanen, Avi Heikkinen, Markku Lehmonen, Sauli Jokinen, Maria Lehikoinen, Ella Anttila, Heini Turpeinen, Heidi Ruotanen, Joonas ”Iikka” Sutinen
Keski-Suomen Sarjakuvaseuran julkaisuja

Näin jälkikäteen arvioiden olen varmaan aina arvostanut yhteisöllistä tekemistä. Kootaan porukka, päätetään mikä on se kiva proggis joka toteutetaan ja sitten pannaan hösseliksi. Sillä tavoin on syntynyt scifi-coneja, harrastusseuroja, novelliantologioita sekä sarjakuvavuosikirjoja.

Parasta on, kun jossain notkossa tahi saarelmassa havaitaan jonkin tietyn kulttuurialueen vajaatoiminta ja tilanne päätetään yksissätuumin korjata. Näin kävi jossain Keski-Suomen tietämissä vuonna 2010. Paikalliset sarjakuvaharrastajat perustivat virallisesti epävirallisen Sarjakuvaseuran ja tiesivät heti, että katu-uskottavalla seuralla on oltava jotain sisältöä tarjottavaksi. Vuosijulkaisu, vaikkapa.

Vuosijulkaisuja on syntynyt tähän mennessä kaksi, Liha ja sielu vuonna 2011 ja Lintukodosta pohjoiseen vuonna 2012. Ensimmäisessä teema noudatteli nimeä ja hajonta oli suurta. Toisen julkaisun esipuheessa Niko Tersa käyttääkin ensimmäisestä täysin ansaitusti termiä sillisalaatti, mitä ei toki pidä ottaa negatiivisesti, vaikkei minun laillani koskisi silliin edes metrisellä haarukalla. Jälkimmäiseen vuosijukaisuun valittu tarkempi – mutta yhtä kaikki laaja-alainen – teema, tarujen uudet tulkinnat, pitää kokonaisuuden paljon paremmin hanskassa. Sanoisin, että nyt on löydetty toimiva työtapa toteuttaa visiota.

Niko Tersa: Torakat

Niko Tersa: Torakat

Liha ja sielu on A5-kokoinen, pahvikantinen, 90-sivuinen kokoelma, jossa on 11 sarjakuvaa. Suosikeiksi sukeutui kolme tarinaa, joista Niko Tersan Torakat toimii samalla antologian avauksena. Muodoltaan se on kuvakirjamainen, mutta silti hyvin sarjakuvallinen ja kertoo kahdesta torakasta, jotka saavat uuden ystävän tyhjästä lasipullosta. Tunnelma on lämmin ja hauska. Myös Avi Heikkisen Omena jäi kutkuttamaan, vaikken ymmärtänyt siitä yhtikäs mitään. Ehkäpä tapaan Avin joskus jossain livenä ja hän voi kertoa, mistä siinä oli kyse. Kolmas nosto on Salainen ase, Avi Heikkisen ja Sauli Jokisen yhteistyön tulos. Jokisen jäljestä pidin, joskaan hänen soolosarjiksensa Santo ei tarinallisesti jaksanut elähdyttää. Oli joukossa muitakin hyviä, mutten minä niitäkään kaikkia ymmärtänyt. Vuosikymmenten altistuminen länsimaiselle viihdekulttuurille on mädättänyt hälyttävän suuren osan aivosoluistani, pelkään.

Ella Anttila: Marras

Ella Anttila: Marras

Lintukodosta pohjoiseen näyttää jo paljon kunnianhimoisemmalta työltä. Vaikka sivumäärä on pudonnut hieman, koko on kasvanut A4:ään ja sarjakuvia löytyy seitsemän. Sivukoko tekee paljon, nimenomaan sarjakuvien kanssa. Yksityiskohdat nousevat paremmin esiin, mikä on iso juttu sokeiden lepakoiden keskuudessa. Ei tarvitse minunkaan tihrustella.

Ella Anttilan tarinassa Marras edellisestä vuosijulkaisusta tuttu Nuppanen lähtee ihmisen kanssa pienelle kävelylle metsään. Se ei välttämättä ole täysin vaaraton veto. Harmaasävyinen kuvitus luo unenomaista tunnelmaa ja tuo hieman mieleen Totoron. Lisäksi Nuppanen on Ihq!

Jari Moilanen: Ike-Age V

Jari Moilanen: Ike-Age V

Olen tainnut paikantaa yhden uuden henkilökohtaisen suosikin, sillä jälleen pitää kehaista Avi Heikkisen työtä, tällä kertaa tarinaa Usva. Kalevalaiset nimihenkilöt esiintyvät modernissa asussa ja maailma on mitä ilmeisimmin menossa päin helvettiä. Tai ehkä aihe huomioiden, Tuonelaa. Mustavalkoinen kuvitus ja varjojen rohkea käyttö lumoavat. Ja tällä kertaa en ollut tarinastakaan pihalla.

Heini Turpeinen on ottanut pohjaksi Selma Lagerlöfin kertomuksen Vaihdokas ja siirtänyt sen jonkinlaiseen dystooppiseen lähitulevaisuuteen. Piirros on hahmotelmanomaista, mutta sarjaa lukiessa valintaan tottui ja aloin ihan pitää siitä. Niin se maku muuttuu, joskus aiemmin en olisi tämänkään ansioita osannut nähdä.

Jari Moilasen Ike-Age V kertoo Ainon tarinan uudesta näkökulmasta, mittäin nappitripistä, joka alkaa pahaenteisellä textarilla. Piirrostyyli istuu tarinaan ässästi. Vaikka loppu onkin tunnetusti traaginen, hiukan jäi silti hihityttämään. Hyvä niin.

Arkkusaaressa Maria Lehikoinen käyttää lapsuudessaan kuulemaansa tarinaa ja panee fretin juoksemaan legendaarisen aarteen perässä. Eläinhahmoinen sovitus on onnistunut.

Avi Heikkinen: Usva

Avi Heikkinen: Usva

Joonas ”Iikka” Sutinen panee Ragnarökistä saarnaavat herättäjäviikingit kulkemaan ovelta ovelle kertomassa ihmisille, mitä tuleman pitää. Ikoninen, joskin historiallisesti kovasti epämääräinen, sarvikypärä päässään ja kraka kaulassa Olaf yrittää parhaansa löytääkseen uuden ihmiskunnan äidin. Tässä jäin kaipaamaan joko pidempää tarinaa tai lukuisiksi stripeiksi purettua aiheen tutkiskelua, koska nyt homma lopahti alkuunsa. Aiheesta saisi varmasti irti enemmänkin.

Heidi Ruotanen on ottanut pätkän Kalevalaa ja kuvittanut sen. Valinta on sikäli onnistunut, että piirrokset tukevat tarinaa, tulkitsevat sitä oikein oivallisesti, mutta lukiessa silmät tahtoivat vain seurata tekstiä. Loppuun päästyäni silmäilin sivut uudelleen, kuvien kera.

Näiden kahden julkaisun perusteella toivotan Keski-Suomen sarjakuvan puurtajille pitkää ikää ja paljon sivuja. Kumpaakin opusta saa hankittua suoraan seuran sivujen kautta, mikäli jäi kiinnostamaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s