Thor: Viikingit

”Sinun jumalasi naulattiin ristille, minun jumalallani on vasara. Oliko kysyttävää?”

Thor: Viikingit
Käsikirjoitus: Garth Ennis
Taide: Glenn Fabry
Egmont, 2011
ISBN: 978-952-233-409-1

Zombieiden suosio ei osoita laantumisen merkkejä. Tällä kertaa noita kuolemaa hyljeksiviä kalmoja kohtaa itse ukkosenjumala Thor, jonka uskoisi pystyvän pitämään puolensa muutamaa haisevaa raatoa vastaan. Luulo jää osoittautumatta tiedon, tai edes huhun, väärtiksi, sillä nämä zombiet ovat viikinkejä.

Vuonna 1003 loitsimisesta jotain tietävä pohjolainen poppamies langetti kirouksen kylän hävittäneen viikinkijoukon niskaan. Aivan sama juttu kuin pörssipelin kanssa, riimumagiaankaan ei pidä ryhtyä keskinkertaisilla tiedoilla. Sitä joko häviää paidan päältään, tai onnistuu lähettämään joukon sieluttomia sotilaita tuhoamaan Manhattanin tuhat vuotta myöhemmin. Vinkkinä mainittakoon, että tässä eepoksessa ei meklareita nähdä. Paitsi ehkä ruumiskasaa koristamassa.

Kuolemattomien viikinkien rantautuessa jopa Odinin poika on hätää kärsimässä siinä määrin, että apuun tarvitaan Tohtori Outo sekä pitkin historiaa kerättyjä sotureita. Lähtökohta on kiinnostava, mutta varsinaisen taiston vihdoin alkaessa vierailevien tähtien rooli jää harmillisen pieneksi. Heidän osansa on vähemmän jakaa kuolemaa kuolemattomille kuin toimia vastaloitsun ainesosina. Tämä ratkaisu nakertaa ikävästi historian sivuilta kiskaistun kolmikon oletettua suurta urheutta.

Se, että sarjan kirjoittaja on Garth Ennis, pitäisi kilkattaa muutamaa varoittavaa kelloa. Sarjan amerikkalaisen kustannuslinjan, MAXin, pitäisi kilkattaa muutamaa kelloa lisää. Sanotaan se silti suoraan: Nyt kekkuloidaan normaalia Marvel-linjaa raaemmassa tarinaversumissa ja päitä irtoilee tuhansittain. Välillä tuntuukin, että MAX-leima lehden kannessa on paitsi lupa myös ihana tekosyy revitellä rankoilla jutuilla nupit kaakossa. Kolikon toinen puoli toki on se, ettei sota oikeasti ole siistiä puuhaa, riippumatta siitä, miten Korkeajännitys pyrkii asian kuvittamaan. Kun siviiliväestöstä paskat piittaamaton viikinkilauma panee haisemaan, lopputulos ei tosiaankaan ole tylyjä sanoja vaan räyheää väkivaltaa ikään ja sukupuoleen katsomatta. ”Se merijalkaväestä”, kuten eräskin upseeri loihe lausuman.

Thor: Viikingit on tylyä menoa, muttei mitään ennennäkemätöntä Preacheria ja MAX-Punisheria lukeneille. Paitsi ehkä kolmen kerroksen korkeuteen nouseva, manhattanilaisista kalloista rakennettu barrikadi. Se oli kyllä uutta. Glenn Fabryn taide herättää rujot yksityiskohdat hyvin eloon, mikä pitää tällaisen teoksen ollessa kyseessä ymmärtää myyntivaltiksi.

Nyt haluaisin lukea samalta tekijätiimiltä tarinan Ragnarökistä. Garth Ennis tapatti jo Jumalan, Asgård vartoo vielä vuoroaan. Olisi epäilemättä komeaa seurattavaa, kun jumalat kuolevat.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s