Velhon oppipoika
Ensimmäinen asia, jonka opin päästessäni velhon kisälliksi oli, että taikuus lähtee sisältä. Jos ei itse usko osaavansa jotakin, on ihan sama, mitä loitsua mumisee. On luotettava omiin kykyihinsä yli kaiken muun.
Järkytyin hieman, kun huomasin, miten vähän velhot lopulta uskoivat tuohon periaatteeseen. Minun mestarini ei ollut poikkeus. Olen oppinut elämään tilanteen kanssa.
Nytkin minun pitäisi olla matkalla jokaiseen tuulensuuntaan etsien mitä eksoottisimpia aineksia mestarini keitoksiin. Jääseinän kyyneliä, taivaskivestä siinneitä mukuloita ja hirvittävä määrä erilaisia kasveja.
Mestarini on jo lähes sokea. Kannullinen lähdevettä ja oman ryytimaan antimet riittävät mainiosti. Taika toimii kuten pitääkin ja lisäksi lopputuloksena on padallinen varsin hyvää vihanneskeittoa.
Routakoto 
Hieno ja kerroksellinen! Itse ydin pysyy hyvin kasassa, ekassa kappaleessa oleva lupaus lunastetaan viimeisessä kappaleessa. Jää hiukan auki, miten teema tai antiteema ilmenee muiden velhojen toiminnassa, siihen viitataan, mutta en näe sitä 3. kappaleessa , jossa sitä sopisi odottaa.
Mutta ehdottomasti hyvä systeemi, modernihko teema ja käsittely – etten sanoisi postmoderni – vanhassa genressä.
Jättää myös herkullisesti ilmaan kysymyksen jatkosta – kantaako arroganssi vai paljastuuko filunkipeli joskus? Minkälainen velho velho-oppilaasta tulee näillä opeilla?
Ai minkälainen? Tehokas. 😉
Mainio. Tästä lukisin mielellään pidennettyä.
Minkälainen kokki tulee kokkioppilaasta, jonka opettaja käskee hakea torilta tuoreita mansikoita, mutta joka oppii tonkimaan pakastimesta jotain mitävaan marjoja? Tai tuoretta salaattia Wiklundin roskiksesta?
Minkälainen lääkäri tulee kandidaatista, joka oppii, että tentistä pääsee helpoimmin läpi kirja sylissä ? (jälkimmäinen selvinnee parhaiten kysymällä. Tiedän keneltä.)
Sanoit: ”Tehokas”. Voi olla että sen voi nähdä niinkin?