Teräsmies

Teräsmies
Tarina: Grant Morrison
Piirros: Frank Quitely
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-594-4

Kokoa yhteen kaikki, mitä tiedät Teräsmiehestä. Karsi pois kaikki epäolennainen ja turha, niin että jäljelle jää vain merkittävimmät ominaisuudet ja tärkeimmät henkilöt. Seikat, jotka määrittävät Teräsmiehen. Näin Grant Morrisonkin teki, mutta toisin kuin suurin osa meistä muista, hän teki siitä 300-sivuisen sarjakuvan.

Mitä olisi sankari ilman arkkikonnaansa? Teräsmiehellä on monia vihollisia, mutta itseoikeutetusti korkeimmalle jalustalle nousee Lex Luthor, mies, jonka haaveena on tappaa Terämies. Hänellä on jälleen uusi suunnitelma ja toisin kuin kaikkina aiempina kertoina, hän onnistuu. Teräsmies on kuoleman oma.

Se kuolema kestää vuoden. Tuon vuoden aikana maailman suurin partiopoika tekee mitä tehtävä on. Pelastaa, suojelee ja elää esimerkillistä elämää.

Lex Luthor istuu vankilassa odottaen joutumista sähkötuoliin, Bizarro-ulottuvuuden asukit hyökkäävät, Ultra-Sfinksi esittää hankalan arvoituksen, musta kryptoniitti korruptoi ja Lois Lane viettää päivän Terästyttönä. Vuosi on kiireistä aikaa eivätkä seikkailut poikkea paljon siitä totutusta, mitä nyt Teris on, jos mahdollista, tavanomaistakin puhtoisempi. Niin hänen pitääkin, onhan hän tisle kaikesta aiemmasta, eräänlainen täydellinen Teräsmies.

Koska Kal-El, miehemme Kryptonilta, on kohtalaisen erehtymätön ja moraalisesti ylivertainen, kiinnostavan kontrastin tarjoavat kaikki muut. Paitsi Lex ja Lois, Teräsmiehen elämään kuuluvat myös hänen ottovanhempansa, hänen paras kaverinsa Jimmy Olsen ja kömpelön ujo toimittaja nimeltä Clark Kent. Jimmy osoittaa olevansa kekseliäs, reipas ja rohkea, todella Teräsmiehen ystävyyden arvoinen, mutta silti kiinnostavin sivuhahmo on alter ego Clark.

Oletko joskus ihmetellyt, miten voi yksi hiuskiehkura ja silmälasit hämätä koko maailmaa niin, että Lois Lanen raivokkaista yrityksistä huolimatta todistaa Clark Kent Teräsmieheksi ei ajatukseen kukaan usko, ei edes Lois itse enää? Jatka toki ihmettelyä, se nyt vain kuuluu tähän genreen ja nimenomaan tähän hahmoon. Frank Quitely tuo kuitenkin oman panoksensa keskusteluun ryhtiä myöten. Clark törmäilee selkä kyyryssä eikä todellakaan muistuta kehonkieleltään suurta sankaria, mutta on sellainen silti. Jokainen kompastus on tarkkaan laskettu kömpelyys, joka jää jopa Lex Luthoriltakin huomaamatta.

Tämä All-Star Superman, joka on käännetty hämäävän lyhyesti Teräsmieheksi, on täysin muista riippumaton tarina, jolloin mikä tahansa on mahdollista. Mitään ei voida olettaa, koska käsikirjoittaja ei ole velkaa tuleville tekijöille mitään. Ei edes säästää ainoankaan hahmon henkeä. Onnistuuko Lex Luthor pyrkimyksissään vai onko teräsmies kovempi sälli kuin Jeesus ja Paul McCartney yhteensä ja voittaa itsensä kuoleman?

Suomalaista lukijaa kiehtonee suunnattomasti bizarro-versio Maamme-laulusta, laulettuna tottakai takaperoisella bizarro-kielellä. ”On laaksoa, on kukkulaa, on vettä rantaa rakkaampaa! Kuin vierasmaa tää sohjoinen, ei maa halpa poikien!” Propsit kääntäjälle, Antti Koivumäelle.