Päättymätön sotilas
Kauanko tätä sotaa on jo jatkunut? En tiedä. Astun ulos kloonikennosta ja pyyhin kasvuliuoksen iholtani. Siirryn holopöydän luo ja selaan univormuvaihtoehtoja. Sininen. Tulostan itselleni vaatteet ja pukeudun.
Seuraavaksi valitsen aseen. Tarkkuuskivääri. Tulostan senkin. Muita varusteita? Taisteluhuumeita, yönäköpiilolinssit, kenttäpakki. Tulostan. Olen valmis.
Asettaudun poistokammioon, tulostettuun inertiakoteloon. Putoan kiertoradalta planeetan pinnalle keskelle taistelua. Syöksyn kiven taa ja alan napsia vihollisen sotilaita yksi kerrallaan. Kun pääsen kolmeentoista, kranaatti räjähtää takanani. Kuolen.
Kiertoradalla kloonauskenno tulostaa ruumiin, täysin valmiin aikuisen ruumiin. Tietoisuuteni ladataan kehoon ja käynnistetään. Missä olen? Aivan. Tukikohdassa.
Kauanko tätä sotaa on jo jatkunut? En tiedä.
Astun ulos kloonikennosta ja pyyhin kasvuliuoksen iholtani.
Routakoto 
Mullakin on pyörinyt mielessä idea ”loputtomaan raapaleeseen”. Voi olla että niitä jo on muitakin kuin tämä? Ehkä se on jo hyvinkin vanha juttu? Tämä ihan toimii, eka rivi jo kuitenkin söi yllätyksen lopusta. Teemana sodan loputtomuus ja alkuperäisten syiden painuminen unholaan.
Kannattaa tehdä niinkuin (aito) avaruusagentti Valerian, joka antoi kloonien käydä loputonta sotaansa ja meni itse latoon vetämään hirsiä.
Taas kursori hipoo tykkää-täppää, mutta viimeinen sormenkouristus jää puuttumaan. Kun tietoisuutta kerran aiemmasta kloonista lataillaan kuitenkin, mihin muisti sitten on hävinnyt? Voin keksiä monia selityksiä, mutta en löydä niille tukea tai turmiota kirjoittajan tekstistä.
Mullakin on pyörinyt mielessä idea ”loputtomaan raapaleeseen”. Voi olla että niitä jo on muitakin kuin tämä? Ehkä se on jo hyvinkin vanha juttu? Tämä ihan toimii, eka rivi jo kuitenkin söi yllätyksen lopusta. Teemana sodan loputtomuus ja alkuperäisten syiden painuminen unholaan.
Kannattaa tehdä niinkuin (aito) avaruusagentti Valerian, joka antoi kloonien käydä loputonta sotaansa ja meni itse latoon vetämään hirsiä.
Taas kursori hipoo tykkää-täppää, mutta viimeinen sormenkouristus jää puuttumaan. En tiedä ihan miksi. Kun tietoisuutta kerran aiemmasta kloonista lataillaan kuitenkin, mihin muisti sitten on hävinnyt? Voin keksiä monia selityksiä, mutta en löydä niille tukea tai turmiota kirjoittajan tekstistä.
Niin siis Teema oli tosi jees ja loputon raapale sopii siihen hyvin.
Ennalta-arvattavuus eka riviltä ei liittynyt siihen mitenkään, mutta läpinäkyvyys raapaletta kumminkin vaivasi. Jospa ei heti paljastettaisi, että kyse on kloonista tms.?
Hyviä huomioita kokoelmaa varten, tiedän minkä kohtien puukotusta meditoin.
Mieli on aina sama, joka kerta ladataan täsmälleen sama tilanne eikä sotilas tiedä olleensa kentällä aiemminkin. Jos raapale olisi jatkunut, hän olisi ”sattumanvaraisesti” valkannut jälleen sinisen vormun ja tarkkuuskiväärin.
Tämä voisi toimia ehkä paremmin sellaisena <1000-sanaisena stoorina.
Onko Minä-muoto tässä oikea valinta? Etenkin, jos tietoisuus ei lataudu Cylonmaisesti taistelussa kuolleelta henkilöltä kiertoradalle (mikä onkin ehdottomasti hyvä valinta tähän raapaleeseen ja välttää toisen vaihtoehdon monet tekniset kompastuskivet).
Mutta kyseessä on siis kaksi eri tietoisuutta (vaikka ovatkin identtisiä keskenään). Lisäksi siellä on pari riviä sellaista minämuotoista kerrontaa, josta kumpikaan tietoisuus ei ole tietoinen. Jos Minä-muodon käytöllä oli tarkoitus saada aikaan immersiota, se katkeaa viimeistään tuossa. Mutta pääpointti on, että jälkimmäinen klooni ei millään lailla voi olla tietoinen siitä, mitä juuri on kertonut. Lukija yrittää sovitella paikalleen palapelin paloja jotka eivät sovi.
Sulla oli mielestäni samantyyppistä onglemaa siinä jälkimmäisessä usean minän raapaleessa. Minun on pitänyt kommentoida sitä, mutten ole ehtinyt. Siinä minä-muodon käyttö rikkoo myös Teemaa vastaan, joka on eri aikakausien subjektiivisuuden irrallisuus toisistaan – menneen ja tulevan minän ratkaisut ovat toisilleen käsittämättömiä. (palaan asiaan)