Kuukausittainen arkisto:lokakuu 2012

Jere Kostamus – The Big Joki

Julkaistu 14 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Jere Kostamus – The Big Joki
Esa Holopainen
Musta Ritari kustannus, 2012
ISBN: 978-952-6630-01-4

Komisario Jere Kostamus ei lasiin sylje ja mieluummin istuu tuopin ääressä kuin kohkaa kaiken maailman johtolankojen perässä. Sitä varten hänellä on apulaisensa Vähämäki, jolla on utelias luonne ja terävä pää. Näitä ominaisuuksia tarvitaan, kun rannalta löytyy kuollut ruumis ja hommassa havaitaan vilunkipeliä. Jäljet vievät umpeen kasvaneen joen suistoon, jossa asuu suomiehiä sekä niitä, jotka eivät ihmisten ilmoilla tahdo naamaansa näyttää.

Kooltaan, ja nimestään huolimatta, Big Joki on pienenpuoleinen kirja ja sivulle mahtuu vain neljä ruutua. Valinta palvelee tarinankulkua hienosti nopeiden sivunvaihtojen rytmittäessä kerrontaa. Kun on vähän ruutuja sivua kohden, se mitä näytetään on punnittava tarkoin. Esa Holopainen saa tarinan soljumaan kiireettä, kuin joen virran, jota pilkkoo satunnaisten toimintaosuuksien kosket.

Juoni ei ole erityisen omintakeinen, mutta tällaisessa dekkarissa ilmapiiri onkin tärkeämpi, ja se puolestaan on vahva. Jere Kostamus ja Vähämäki on parivaljakko, jonka tutkimuksia seuraan mielelläni vastaisuudessakin.

Vähämäki tutkailee paikkoja Kostamuksen ottaessa kuppia

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: , ,

Raapale 287 – Atlantoksen veljet (13.10.)

Julkaistu 13 lokakuun, 2012| 1 kommentti

Atlantoksen veljet

Kuulkaa varoittava tarinani, ja ottakaa opiksi.

Olipa kerran kolme veljestä, joita heidän vanhempansa varoittivat koskaan poistumasta Elovyöhykkeeltä. Eräänä päivänä yksi veljistä, Dagonos, sanoi haluavansa nähdä pohjan. Namoros ja Atlantos sanoivat, että pohja oli vain myytti, mutta yhdessä he lähtivät sukeltamaan. Pian mustuus ympäröi heidät ja paine puristi. Dagonos vajosi syvyyksiin toisten kääntyessä takaisin.

Toinen veli, Namoros, sanoi, että kuolleen sielu nousee pintaan. Atlantos sanoi pintaa vain myytiksi, mutta yhdessä he lähtivät nousemaan. Pian valo häikäisi heidät ja rinta tuntui pullistuvan palloksi. Namoros jatkoi kohoamistaan Atlantoksen kääntyessä takaisin.

Älkää siis lapset koskaan poistuko Elovyöhykkeeltä. Jos niin teette, jaatte veljieni surkean kohtalon.

1 kommentti

Kategoria(t): Fiktio, Raapale, Raapaleprojekti 2012

Raapale 286 – Syys (12.10.)

Julkaistu 12 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Syys

Syksyinen maailma on väritön ja minä katselen sitä sillalta, kaivaten puita. Rapistuneita tiilirakennuksia peltikattoineen silmänkantamattomiin, verhoutuneena tihuttavan sateen taa. Sateen, joka ei ole kylmä eikä lämmin, se vain kastelee ja mustaa mielen. Nielee sen vähän elämänilon, joka minulla on enää jäljellä tässä rähjäisessä kaupungissa.

On ilta. Ihmiset ovat paenneet koteihinsa, keillä sellainen on, tai hylättyjen rakennusten suojiin. Silti kadut eivät ole autiot. Konemiehet ovat kömpineet esiin sieltä missä ne viettävätkään päivän. Jos äitini olisi täällä, hän kieltäisi minua menemästä. Mutta hän on kuollut.

Kun ajattelen häntä, minusta tuntuu samalta kuin miltä nykyinen maailmani näyttää. Kolealta. Värittömältä. Yksinäiseltä.

Kesä on ohi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Fiktio, Raapale, Raapaleprojekti 2012

Mannerheimin seikkailuja

Julkaistu 12 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Mannerheimin seikkailuja
Kirjoittajat: Heikki Nevala, Harri István Mäki, Tuomas Saloranta, Markus Harju, Vesa Sisättö, Jussi K. Niemelä, Jussi Katajala, Anne Leinonen, Samuli Antila
Toimittanut: Juri Nummelin
Turbator, 2012
ISBN: 978-952-5666-74-8

Eipä ole tainnut kukaan jo vuosikymmeniä sitten kuollut suomalainen olla tänä vuonna tapetilla samanlaisella kiivaudella kuin Mannerheim. Ja mikä jottei, moneen ehti mies eläessään, ja itse asiassa myös moneen, josta ei julkisesti ole puhuttu. Näitä salaisuuden verhon taakse piilotettuja asioita on päässyt tutkimaan kärkijoukko kotimaisia kirjoittajia ja vihjailujen sijaan he repivät koko esiripun alas.

Suomalaiset, nyt paljastetaan Mannerheimin salainen historia!

Marskin matka alkaa Lontoosta, jossa hän Heikki Nevalan käsittelyssä kohtaa itsensä tohtori Jekyllin. Lähtölaukauksen jälkeen ystävämme Carl Gustav seikkailee Egyptissä, Tunguskalla, Ikaalisissa, Lemminkäisen temppelissä ja lopulta, Samuli Antilan finaalissa, Sveitsissä. Vastaansa hän saa muun muassa Stalinin, Hitlerin ja Tutankhamonin. Tarinat ovat täynnä vauhtia, jännitystä, toveruutta, Suomen kohtaloa ja maailmanhistoriaa.

Oli tilanne mikä tahansa, marsalkka Mannerheim tietää, mitä on tehtävä. Hän on kuin sivistyneen ajan Conan, muita vahvempi, askeleen edellä ja luontainen johtaja. Oli vastassa sitten muinaisia jumalia palvova kultti tai käsittämättömyyksiä maanpiirin tuolta puolen, kunkin tarinan kertoja voi vain hämmästellä sitä sisäistä voimaa, jolla Suomen sotamarsalkka selvittää tiukankin tilanteen. Mutta riittääkö hänenkään kykynsä, kun kuolema viimein saapuu?

Odotin meneviä kertomuksia, toki, mutta silti tarinoiden immersiivinen vimma vei mennessään. Kirjassa On Suurten Muinaisten Aika päätähteä Paavo Väyrystä pantiin halvalla, joku voisi jopa sanoa että ilmaiseksi, mutta Mannerheimin seikkailuissa tähteä kohdellaan kunnioituksella. Ehkäpä odotin hieman kieli poskessa tehtyjä turinoita, pilkalla ja ilman, mutta niin kuin ei Howardkaan mollannut barbaarista sankariaan, nostavat kirjoittajat Nummelinin valvovan silmän alla Marskin inhimilliselle alustalle.

Yleislinjasta poikkeaa Jussi K. Niemelän Operaatio Äijäkupittaa. Tapahtumat etenevät toiminnassa mukana olevan tarkkailijan sijaan erilaisten raporttien ja kirjeiden kautta. Tämä aiheutti muutoin kirjan halki kulkeneeseen seikkailullisuuteen katkon, joka minulla räsähti säröksi. Tämä on valitettavaa etenkin siksi, että tekstin aihealue oli pohjattoman kiinnostava. Wettenhovi-Aspan teoria suomalaisista kantarotuna ja kaiken kulttuurin lähteenä on mitä kutkuttavinta lähdemateriaalia.

Kuten sanottu, odotin hyvää kirjaa, mutta odotukseni ylitettiin. Siksi samalla suosittelen Mannerheimin seikkailuja laajalle lukijakunnalle että suren sitä, että turkulaisen pienkustantajan tuotteena sitä pitää osata kysellä kirjakaupoista. Sattumalta siihen tuskin törmännee. Pienillä toimijoilla julkisuuden saaminen on hankalaa, mistä Boris Hurtta vanhana wäkäleukana kirjoitti näytelmänkin. Aiheena oli Mannerheim-julkkarit ja minulla oli onni päästä projektin kantaesitykseen, joka saattoi olla myös viimeinen.

Tänään aion nauttia Marskin ryypyn hyvän antologian kunniaksi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Kirja

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,

Raapale 285 – Pitkä odotus (11.10.)

Julkaistu 11 lokakuun, 2012| 1 kommentti

Pitkä odotus

Katselen ikuisesti kelluvia tähtiä. Tulisia pätsejä iäisen jäisyyden keskellä. Tunnistan itsessäni jotain samaa. Ne eivät liiku, eivät välky, ja minä katselen niitä, koska muuta en voi.

Tuhoutuneen aluksen kipunoiva hylky on jäänyt kauas taakse näkymättömiin, mutta etäisyys kasvaa silti hetki hetkeltä. Pelastuskapselin työntimet ovat vioittuneet. Vaikka joku löytäisikin hylyn, vaikka joku tietäisi etsiä meitä, kapseli on kuin hiukkanen maailmankaikkeuden taustaa vasten.

Liikahdan ja hipaisen ruumista. Värähdän. Minä, joka olen tottunut kuolemaan. Näkemään sitä. Tuottamaan sitä. Silti, hän ei olisi ansainnut sellaista loppua. Hidasta.

Mahtaako hätäsignaali toimia? Kauaksiko happi riittää? Näihin kysymyksiin en tiedä vastausta.

Odotan. Kertoisinko odottaessani, miten kaikki tapahtui?

1 kommentti

Kategoria(t): Fiktio, Raapale, Raapaleprojekti 2012

Hautuukoti

Julkaistu 11 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Hautuukoti
Alison Bechdel
Like, 2009
ISBN: 978-952-01-0161-9

Alison Bechdel nousi maineeseen lesbosarjakuvallaan Lepakkoelämää. Mutta ennen tuon sarjakuvan luomista hänellä oli lapsuutensa perheensä parissa. Hautuukoti kertoo tuosta lapsuudesta edeten teemoittain ennenmin kuin puhtaan kronologisesti. Kertomus päättyy aikaan, jolloin Alison oli jo muualla opiskelemassa, hän oli löytänyt seksuaalisen identiteettinsä ja hänen isänsä kuoli.

Perheen lapsien, Alisonilla oli kaksi nuorempaa veljeä, suhde isään oli etäinen. Isä osoitti harvoin harvoin helliä tunteita ja panosti enemmän perheen talon entisöintiin kuin perheeseensä. Isä oli paitsi kyvykäs timpuri myös pätevä puutarhuri, opetti koulussa kirjallisuutta ja hoiti omalta isältään perittyä hautaustoimistoa. Tuohon yritykseen kirjan nimikin viittaa, mutta menettää käännöksessä silti jotain. Alkuperäinen nimi on Fun Home. Bechdelien kotia voi kuvata monin sanoin, mutta erityisen hauska se ei ollut.

Siinä missä Alison on lesbo, hänen isänsä on homo, mutta valtavirtaa vastaan kulkevista poluista huolimatta heidän kohtalonsa ovat kovin erilaiset. Alison löytää itsensä aikana, jolloin homoseksuaalisuus alkoi olla jo hyväksyttyä. Hänen isänsä taas kasvoi 50-luvulla, jolloin kaappiin jääminen oli kovin tavallinen ja myös turvallisempi valinta. Tästä valinnasta seurasi toisaalta avioliitto ja kolme lasta, toisaalta salaisia suhteita sisältävä elämä, joka päättyi rekka-auton nokkaan. Itsemurhaa ei koskaan todistettu, mutta perheen mielessä ei juuri idä epäilystä, etteikö juuri siitä olisi ollut kysymys.

Koska kumpikin vanhempi harrasti kirjallisuutta, on Hautuukoti täynnä kirjallisia viitteitä. Vaikka tärkeiksi nousevien teosten lukeminen ei olekaan millään muotoa välttämättömyys tarinan ymmärtämisen kannalta, avartaa niiden tuntemus kerrontaa. Itse tulin testanneeksi tätä lukemalla Fun Homen ensimmäisen kerran vuosia sitten ja siinä välissä F. Scott Fitzgeraldin Kultahatun. Oli hienoa ymmärtää toisella lukukerralla jotakin enemmän. Tunsin itseni hetken aikaa laajalti lukeneeksi kulttuuritietäjäksi! Hautuukodin syvempi ymmärtäminen lieneekin paras perustelu lukea James Joycen Odysseus.

Hautuukoti on paitsi rehellinen ja avoin tytön kasvutarina, myös kertomus isästä, joka olisi voinut joka ikinen päivä olla enemmän, mutta loppui silti liian lyhyeen. Hautuukoti voitti Eisner-palkinnon vuonna 2007, ehdottoman todellisista ansioista.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: , , ,

Raapale 284 – Suojelupoliisi (10.10.)

Julkaistu 10 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Suojelupoliisi

Olen juuri määräämässä kolme tarhalaista terrorismitarkkailuun hiekkalaatikkotappelun vuoksi, kun alaiseni törmää sisään kirjekuori kourassaan. ”Agenttimme tietyssä painotalossa antoi tästä vinkin.”

Avaan kuoren ja selailen paperinivaskaa. Pahimman luokan kiihotusta! Suorastaan luokkakapinaan yllyttävää materiaalia. Pohjois-Koreakin mainitaan. Parempi olla mainitsematta tästä CIA:lle, sotia on aloitettu kehnomminkin perustein.

”Pankaa jokainen kirjoittaja välittömästi tehostettuun tarkkailuun!” Tehostettu tarkkailu tarkoittaa tarkka-ampujaa kotikuusessa. Varmuuden vuoksi. ”Minun pitää tutustua tähän agitaatioon tarkemmin.”

”Kirjettä tiedetään odottaa. Mitä selitystä käytetään.”

Tuijotan paperia kädessäni. Siinä mainitaan Rovaniemi. ”Sanokaa, että kirje harhautui asiakaspalvelullisista syistä Rovaniemelle.”

”Kuulostaa kaukaa haetulta. Ei kirjan toimittaja tuota usko.”

”Kyllä uskoo. Ja jos alkaa epäillä, käskekää tehotarkkailijan toimia empimättä.”

Jätä kommentti

Kategoria(t): Fiktio, Raapale, Raapaleprojekti 2012

Avainsanat: ,

Raapale 283 – Kivun jumala (9.10.)

Julkaistu 9 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Kivun jumala

Astun odotushuoneeseen, jossa vartijat pitelevät päivän saalista. ”Ja mikäs tällä on vikana?” Vartija kiskaisee säkin pois miehen päästä. Mies räpyttelee silmiään valoon tottumattomana ja sopertaa: ”Polvi, polvi on kipee.”

”Kumpi?” kysyn ja totisesti toivon hoitajieni jo seuloneen sopivat. ”Vasen”, mies vastaa. ”Hyvä.” Heilautan kättäni. ”Viekää prepattavaksi.”

Käyn läpi listaani ja eteeni tuotuja potilaita. Silmänpainetta. Tulehtunut umpilisäke. Maksakirroosi. Kaikki elimet kelpaavat. Vedän viimeisen kohdan yli puutelistaltani.

Tohtori Frankenstein pyrki luomaan elämää, ihmisen. Minä aion luoda jumalan. Kokoan luomukseni kipeytyneistä ja sairaista osista. Olio tulee tuntemaan tuskaa niin kuin ei mikään muu eliömuoto koskaan ennen.

Kivun jumala! Vapahda meidät näistä viheliäisistä säryistä!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Fiktio, Raapale, Raapaleprojekti 2012

Raapale 282 – Vakuutus (8.10.)

Julkaistu 8 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Vakuutus

Vaikka katoaisin, se ei siirtäisi galaksin tuhoa paljoakaan. Kun minut julistetaan kuolleeksi, tietyt tiedot tulevat päivänvaloon.

Kuljettaessani kelviniittiä Giasaloloikista Sauaurmaan jouduin sluaggien väijytykseen. Alukseni vaurioitui ja pakovektorini kimposi lähikvadrantin singulariteettihologrammista Suureen tyhjyyteen. Sieltä minä ne löysin.

Aluksia. Miljoonia aluksia. Ne lensivät täsmällisessä muodostelmassa yhtä tahtia. Uusimmissa laserhoitut pinnat vielä kiiltelivät, vanhimmat olivat usean miljardin vuoden ikäisiä. Sotalaivoja, matkustaja-aluksia. Maailmankaikkeuden suurin laivasto.

Mikään ei estänyt minua. Palasin kotiin. Kertoisinko löydöstäni? Pelkäsin jonkun saavan selville minun tietävän. Vakuudeksi sitoutin julkistuksen kuolemaani.

Kukaan ei koskaan edes aavistanut.

Laivaston haluavat kaikki. Siitä syttyy galaksin polttava sota. Säteilysairaus vie minut kuukaudessa.

Pyydän, antakaa anteeksi vainoharhaisuuteni.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Fiktio, Raapale, Raapaleprojekti 2012

Tähtikuunarin aarteet

Julkaistu 8 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Tähtikuunarin aarteet
Boris Hurtta
Turbator, 2012
978-952-5666-79-3

Pappi ja kirjailija A. E. Ingman julkaisi viime vuosisadan alkupuolella muutaman nuortenkirjan ennen kuolemaansa. Niissä esiintyi tieteisfiktiivisiä elementtejä, mutta enemmänkin vain mausteeksi. Itse olen lukenut Latvasaaren kuninkaan hovilinnan ja siinä keskiöön nousi metsärosvojen kaivaminen kolostaan, samalla kun raskaiden taakkojen sulavaan liikutteluun sopiva tekniikka jäi täysin paitsioon. Samoin ilmeisesti kävi Kahden taalarin rahassa. Muinainen intiaanikaupunki sai toimia lyhyen vierailun tyyssijana sen sijaan, että olisi ollut päänäyttämö.

Monasti kirjojen kanssa ilmaan jää kysymyksiä, joihin lukija halajaa vastauksia. Niitä voi hyvässä lykyssä jatko-osa tarjota, mutta kirjailijan kuoltua vuosikymmeniä sitten toivo käy kovin hataraksi. Mutta aina joskus pyyntöön silti vastataan. Nyt on Boris Hurtta jatkanut Ingmanin tarinaa ja päätellen Latvasaaren kuninkaan hovilinnan tyylin perusteella, hyvin onkin jatkanut.

Kahdan taalarin rahan aikoihin Tom ja Toby olivat vasta pahaisia nassikoita, kelpasivat juuri laivapojiksi. Nyt on vuosia karttunut lisää ja pojista on tullut aikamiehiä. Puolitoista vuosikymmentä sitten löydetty huima aarre, ihmistieteelle tuntematon voimametalli, ei ole taipunut tiedemies-Kapteenin tahtoon ja taloudellinen perikato uhkaa kaikkia. On aika uuden uskaliaan seikkailun. Heitä vastaan asettuu salakavala kiinalainen Kong-Hui luihuine kätyreineen ja mitä seikkailullisin soppa on valmis, kun retkueen mukaan lyöttäytyy itse tulenkantaja Olavi Paavolainen.

Hurtta on valinnut vanhahtavan tyylin, joka sopii tällaiseen omillaan seisovaan tribuuttitarinaan malikkaasti. Kielenkäytöstä paistaa paitsi pitkällinen kokemus kirjailijana myös tämän poikakirjagenren läpikotainen tuntemus. Loppua kohden kiihtyvät tieteisvisiot puolestaan ammentavat koko spekulatiivisen kentän historiasta nykypäivään saakka, joten fantastiset elementit tuntuvat vanhahtavista termeistä huolimatta tuoreilta ja perustelluilta, kuin Vernen ja Wellsin tarkkanäköisimmissä ennenäyissä.

Tähtikuunarin aarteet on julkaistu alunperin Portissa vuosikymmen sitten, jatkokertomuksena, kuten juuri tällainen tarina kuuluukin. Silloinen versio on tosin tätä kirjaa suppeampi, joten lukulistalla paikkaansa tämä Turbatorin julkaisu puolustaa yhtä kaikki. Mukana on myös Hurtan varsin kattava esittely paitsi koko projektista myös Kahden taalarin rahan tapahtumista, joten sen enemmittä esitiedoitta tähän Lontooseen ja lopulta Andeille suuntaavaan adventuuriin voi huoletta heittäytyä.

Seuraavaksi pyrin suorittamaan ihmiskokeen yhdellä seikkailulla ja 11-vuotiaalla jälkikasvulla.

(Arvostelu on julkaistu myös Kirjavinkeissä.)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Kirja

Avainsanat: , , , ,