Noidan nahka

Noidan nahkaNoidan nahka
Boris Hurtta
Turbator, 2010
ISBN: 978-952-5666-42-7

Boris Hurtan tuotannosta minulle tutuinta ja rakkainta osaa edustaa Valdemar Rydbegin ja Nils Hermelinin seikkailut antikvariaattien ja kirottujen kirjojen keskellä. Olenhan minä lukuisista alan lehdistä lukenut miehen muutakin tuotantoa, mutta niistä muodostunut kokonaiskuva on jäänyt pitkästä aikavälistä johtuen jokseenkin hataraksi. Tämän puutteen, ettenkö sanoisi virheen kaikkeuden rakenteessa, paikkasi novellikokoelma Noidan nahka mitä pätevimmin.

Kirjaan on otettu novelleja vuosilta 1991-2009 ja lähteet liikkuvat Parnassosta Finnzineen kulkien Usvan halki ja Portin läpi. Oman kutkuttavan kokonaisuutensa muodostavan koppakuoriaiskultteja sivuavat kolme tarinaa, joissa asioista alun alkujaan mitään tietämättömät ihmiset seuraavat halujaan turhan pitkälle. Oli kyseessä palkkio, perintö tai houkuttelevat kirjat, niitä hamuten he päätyvät kulkemaan koppakuoriaisten tietä. Taustalla vanhat suvut soveltavat ikiaikaisia konsteja sinnitellä kiinni elämän syrjässä vielä hieman pitempään, vaikka se merkitsisi mitä makaabereimpia liittoja koppakuoriaisten kanssa.

Muita miljöitä ovat viikinkien aikakausi ja suomalaiset syrjäseudut, jotka vilisevät hiisiä, noitia ja muita yön huhuleita. Usein tarinaa kuljettaa lainvartijan tai Jumalan miehen näkökulma, ja vain harvoin, kuten odottaa sopii, heidän tekemisistään tai tekemättä jättämisistään seuraa lopulta mitään hyvää. Se siitä tulee, kun kuvittelee tietävänsä, mikä on lähimmäiselle parasta.

Hurtan kieli on persoonallista ja erottuu edukseen. Lisäksi voi havaita, miten se on hioutunut vuosien saatossa aina vain tenhoavammaksi. Tiedä sitten johtuneeko kielestä vaiko ehkä juonen kuljetuksen nytkähtelyistä, mutta Noidan testamentti, yksi kokoelman varhaisemmista teksteistä, ei toimi yhtä hyvin kuin muut. Kohtauksiin ja tilanteisiin ei niinkään luisuta hallitusti kuin törmätään. Tämä oli ainoa kahdestatoista novellista, josta en ollut vaikuttunut.

Koppakuoriaistrilogian ulkopuolella Amerikan suomalaistuneisiin erämaihin sijoittuva Ukkoslapsi upposi vahvimmin. Nuori opettaja pyrkii iskostamaan suomalaisten lasten päähän sivistystä ja päätyy vastustamaan sellaista, joka on vieras ja vento, joka on pieni ja hento. Tunnelma on sanalla sanoen väkevä ja kansamme lukutottumukset tuntien osa viehkeydestä tulee siitä, että tarinan pohjalla on liuta tositapahtumia.

Noidan nahka on ansiokas novellikokoelma, mikä osoittaa selvästi sen, minkä olen tiennyt jo vuosia: Boris Hurtta edustaa suomalaisen kauhukirjallisuuden terävintä kärkeä. Seuraavaksi sallin itselleni mielihalun ja luen läpi Valdemarin kirjan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s