Secret World beta

The Secret War – beta

Uusia MMO-pelejä pukkaa ulos tasaiseen tahtiin. Yhtenä uutena tulokkaana on heinäkuun alussa julkaistava The Secret World, jonka järjestyksessä toiseen beta-viikonloppuun pääsin osallistumaan.

Betakutsun hankin pelaamalla Facebook-pohjaista selainpeliä The Secret War, jolla on kyseenalainen kunnia olla tylsin koskaan pelaamani peli. Kerran tunnissa sai heittää agentit kartalla jonkin kohteen kimppuun eikä pelissä muuta sisältöä sitten ollutkaan. Riittävästi kun tahkosi pisteitä, sai beta-kutsun.

Onneksi aivoton tylsyys päättyi siihen. Itse Secret World oli parempi! Huolimatta siitä, että pelinkehittäjän maine ei suuria lupaillutkaan. Eri pelifirmoista juuri Funcomilta olen saanut ehdottomasti huonointa asiakaspalvelua ikinä. Heidän edellinen tuotteensa oli Age of Conan, joka oli julkaistaessa täysi raakile. Se oli tulvillaan bugeja ja jumeja ja firman ratkaisu massiiviseen siitä aiheutuneeseen tikettitulvaan oli tuhota pelaajien avunpyyntöjä ratkaisematta niitä. Vielä matalammalta vetää vain Sony Online Entertainment, mutta heilläpä pelaajien pettäminen ja turhien lupailu (joku voisi kutsua valehteluksi) vuosi toisensa jälkeen jäi jälkeen vain heidän tähtitieteellisestä ylimielisyydestään koko maksavaa pelaajakuntaa kohtaan.

Funcomin kohdalla en kuitenkaan antanut vanhojen kaunojen tulla kokeilunhalun tielle, sillä Secret Worldista kuulemani ennakkotiedot lupailivat paljon. En ole koskaan pitänyt ärsyttävistä rajoitteista, mitä tulee hahmon luokkaan tai tasoihin. ”Et voi ottaa tätä asetta käteesi, koska hahmoluokkasi estää sen. Haista sinä roolipelaaja huilu.” TSW mainostaa olevansa luokaton ja tasoton. Mikä suomella ilmaistuna kuulostaa jokseenkin väärältä.

Pelin pohjaidea on kiinnostava. kaikki mahdolliset tarustot, salaliitot ja villit huhupuheet ovat totisinta totta. Maapallo on ontto, meren pohjassa asuu häijyyksiä ja ihmissudet vaeltavat metsissä. Silti vuosisatojen ajan homma on pysynyt hanskassa. Ihmiskunta on suurelta osin könynnyt läpi historian uskomatta kaiken maailman tuulihattujen ja profeetoiden julistuksiin, ja niin erinäiset salaseurat ovat asiat halunneet järjestääkin. Tavoite on tietämättömyys, ainakin mitä massoihin tulee. Nyt kuitenkin tilanne on muuttunut. Maailman synkistä koloista möyrii esiin jos jonkinlaista kummajaista ja vanhat järjestöt kaipaavat kipeästi uusia agentteja pahuuksia ja kosmioita kurmoottamaan.

Maailmassa häärää kolme merkittävää salaseuraa, Templarit, Illuminati ja Dragon. Niiden yhteinen tavoite on pitää demonit ja muut pöppiäiset kurissa, mutta samalla ne käyvät omaa keskinäistä sotaansa toisiaan vastaan. Maailman pelastaminen on toki tärkeää, mutta sen hallitseminen on ensiarvoista.

Eurooppaa hallitsee suvereenisti Templarit. He ilmeisesti jäljittävät oman historiansa jonnekin Babylonin paikkeille ja sisällyttävät temppeliritarien toimet omiin meriitteihinsä. Uuden maailman avautuessa he kuitenkin kompastelivat ja Illuminati otti haltuunsa Amerikan ihmemaat. Siinä missä Templarit vaalivat, ainakin puheiden tasolla, tiettyjä moraalisia hyveitä ja korkeampaa ideologiaa, vannoo Illuminati korporaatioiden ja rahan nimeen. Mystiset pyrkimykset kätketään salaperäisin riimuin suojattujen pilvenpiirtäjien varjoihin.

Dragonista on hankala sanoa mitään varmaa. Vuosien saatossa saman nimen alla on esiintynyt monia ryhmittymiä. Ovatko ne olleet täysin erillisiä vai yksi ja sama, kukaan ei oikeastaan tiedä. Tuntuu siltä, että ainoat periaatteet, joiden mukaan idän lohikäärme toimii, on kaaos. Edes siitä, onko kaaos vain työkalu vaiko myös päämäärä, ei olla yhtä mieltä.

Kolmen eri puolen tarjoaminen MMO-pelaajien valittavaksi on turhan harvoin käytetty neronleimaus. Hetikohta ei tule mieleen muuta esimerkkiä kuin Dark Age of Camelot ja siitä on vuosikymmen. Nähtäväksi jää, miten järjestelmä toimii käytännössä, koska sitä puolta ei betassa vielä ole ollut testattavana. Tähän mennessä kaikki ovat pelanneet Templareita. Silti jo periaatetta on pakko peukuttaa.

Peli alkaa, kuten tapoihin kuuluu, alkuasetelmaa selventävällä filmipätkällä. Jo sen aikana kiinnitin hieman huomiota yhteen ärsyttävimpään puoleen TSW:ssä. Oma hahmo ei nimittäin reagoi skriptattujen tapahtumien aikana muiden sanoihin tai tekoihin millään tavoin. Kämpille saapuva Templarien edustaja pitää mittavan monologin maailman vaaroista, pelihahmon uusista voimista ja edustamastaan tahosta. Oma hahmo seuraa selitysta naama aivan näkkärillä. Ihan kuin tekijätiimi ei olisi uskaltanut sisällyttää reaktioita sen pelossa, että kirjoitettu reaktio ei sovi kaikille.

Tuskaisaksi tämä lähestymistapa käy, kun joku myöhempi hahmo ojentaa kättään, ja oma hahmo ei reagoi millään. Typeräksi homma repeää, kun NPC erikseen kommentoi sitä, että kädenpuristukseen ei vastattu. ”Ymmärtäähän sen, näinä aikoina.” Teki mieli ravistaa monitoria ja huutaa, että ”lutka, mikä helvetti sua vaivaa, eikö alkeellisetkaan käytöstavat kuulu repertuaariin?” Tämä toisaalta tuskin on ongelma niille, jotka muutenkin vain kliksuttelevat tehtävänannot nopeasti läpi. Ja kun laitetaan asioita perspektiiviin, jos tämä on betavaiheen suurin murheenkryyni, pelattavuudessa ei ole juurikaan marmattamisen aihetta.

Seuraava pakollinen etappi oli tutoriali, jossa päästiin hiukan kokeilemaan liikkumista ja taistelua. Se oli toteutettu kerrassaan fiksusti. Tietyssä paikassa oma hahmo tuupertuu ja siirtyy ajassa ja paikassa toisen hahmon pään sisään. Siten saadaan ensikosketus salaisen maailman kauhuihin ja opetellaan taistelua, vaikka tarinallisesti oma hahmo on vielä täysi ummikko eikä kanna keskisormea uhkaavampaa aseistusta. Kun oppitunti on ohi, oma hahmo availee jälleen silmiään ja jatkaa tutustumista uusiin ystäviinsä.

NPC:eiden henkilökuviin on panostettu paljon. Muutamasta kymmenestä tutuksi tulleesta tyypistä vain noin kaksi oli hieman tylsähköjä muiden toimiessa joko hyvin tai erinomaisesti. Tähän vaikutti paljolti se ratkaisu, että jokaiselta saa jutusteltua tehtävät irti minimaalisella vaivalla, minkä jälkeen heidän kanssaan voi sitten erikseen jäädä haastelemaan pitempään ja onkimaan lisätietoja, halun mukaan. Omaehtoinen tutustuminen jonkun elämäntarinan pelisuunnittelijan tarjoileman pakkopullan sijaan rulettaa.

Kiehtovimmaksi persoonaksi paljastui lopulta pappi, jonka usko ei ole horjunut zombiehyökkäyksen edessäkään. Hän luottaa Jumalaan, Illuminatiin ja pistooliinsa eikä kliseiden vastaisesti ole lainkaan katkeroitunut tai epäile uskonsa oikeutusta. Hyvin pragmaatttinen ja samalla hyvin karismaattinen mies.

Tehtävien ketjutus on rakennettu uudella filosofialla. Vaikka jotkin paikat ovat keskeisempiä kuin toiset, perinteisestä quest hub -ajattelusta on luovuttu. Kaikkia tehtäviä ei saa vain parista pääpaikasta, vaan yhtä hommaa hoitaessaan maastossa törmää seuraavaan ja taas seuraavaan. Useampikin tehtävä voi viedä samaan tärkeään suuntaan, joten ihan helppoa jäljiltä eksyminen ei ole. Ketjun sijasta on rakennettu verkko.

Tehtävätyyppejä on kolme ja aktiivisena niitä voi olla vain tiettyjä kombinaatioita, mutta mahdollisesti kesken jääneen homman paliin voi palata myöhemmin. Moni nakki tuntuu olevan tyyppiä, jossa juostaan sinne ja tänne pitkin karttaa, mutta kiitettävän harva noudattaa kaavaa ”tapa viisi rottaa ja kerää niiltä hännät”.

Tehtäviä juostessa on syytä kiinnittää huomiota siihen, mitä kaikkea vaaditaan, että jokainen ryhmän jäsen saa homman tehtyä. Ajoittain riittää, että vain yksi klikkaa kohde-esinettä, välillä kaikkien täytyy tehdä niin. Ryhmätyötä ajatellen suurimman osan duuneista saa hoidettua pulkkaan porukalla, mutta muutama suoritetaan puhtaasti omin nokkinensa soolo-instansseissa.

Erikseen pitää kehua yhtä tiettyä tehtäväketjua Kingsmouthissa. Se oli todellinen älypähkinä, missä erilaisista vihjeistä piti päätellä aina seuraavan tehtävän paikka ja sen ratkaisun laatu. Osa meni jopa ARG:ksi, alternate reality gameksi, jossa reaalimaailmassa piti tarkistella asioita lähteistä, jotta pelissä pystyi tekemään vaaditut asiat. Jos vastaavia juttuja löytyy muistakin paikoista, olen aivan täpinöissäni.

Alkupuolella oman asetyyppinsä saa valita, mutta vaihto toiseen myöhemmin on täysin mahdollista. Saatavana on pistooleja, haulikoita, kiväärejä, lekoja, miekkoja ja muuta murhaavan tehokasta. Itse paukuttelin kalmoja haulikolla. Käyttö oli muuten sujuvaa, mutta ilman hahmotörmäystä mobbi voi juosta oman hahmon läpi, jolloin oma laukaus menee täysin harakoille. Siihen alkoi kyllä jo tottua.

Tässä betassa tehtäviä juostiin vain yhdessä paikassa, kaupungissa nimeltä Kingsmouth. Jos se jonkun mielestä muistuttaa hiukan Lovecraftin tarinoista tuttuja paikkona Innsmouth ja Kingsport, voin kertoa että muu nimistö on astetta vähemmän hienovaraisempaa viittailua. Angell Street? Lovecraft Street? Ja mikäs siinä, oikein valittu nimistö luo omaa tunnelmaansa. Maisemat toimivat, joskin Pahan sumun aiheuttama alituinen hämärä sai minut jättämään kaukaisuuteen tuijottelun vähemmälle.

Kuoleman, vääjäämättä, koittaessa pitää suorittaa corpse run. Ainakaan nyt ei ollut valittavissa henkiinherätystä hautuumaalla, vaan henki-minä piti juosta raadon kaatumispaikan nurkille ja ressata potentiaalisesti vaarallisessa paikassa. Kuolleena voi nähdä sellaisia asioita, joita hengissä olevat eivät havaitse, kuulemma, mutta minä en bongannut ainuttakaan. Tämän tosin pistän olemattoman huomiokykyni piikkiin.

Alkupuolella juoksin hetken aikaa tehtäviä yksin, mutta suurin osa meni kimpassa, kun parisuhteen toinen osapuoli sai clientin ladattua. Kaksi kertaa pelisessio venähti jonnekin pikkuntuntien huonommalle puolelle, joten jotain vetovoimaa Secret Worldissa on. Siitä on jo aikaa, kun viimeksi olen pelannut niin pitkään, että aamu jo vaalenee ikkunan ulkopuolella.

Voisi jopa sanoa, että Secret World vaikuttaa niinkin kiinnostavalta peliltä, ainakin yhden viikonlopun perusteella, että harkitsemme sen pelaamista ihan maksullisena versiona. Tämä on suurempi askel kuin mitä päällepäin näyttäisi, sillä Age of Conanin surkean launchin jälkeen sanouduin irti Funcomin tuotteista kerta kaikkiaan. Ja nyt, sen kuonankin jälkeen, ehkä niille pitäisi antaa toinen mahdollisuus. Bonuksena on, että pari kaveria, joita ei muutoin pahemmin ehdi näkemään elämäntilanteista ja etäisyyksistä johtuen, voisivat myös tulla mukaan. Viimeisen vuosikymmenen aikana olen repinyt aivan massiiviset kiksit MMO-roolipelauksesta. Voisi tosiaan katsoa, vieläkö irtoaisi.

Pyrkimyksenä seuraavaksi on osallistua vielä jäljellä oleviin beta-viikonloppuihin ja testailla, onko Secret World oikeasti niin hyvä kuin miltä se nyt tuntuu. Jos on, sitä voisi melkein suositella.