Kerrassaan Merkillisten Herrasmiesten Liiga – 1910

Kerrassaan Merkillisten Herrasmiesten Liiga – 1910
Kirjoittanut: Alan Moore
Piirtänyt: Kevin O’Neill
Egmont, 2010
ISBN: 978-952-233-127-4

Alan Mooren visioima idea Herrasmiesten liigasta on niin typerryttävän nerokas, että aion rakentaa aikakoneen vain varastaakseni idean itselleni. Lyhykäisyydessään ajatuksena oli kerätä yhteen joukkoon viktoriaanisen ajan kirjallisia henkilöitä, joilla on ollut suuri vaikutus oman aikamme populäärikulttuurin suuntiin. Alkuperäiseen liigaan kuuluivat seikkailija Allan Quatermain, Mina Harker (os. Murray), tohtori Jekyll (sekä herra Hyde), Kapteeni Nemo sekä Hawley Griffin, näkymätön mies. Seikkailuissa esiintyivät myös Moriarty, Mycroft Holmes pikkuveljensä kera, Fu Manchu ja tohtori Moreau, unohtamatta marsilaisten kolmijalkaisten koneiden hyökkäystä. Eeppistä, kertakaikkisen eeppistä menoa.

Nyt eletään vuotta 1910 ja liiga toimii edelleen, tietyin miehistövaihdoksin. Allan ja Mina ovat hankkineet ikuisen nuoruuden ja heidän seuraansa ovat lyöttäytyneet William Hope Hodgsonin tarinoista tuttu aaveidenmetsästäjä Thomas Carnacki, E. W. Hornungin herrasmiesvaras A. J. Raffles sekä Virginia Woolfin Orlando, kuolematon miehen ja naisen välillä vuorotteleva 3000-vuotias suunpieksijä. Enempää taustatietoja en aio tähän sisällyttää tai me olemme kaikki täällä vielä huomennakin. Google ja Wikipedia olkoon myös sinun ystäviäsi, minä jo rämmin sivuhenkilösuossa kaulaani myöten ja mietin, pitäisikö etsiä Kolmen pennin oopperaa YouTubesta. Vetäisen lippalakin päähäni vain ottaakseni sen pois niiden edessä, joille tämän sarjakuvan viitteet ovat pässinlihaa ilman hakumoottoreita, joiksi myös tietosanakirjat tässä yhteydessä lasketaan.

Liigaa huolettaa kovasti mustamaaginen kultti, jota johtaa huhujen mukaan kuollut Oliver Haddo. Carnacki näkee välähdyksiä tulevasta massiivisesta tuhosta, jopa maailmalopusta, George V:n kruunajaiset ovat lähestymässä ja jokainen taho on varpaillaan. Toisaalla Kapteeni Nemon tytär haistattaa isänsä perinnölle pitkät ja lähtee Lontooseen kuuraamaan epämääräisen satamakapakan lattioita. Kukin makunsa mukaan… Vielä yhtäällä, sekin kyllä Lontoossa, Viiltäjä-Jack palaa kaupunkiin ja ryhtyy vanhoihin metkuihinsa eli prostituoitujen teurastukseen. Siinä on Mycroft Holmesilla kädet täynnä, etenkin kun Nautilus purjehtii Thamesia ylös.

Kerrontaa siivittää laulunlurautukset, jotka ilmeisesti mukailevat Kolmen pennin oopperaa. Epäilemättä alan harrastajat saavat tästä koviakin kiksejä, minun puolestani se voi olla vaikka neljän markan operetti. Lyriikka hidastaa lukemista eivätkä sanoitukset obskuurina kulttuurireferenssinä avaa minulle mitään uusia kerronan tasoja. Ja jos totta puhutaan, tämähän on Alan Mooren kirjoittamaa kamaa, joten niitä tasoja piisaa muutenkin vaikka katulapsille lahjoitettavaksi.

1910 kertoo muutamaakin tarinaa, jotka korkeintaan leikkaavat toisiaan ja suurin juonielementti porskuttaa vaivatta ja sankareiden estämättä trilogian seuraavaan osaan, 1969. Ehkäpä kokonaisuus lopulta räjäyttää tajunnan, tämä ensimmäinen osa vain hieman kutkutteli ja povasi suuria.