Matkaopas kauas pois tai miksi sinne ei pitäisi edes mennä
Kohde: Paragon City
Lyhyt kuvaus: Kaupunki, jossa metaihmisten ja muiden epäilyttävien hiippareiden määrä ylittää tavallisten ihmisten määrän.
Lähde: City of Heroes
Historia: Paragon City juontaa juurensa parin vuosisadan päähän, mutta mielenkiintoiset ajat alkoivat 1931, kun Marcus Cole palasi kotiin. Matka Euroopan Suuren sodan taisteluista oli kestänyt reilun vuosikymmenen keskimääräistä pitempään. Syynä lienee ollut kadonneiden matkatavaroiden odottelu ja etsiskely. Yli-inhimillisen kärsivällisyyden lisäksi Cole oli hankkinut myös muita uskomattomia supervoimia. Hän siis saattoi odotella Pizza Hutin jonossa tarjoilijaa saattamaan hänet vieressä näkyvään tyhjään pöytään ryhtymättä hajottamaan paikkoja tai surahtaa valtamerilaivan läpi yhtäläisellä helppoudella.
Jotkut ovat trendien edelläkävijöitä. Ja jotkut ovat, vaikkei todella pitäisi. Colen valinta sankariasukseen, ihonmyötäinen puku päälle ja ämpäri päähän, viitoitti tuleville supersankarisukupolville tietä miten pukeutua. Kansainvälinen muotipoliisi onkin antanut Statesmanista pysyvän pidätysmääräyksen.
Siitä eteenpäin kaupungin historia on ollut lähinnä sankareiden ja rikollisten järjestämien läskintummennuskinkerien sarjan iterointia halki vuosikymmenien. Paragon Citystä tuli alusta alkaen maailman de facto kalsaripääkaupunki ja se on saanut siis tuta jokaisen supertrendin alkaen metahuumeista päättyen globaaleihin suurkatastrofeihin, kuten alkoholiton olut ja Justin Bieber.
Ehdottomasti suurin kaupunkia muokannut yksittäinen tapahtumaketju käynnistyi 23 huhtikuuta vuonna 2002. Katukuvalautakunnan suunnattomaksi harmiksi pitkin katuja alkoi ilmestyä punaisia, pyöreitä portteja, jotka vain roikkuivat ilmestymiskohdassaan tekemättä mitään. Niitä oli myös taivaalla, jotkin valtavan kokoisia, ja loppujen lopuksi pyörylöitä oli myös 27 muussa suurkaupungissa ympäri planeettaa.
Kysymys kaikkien huulilla oli, mitä nuo ovaalit ovet olivat. Toivoa vain sopii, että edes osa henkiinjääneistä oppi sen tien, että joskus voisi pitää sen suunsa kiinni. Kolme tuntia ilmestymisen jälkeen jok’ikinen portaali alkoi suoltaa tappavan häijyjä, lahtaamaan tulleita muukalaisia kuin rikkoutunut interdimensionaalinen pajatso. Vaikka sankarit panivatkin valloittajille kovasti kampoihin, Paragon City jaettiin parissa päivässä energiakentistä muodostuvilla sotaseinillä kolmensorttisiin alueisiin: Muukalaisten hallitsemiin, sankareiden hallitsemiin ja epäestettiseen betonimurskaan, jota oli ehdottomasti eniten.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös Rikti-sota. Puolen vuoden rehaamisen jälkeen voimahaarniskoihin sonnustautuneet hyökkääjät painuivat maan alle ja siirtyivät sissisodankäyntiin. Paragon Cityn kovimmista sankareista vain kahdeksan selvisi hengissä, toisin kuin kaupungin kiinteistönvälitysbisnes.
Nähtävyydet: Jokaista kävijää pitäisi henkilökohtaisesti varoittaa tästä ennen vierailua Paragon Cityssä. Asukkaat eivät ole koskaan kuulleet sanontaa ’kohtuus kaikessa’ ja niinpä sankaripalvonta patsaiden kanssa on karannut lapasesta aikaa sitten. Patsaita on niin tiheästi, ettei kiveä voi heittää osumatta yhteen, josta se kimpoaa toiseen. Määrän lisäksi suhteellisuudentajuttomuus on asia, joka paragonilasten mielestä on parhaimmillaan törkeästi liioiteltuna. Osa patsaista on niin valtavia, että ne kokonaan nähdäkseen havainnointi pitää suorittaa toisesta kaupunginosasta. Hurjin esimerkki on Atlaksen patsas Atlas Parkissa, jonka kannattelema betonipallo on niin iso, että jos se joskus irtoaisi, se yksinkertaisesti jyräisi koko kaupungintalon kertalaakista.
Patsaiden lisäksi kaupunkiin on mahtunut varsin vähän muuta turisteja kiinnostavaa. Etenkin, jos arvostaa omaa henkeään. Sodan apuharventama sankaripopulaatio ei ole vielä kasvanut riittävästi pärjäämään kaikkien kansalaisrauhaa uhkaavien ryhmittymien kanssa. Oikeastaan erilaiset vaaralliset rikollisjengit ovat nähtävyys sinänsä, alleviivaus sanalla vaarallinen. Verta saa nenästään helpommallakin, esimerkiksi juoksemalla pahki seinään.
Turistiystävällisempiä paikkoja ovat Atlas Park ja Galaxy City, joissa todennäköisin rikosnimike on ryöstö. Kings Row’lla voi jo joutua eroamaan lompakon sijasta sielustaan ja Founders’ Fallsissa paikallisväriä tarjoaa eloon puhjenneet asennevammaiset mineraalit. Nimestään huolimatta Edeniä ei voi suositella yhtään kenellekään ja Crey’s Folly muistuttaa lähinnä teollisuusjätteillä höystettyä avoviemäriä. Talos Islandilla taas Spartacus-larppaajat ottavat yhteen Bruce Lee -faniklubin kanssa. Oikeastaan hotellista ei kannattaisi astua ulos ollenkaan.
Ruoka ja juoma: Patsaiden katveeseen on mahtunut pari ravitsemusliikettäkin. Tosin ainutkaan ei vedä vertoja Kings Row’lta löytyvälle kuorma-autolle. Sen takaovesta pääsee omassa tasku-ulottuvuudessaan kelluvaan Pocket D -klubiin, jossa henkilökunta tarjoilee kohtuuhintaista viinaa, jos vain monotonisen teknojytkeen jammailultaan ennättää. Se on myös ainoa paikka, jossa tarkkailla kaupungin ja Rogue Islesin superpopulaatiota suhteellisessa turvassa. Paikan pomo DJ Zero on hyvin tarkka siitä, että baarin puolella ei tapella fyysisesti. Suutaan ei silti kännipäissään kannata lohjeta soittamaan. Sen saman jäpikkään voi nimittäin tavata myöhemmin kadulla sillä erolla, että silloin se ampuu sormistaan napalmia.
Loppupäätelmä: Supersankarien menoa voi olla vinha seurata paikan päällä, mutta kannattaa silti satsata 3D-televisioon. Kotisohvalla on pienempi riski joutua lähikontaktiin jonkun viskaaman puoliperärekan kanssa.
Routakoto 