Kerrassaan Merkillisten Herrasmiesten Liiga – 2009
Kirjoittanut: Alan Moore
Piirtänyt: Kevin O’Neill
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-591-3
Mooren ja O’Neillin satavuotinen Kerrassaan Merkillisten Herrasmiesten liiga -eepos saa päätöksensä. Siinä missä 1800-luvun liiga pystyi vaikka mihin, 2000-luvun alun inkarnaatio on säälittävän kuutamolla. Orlando leikkii ikuista sotilasta massiivisen hermoromahduksen alla, Allan Quatermain asuu kadulla vetäen herskaa ja Mina, no, Minaan on pumpattu lääketehtaallisen verran kamaa 40 vuoden aikana hullujenhuoneella. Oliver Haddon kuulapsi on syntynyt maailmaan jo aikoja sitten ja liigaa käskyttävä Prospero alkaa olla äreällä päällä. Suoraan sanottuna hänen olisi kannattavampaa rekrytoida avukseen Bernard ja Bianca.
Alkuperäinen ajatus liigan takana oli nerokas. Koska tekijänoikeudet eivät vielä ylety vuosisatojen taakse, ne kun siirtyvät eteenpäin aina Walt Disneyn kuoleman vuosipäivien myötä, muinaisuuden suuria nimiä voi täysin vapaasti hyödyntää omassa tuotannossaan. Näin saatiin luontevasti 1800-luvun lopun seikkailuihin mukaan sellaisia legendoja kuten Tohtori Jekyll ja Kapteeni Nemo. Nyt kun tarina tapahtuu 2000-luvulla, nykyajan merkkinimien käyttö on tekijänoikeuksien vuoksi haasteellisempaa. Esimerkiksi J. K. Rowlingin lakimiesleegion ärhäkkyys jää toiseksi korkeintaan Disneyn perikunnan verihurttien raivolle, joten Potter-versumin hahmojen käyttö edellisen osan jo jokseenkin osoittelevaa Voldemort-kameota laajemmin olisi puhdasta hulluutta. Mutta mehän puhumme nyt Alan Mooresta. Totta kai pääsemme vierailemaan Tylypahkassa, jonka visuaalinen ilme panee Danten Helvetin paholaisen kiroamaan mielikuvituksettomuuttaan.
Facebook-kaverini summasi lukukokemuksensa sanoihin: ”Alan Mooren keskisormi näkyy Kuuhun saakka.” Hän ei ole väärässä.
Liigan retki vuodesta 1910 vuoteen 2009 oli mielenkiintoinen, mutta jäi sirpaleiseksi. Niistä ei muodostunut erityisen vetävää kokonaisuutta, toisin kuin ensimmäisistä seikkailuista. Myös liigan jäsenten todellinen panos jäi lopulta vaisuksi. Asiat tapahtuivat paljolti heistä riippumattomasti ja moni juttu olisi mennyt aivan samalla tavalla, vaikka Kerrassaan Merkillisten Herrasmiesten Liigan sijaan kentällä olisi häärinyt jo edellä mainittu Pelastuspartio. Silti Mooren visiossa on munaa, mikä tulee parhaiten esiin tässä viimeisessä kirjassa. En olisi ehkä muutenkaan koskaan lukenut Pottereita uudelleen, mutta nyt ainakaan en pysty.
Halki kolmen kirjan kulkee myös fantastinen novelli Kuun kätyrit, jonka todellinen merkitys kerrotaan tietenkin vasta aivan lopussa. Tyyliltään se tavoittelee 60-luvun brittiläisen uuden aallon meininkiä ja Kuu on niin täynnä viitteitä pitkin tieteiskirjallisuuden historiaa, että niiden selvittely vastaa lähinnä Tv Tropesin sisällön kattavaa kahlaamista.
Muutaman luovan hullun työn jälkeä ihaillessani olen ajoittain pohtinut, mitähän kamaa nämäkin ovat vetäneet ja mistä sitä mahtaisi saada. Mooren kohdalla mietin vain ensimmäistä. Niihin sieniin en kyllä uskaltaisi koskea.
Routakoto 