Kuukausittainen arkisto:lokakuu 2012

Ylivertaiset
Kirjoittanut: Mark Millar
Piirtänyt: Bryan Hitch
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-573-9

Vuosikymmeniä jatkuneiden supersankarisarjakuvien yksi heikko kohta on päähahmojen kuolemattomuus. Siis tokihan kutakuinkin jokainen superjamppa on aikanaan päässyt hengestään, joidenkin kohdalla kuolemien määrän laskemiseksi pitää ottaa varpaatkin avuksi, mutta kalsarikallejen maailmassa ne kaksi varmaa ovat verot ja kuolemasta palaaminen. Tämä ei edes johdu pelkästään käsikirjoittajien pelkuruudesta. Sekä Marvel että DC ovat vain työläisiä paljon isompien mediajättien valvoessa heidän toimiaan. Mediajättejä kiinnostaa vain raha. Sellaisten nokkamiehet eivät ikimaailmassa antaisi Batmanin ja Hämähäkkimiehen kaltaisien lisensoitavien lypsylehmien kuolla lopullisesti.

Joskus aikoinaan Marvel lanseerasi lehden nimeltä What if? jonka sivuilla käsikirjoittajat pääsivät päästelemään hiukan höyryjä. Jokin kriittinen asia tapahtui eri tavalla kuin pääjatkumossa ja maailma lähi erilaiseen suuntaan. Yleensä huonompaan. Jos koko maailmankaikkeutta ei räjäytetty, vähintään Wolverine tai Peter Parker tapettiin. Kun kerrankin sai nitistää tavallisesti haavoittumattoman sankarin mahdollisimman tylyllä tavalla, siitä revittiin irti kaikki mahdollinen. Tällaiset entä jos -tarinat ovat toki tenhoavia, olen niitä itsekin aikoinani lukenut marvelnistin kiilto silmissä, mutta makupaloja kummempaa säväriä niistä ei tullut. Suuri voima tehdä mitä vain ei tuonut mitään vastuuta. Kalman kouraisun vaikutukset jäivät vain kunkin numeron sivujen piiriin.

Sitten Marvel keksi Ultimate-jatkumon.

Sen sijaan, että olemassaoleva todellisuus olisi rebootattu, kuten DC on ehtinyt tekemään enemmän kertoja kuin makaroneja on pussissa, päämarvelversumin rinnalle perustettiin uusi todellisuus, Ultimate Marvel. Tällä keikauksella yhdistettiin What if:ien rajattomat mahdollisuudet pysyviin seuraamuksiin. Kirjoittajilla oli yhtäkkiä käytössään täysin vapaa pelikenttä, jossa mikä tahansa on mahdollista ja kuka tahansa voi kuolla ilman, että markkinointiosasto tuhrii housunsa. Paketissa oli kaikki voittaja-ainekset. Kysymys kuuluukin, miten niitä aineksia onnistuttiin käyttämään.

”Tony, älä pidä sitä kypärää minun läsnäollessani. Ties vaikka ilvehdit sen takana.”

Ultimate-versumiin kuuluu nippu lehtiä, joskaan ei niin tuhti kuin pääjatkumoon. Mukaan on otettu keskeisimmät vaikuttajat, eli Hämähäkkimies, Ryhmä-X, Ihmeneloset ja itseoikeutetusti Kostajat eli Ylivertaiset. Suomeksi Ultimate-kamaa on voinut seurailla ainakin Mega-Marvelin sivuilla, mutta näitä lehtiä en ole itse lukenut. Ainut kokemukseni tällä saralla ovat kaksi Egmontin julkaisemaa järkälettä, Ylivertaiset ja Ylivertaiset 2. Kummassakin on sisältöä 13 lehden verran, sanalla sanoen The Ultimatesin kaksi ensimmäistä 13 numeron minisarjaa kokonaisuudessaan. Kannet ovat kovat, sivut laadukkaita ja kokonaisuudella hivauttaminen tiputtaa alkuhäränkin. Jos kärsii jännetuppitulehduksesta, näitä lukiessa suosittelen rannetukea.

Ylivertaiset on siis Kostajat modernilla ja paljon realistisemmalla otteella. Syntytarinoita on päivitetty nykyaikaan istuvimmiksi ja maailmanpoliittinen tilanne on huomioitu. Sarjassa pyörii todellisiin ihmisiin pohjautuvia hahmoja alkaen presidentti Bushista. Ihmiset ovat myös raadollisempia ja väkivalta sattuu. Ei voida olettaa lehti lehden jälkeen, että soraksi murskaantuvat rakennukset ovat aina tyhjiä. Ruumiitahan siitä syntyy, kun metaihmiset tappelevat. Se tulee ja tappaa, ja kun se tappaa silloin kuollaan, lauloivat jo Ne Luumäet.

Ylivertaisia johtaa KILPI, tutummin SHIELD eli YPVKK (EVVK). Kiitän suomentajaa päätösestä kääntää hyvä nimi suoraan ilman aakkoshippaa, koska nimen merkitys, sen luoma mielikuva, on tärkein seikka tässä tapauksessa. Kilven johdossa heiluu Nick Fury, mutta yllätysvetona hänestä tehtiinkin musta ja ulkonäkö lainattiin, luvalla, Samuel L. Jacksonilta. Tämä ei liene mikään uutinen enää näin Kostajat-elokuvan ja Kostajien jäsenten soolorainojen jälkeen, mutta aikanaan tämä oli kova veto. Kilven suojissa parikin hemmoa yrittää toisintaa 40-luvun suurinta yhden hitin sukseeta, supersotilasseerumia. Toinen on tohtori Bruce Banner, jonka versio tapahtumasta hulking up voittaa vapaapainijipon mennen tullen, ja toinen tohtori Hank Pym, joka Janet-vaimonsa avulla leikkii kokoleikkejä. Hank on Jättiläinen, Jan Ampiainen. Loputkin alkuperäis-Kostajien perustajajäsenet ovat läsnä, nimittäin Rautamies ja Thor. Tony vetää viinaa kuin sieni ja Thor on toipuva hullujenhuoneen asukki, joka kovasti väittää olevansa aito viikinkijumala.

Ranskassa Furyn organisaatiota kutsutaan nimellä ’Le Kilpi’.

Eräänlainen läpimurto supersotilaiden kanssa saadaan, kun toisen maailmansodan melskeissä jäihin joutunut Kapteeni Amerikka löydetään ja sulatetaan. Mukana hääräävät myös vanhemman kaartin nimet Musta leski, Haukansilmä, Elohopea ja Purppuranoita. Koska tähän ei sovi heittää Kostajat kokoon, pitäisiko taisteluhuudon kuulua Ylivertaiset yhtykää? Miksipä ei, sitäkin he tekevät ihan riittämiin.

Ensimmäinen isompi koitos on kotikutoinen. Banner saa surkukohtauksen, kun hänen tyttökaverinsa Betty Ross viettää iltaa Freddie Prince Jr:n kanssa, minkä johdosta Hulk päättää tasoittaa Manhattanin. Muistatteko, mitä vihjailin sivullisista uhreista? Niitä ehtii kertyä, ennen kuin kriisi saadaan jonkinlaiseen päätökseen. Pienen hengenvetotauon jälkeen lähdetään ratkomaan tutkan alla tapahtuvaa muukalaisinvaasiota, jota nuo muotoaan muuttavat iljakkeet ovat puuhanneet jo vuosikymmenten ajan. Orjuuttaako ihmiskunta, vai tuhotako se, kas siinä pulma.

Ylivertaiset on ihan timanttia. Etukäteen funtsittu 13 numeron määrämitta auttaa vetämään todella tiukan jännitteen koko sarjan halki. Mark Millar osaa pyörittää nostalgisista aineksista koostetun toimintajyrinän omalla tuoreella otteellaan, mitä Bryan Hitchin realistinen, mikäli sellaista sanaa nyt vaikkapa Hulkin kohdalla voi käyttää, kuvitus tukee loistavasti. Juoni ja hahmot avautuvat hyvin myös sellaiselle, jolle Kostajien 50 vuoden historia ei ole tuttua kauraa, mutta jos supersankarit silittävät vastakarvaan, teos ei tarjoa kovin paljon.

Hahmot eivät ole pahoja tai täysmulkkuja, eivät ainakaan ihan siitä ilosta, että asetelmia on nyt lupa keikutella reippaasti. Heissä on hyvin paljon samoja piirteitä kuin Kostaja-versioissaankin. Silti kaikki on erilaista. Taistelussa viholliselta on täysin sallittua ottaa henki. Pymin pariskunnan perheväkivalta on raakaa. Hulk voi purra pään irti. Turvallisuus ja kepeys on tiessään. Jäljellä on asiallista ja itsensä vakavasti ottavaa kerrontaa, joka ei pyydä terävyyttään tai kantaaottavuuttaan anteeksi.

Vastaan siis aiempaan kysymykseeni. Ylivertaisten perusteella uuden alun suomia aineksia ja vapauksia onnistuttiin hyödyntämään hävyttömän hyvin. Tässä on selvästi yksi sellainen kirja, jonka kaivan hyllystä vielä kymmenen vuoden kuluttuakin, koska se on niin turkasen hyvä.